AfterDawn logo

Samsungilta myönnytys Trumpin suuntaan? Tehdastyöntekijöitä Meksikon sijaan USA:han

AfterDawn AfterDawn

Yhdysvaltain 45. presidentin vaalikampanja piti sisällään paljon räikeitä ilmaisuja ja kovia kannanottoja. Jos vasemmalla puolella poliittista karttaa Trumpista päälimmäisenä jäi mieleen loukkaavat kommentit niin oikealla vakavimmin otettiin kenties puheet Meksikoon ja Kiinaan katoavista työpaikoista.

Nyt vaalien jälkeen palaavista työpaikoista on nähty toiveita herättäviä uutisia, kun mm. Apple on pohtinut valtaisia sijoituksia Yhdysvaltoihin. Nyt Wall Street Journal kertoo, että myös korealaisjätti Samsung on sijoittamassa tehtaisiin USA:ssa.

Lähteiden mukaan Samsung on sijoittamassa 300 miljoonaa tehtaaseen Yhdysvalloissa, joka toisi n. 500 uutta työpaikkaa – tai kenties aiemmin kadonnutta takaisin. Tietojen mukaan tehtaassa valmistettaisiin uuneja, jotka aiemmin ovat valmistettu Meksikossa ja työntekijät olisivat pois juurikin Meksikoon sijoitetuista työntekijöistä.


Tässä vaiheessa kyse on kuitenkin vasta suunnitelmista ja mitään konkreettista ei ole vahvistettu. Yhdysvalloissa, jossa Samsungilla on vankka ylämäki paikallisia kilpailijoita (erityisesti Applea) vastaan, työpaikkojen tuominen maahan on varmasti tervetullutta. Erityisesti viime vuotisen akkuepisodin ja pomon korruptiosyytösten jälkeen, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisesti yhtiön imagoon.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT