AfterDawn logo

Bitcoin ohitti ensimmäistä kertaa arvossa kullan

Matti Robinson Matti Robinson
3 kommenttia

Bitcoinin tarina on ollut vähintäänkin yllätyksellinen olipa kyseessä huhut perustajasta, pörssien katastrofaaliset kaatumiset tai huima arvonnousu. 2009 esitelty kryptovaluutta on silti onnistunut lyhyen historiansa aikana nostamaan arvoaan huimasti, jonka ansiosta se otetaan yhä vakavammin markkinoilla.

BBC kertoo, että Bitcoin on onnistunut ottamaan tällä viikolla ison päänahan hintansa perusteella. Yhden Bitcoinin arvo nousi torstaina noin 1270 Yhdysvaltain dollariin, kun samaan aikaan kultaunssia myytiin 1233 dollarin hintaan.

Kyse oli siis ensimmäisestä tilanteesta, kun kryptovaluutta onnistui ohittamaan kullan arvon. Tietysti arvot perustuvat eri mittayksikköihin, koska kullan arvo perustuu painoon ja Bitcoinien määrä lasketaan elektronisesti. Näiden kahden markkinoilla käytetyt yksiköt ovat kuitenkin yksi Bitcoin sekä yksi nk. Troy-unssi, joka on n. 31 grammaa.

Bitcoinia on arvosteltu, koska se mahdollistaa helposti nimettömät ja täysin jäljittämättömät rahanvaihdot, jotka ovat tietysti erityisen suosittuja internetin alamaailmassa. Tällä hetkellä markkinoilla on liikkeellä noin 15 miljoonaa Bitcoinia, joiden arvo on noin 20 miljardia dollaria. Verrattuna maiden valuuttoihin se on edelleen varsin pieni.

3 KOMMENTTIA

KaiPuu1/3

Todettakoon kuitenkin että 1 tonni Presidentti -kahvia on edelleen arvokkaampi kuin kultaunssi ja arvokkaampi kuin 1 bitcoin.

paradox112/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KaiPuu:


Todettakoon kuitenkin että 1 tonni Presidentti -kahvia on edelleen arvokkaampi kuin kultaunssi ja arvokkaampi kuin 1 bitcoin.

Älä riko illuusiota

mcmopo3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KaiPuu:


Todettakoon kuitenkin että 1 tonni Presidentti -kahvia on edelleen arvokkaampi kuin kultaunssi ja arvokkaampi kuin 1 bitcoin.

Eikä ole tuo kahvi maistuu täysin paskalta. Tonni paskaa ei ole tuon arvoista. Olisi eri asia jos puhuttaisiin juhlamokasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT