*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Twitter poisti @tunnukset 140 merkin rajoituksesta

Kirjoittaja AfterDawn @ 30.3.2017 20:38

Twitter poisti @tunnukset 140 merkin rajoituksesta Mikäli Twitterin käyttäjäpalautteen parannusehdotuksista julkaistaisiin lista, niin todennäköisesti sen kärkipäästä löytyisi ainakin merkkirajoituksen poistaminen. Moni tosin on, syystäkin, sitä mieltä, että 140 merkin rajoitus tulee säilyttää, sillä se on niin merkittävä osa alustaa.
Twitter ei ole juuri pyrkinyt uudistamaan käyttölogiikkaa tai -liittymää käyttäjien mielipiteiden mukaan, joten merkkirajoituksen poistamisesta ei ole juuri tarvinnut haaveilla, tai sitä pelätä. Yhtiö on ennemminkin pyrkinyt haalimaan käyttäjiä uusilla mediasopimuksilla ja livetapahtumien striimaamisella.

Yllättäen yhtiö on kuitenkin nyt julkaissut uudistuksen, jossa kosketaan juuri kyseiseen 140 merkin rajoitukseen. Twitter on kertonut, että rajoitukseen ei lasketa enää nk. @replyjä eli toisen käyttäjän tunnuksia twiittiin vastattaessa.

Jo aiemmin alusta mahdollisti twiittien lainaukset vaikuttamatta merkkimäärään ja sama koskee myös kuvia ja kyselyitä.

Nyt siis twiitissä voi olla kymmenittäin @-merkillä varustettuja käyttäjänimiä ja silti twiitti voi sisältää 140 merkin viestin. Twitter on tosin rajoittanut @tunnuksien määrän 50:een per twiitti. Ominaisuus saapuu lähipäivinä Androidille, iOS:lle ja tietysti verkkosovellukseen.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen (22.9.2017 12:25)
The Pirate Bayssä käyneet ovat saattaneet pistää merkille, että sivustolle on lisätty uusi JavaScript-sovellus, joka hyödyntää sivustolla vierailevien käyttäjien tietokoneiden laskentatehoa ....
1 kommentti
iPhone 8 pistettiin osiin – Tällaisia komponentteja puhelimen sisältä löytyy iPhone 8 pistettiin osiin – Tällaisia komponentteja puhelimen sisältä löytyy (22.9.2017 11:50)
Applen viime viikolla esittelemien iPhone 8- ja iPhone 8 Plus -älypuhelimien myynti on alkanut. Tuttuun tyyliin tee-se-itse-fiksareille suunnattu iFixit-sivusto on ollut hereillä ja hyökännyt ....
Kiinan hakukonejätti aikoo kiriä Yhdysvaltojen ohi itsestään ajavissa autoissa Kiinan hakukonejätti aikoo kiriä Yhdysvaltojen ohi itsestään ajavissa autoissa (22.9.2017 10:42)
Kiinan hakukonemarkkinoita suvereenisti hallitseva Baidu on ilmoittanut perustavansa 1,52 miljardin dollarin arvoisen rahaston, jonka on määrä sijoittaa rahaa seuraavan kolmen vuoden aikana ....
CCleaner-haittaohjelmalla hyökättiin teknologiayritysten verkkkoihin CCleaner-haittaohjelmalla hyökättiin teknologiayritysten verkkkoihin (22.9.2017 09:56)
Aiemmin tällä viikolla selvisi, että huippusuosittuun CCleaner-puhdistustyökaluun oli ujutettu haittaohjelma. Ohjelman versionumeroon 5.33 istutettiin haittaohjelma ilmeisesti tietomurron avulla, ....
Netflixille tulossa uusi Marvel-sarja – traileri julkaistiin Netflixille tulossa uusi Marvel-sarja – traileri julkaistiin (21.9.2017 21:43)
Netflix julkaisi trailerin tulevasta The Punisher -sarjasta. Frank Castlea eli Punisheria esittää Jon Bernthal (mm. The Walking Dead, The Wolf of Wall Street ja Sicario). Hahmosta saatiin ....

Uutisarkisto