AfterDawn logo

Facebook kehittää täysin uudenlaista teknologiaa – Aivoskannauksesta lennokeihin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Facebook ei ole varsinaisesti kerännyt mainetta laitteistosuunnittelijana, vaikka sen ostama Oculus VR onkin ollut useamman vuoden ajan saanut mediassa hyvin näkyvyyttä. Panostuksia uusien laitteiden kehitykseen yhtiö tekee kuitenkin paljon enemmän.

Uusia teknologioita Facebook kehittää Building 8 -nimisen ryhmän voimin. Kyseessä on käytännössä Google X:n kaltainen moonshot-tehdas, jonka tarkoituksena on lähestyä ongelmien ratkaisua täysin uudenlaisilla teknologioilla, jotka eivät välttämättä kypsy kaupalliseen käyttöön vielä useaan vuoteen. Kukaan ei tiedä tarkkaan millaisia tuotteita Facebook oikein kehittää, mutta salaisuuden verhoja voidaan raottaa hyvinkin pian.

Business Insiderin lähteiden mukaan Building 8:n kehityshankkeita aiotaan esitellä suurelle yleisölle jo huhtikuussa, kun Facebook järjestää oman F8-kehittäjätapahtumansa. Sivuston mukaan parrasvaloihin saattaa päästä neljä projektia. Buildingin 8:n kehitysprojektien on huhuttu liittyvän aivoskannaukseen, lennokeihin, laajennettuun todellisuuteen sekä lääketieteelliseen laitteistoon.


Building 8:aa johtaa Googlen ATAP-ryhmän entinen pomo Regina Dugan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT