AfterDawn logo

Hedman Partners pettyi päätökseen – Aikoo muuttaa todisteluaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
15 kommenttia

Asianajotoimisto Hedman Partners kertoo olevansa hyvin pettynyt markkinaoikeuden tuoreeseen päätökseen, jossa tv-sarjan ja elokuvan jakamisesta vertaisverkossa epäiltyä henkilöä ei tuomittu.

Vapauttavan päätöksen myötä Hedman Partnersin edustamille oikeudenomistajille tuli maksettavaksi omien asianajokulujen (noin 29 000 euroa) lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikulut (noin 28 000 euroa). Markkinaoikeudessa Hedman Partners todisteli kuinka vastaajan liittymästä oli jaettu Black Sails -sarjan jaksoja, mutta se ei kuitenkaan kyennyt osoittamaan liittymän omistajan syyllistyneen kyseisten sisältöjen jakamiseen.

Näin ollen vastaajaa ei voitu tuomita.

Avoimeen langattomaan verkkoyhteyteen vetoaminen muodostaa Hedman Partnersin todistelulle sudenkuopan, koska tällöin ei voida varmasti onko joku ulkopuolinen käyttänyt liittymää luvattomasti sisältöjen jakamiseen vertaisverkossa. Tiedotteessaan Hedman Partners kuitenkin toteaa, että "tulemme tutkimaan tarkoin tuomion asettamaa näyttökynnystä ja huolehtimaan siitä, että tulevissa oikeudenkäynneissä meillä on esittää riittävä näyttö myös loukkaajan henkilöllisyyden osalta".

Markkinaoikeuden päätökseen on mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, mutta Hedman Partners pohtii vielä käyttääkö se tätä mahdollisuutta.

15 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/15

"Hedman Partners: huolehtimaan siitä, että tulevissa oikeudenkäynneissä meillä on esittää riittävä näyttö myös loukkaajan henkilöllisyyden osalta".

Saanko kysyä, että laillisesti miten?

muppis2/15

Sen minäkin haluan nähdä.

G0lden_Kebab3/15

"(noin 29 000 euroa) lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikulut (noin 28 000 euroa)"

Eli noin 60k€ naksahtikin nyt näpeille, siinä muuten menttin monta kiristyskirjettä nyt takapakkia...Kannattavaa oliko? Ei.

jartar4/15

Täysin selvä juttu. Jos haluaa warettaa, niin ei muuta kuin wlan avoimeksi.

Tosin jos liittymän omistajan perheeseen kuuluu useampi henkilö, niin seinä tulee vastaan kiristyskirjeissä. Lähiomaista vastaan ei tarvitse todistaa joten jos perhe ei kerro kuka on ladannut, niin miten kenellekkään voi tuomiota antaa?

paradox115/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

"(noin 29 000 euroa) lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikulut (noin 28 000 euroa)"

Eli noin 60k€ naksahtikin nyt näpeille, siinä muuten menttin monta kiristyskirjettä nyt takapakkia...Kannattavaa oliko? Ei.

Ei tunnu missään. Niin moni maksaa 700€ kiristyskirjeet mukisematta. Kannattavaa on, ainakin vielä

G0lden_Kebab6/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti paradox11:

Jokapatuksessa ennakkotapaus todistaa että näin voi käydä jatkossakin eli osuu vielä omaan nilkkaan. Tuo on "kiristäminen" lähtökohtaisesti hyvin hyvin hyvin hataralla pohjalla.

NO ainakin parin sarjan lataaminen tuntuu tuntuvan niin paljon, että pitää se 600€ kiristyrkirje lähettää...

perhana7/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Täysin selvä juttu. Jos haluaa warettaa, niin ei muuta kuin wlan avoimeksi.

Tosin jos liittymän omistan perheeseen kuuluu useampi henkilö, niin seinä tulee vastaan kiristyskirjeissä. Lähiomaista vastaan ei tarvitse todistaa joten jos perhe ei kerro kuka on ladannut, niin miten kenellekkään voi tuomiota antaa?

Wlanin lisäksi se waretus-kone jonnekkin kaappiin piiloon, ja toinen kone päivittäiseen käyttöön paraatipaikalle josta poliisin on se helppo "löytää" mukaansa tutkittavaksi.
Itse kyllä olen tyytynyt siihen mitä youtubesta ja muista laillisista palveluista löytyy, mutta silti olen myös ihan periaatteesta vastaan noiden kiristyskirjeiden kaltaista toimintaa.

jartar8/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Wlanin lisäksi se waretus-kone jonnekkin kaappiin piiloon, ja toinen kone päivittäiseen käyttöön paraatipaikalle josta poliisin on se helppo "löytää" mukaansa tutkittavaksi.
Itse kyllä olen tyytynyt siihen mitä youtubesta ja muista laillisista palveluista löytyy, mutta silti olen myös ihan periaatteesta vastaan noiden kiristyskirjeiden kaltaista toimintaa.

Jos koneessa ei ole eri käyttäjille eri tilejä, niin mistä se poliisi saa tietää kuka on ladannut ja mitä? Ei tuomiota voi perheelle antaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti paradox11:

Ei tunnu missään. Niin moni maksaa 700€ kiristyskirjeet mukisematta. Kannattavaa on, ainakin vielä

Tilanne on kyllä hankala. Vaikea on ottaa riskiä vaikka tietäisi olevansa oikeassa.

Esim. meidän taloudessa moneen kertaan mietittiin mitä tehdä kun meille tuli muuton yhteydessä perusteeton siivous ja remonttilasku. Sitä yritettiin moneen kertaan neuvotella pois, mutta lenkkiin eivät antaneet yhtään vaan valheita tuli kämpän kunnosta. Summa oli reilu 1000e. Sanoivat suoraan, että perintään menee jos ette maksa ja oikeudessa voidaan tarvittaessa setviä asiaa. Asiaa setvittiin ensin maksuttoman oikeusavun kanssa, mutta eivät antaneet mitään neuvoa kun tunsi tuon tuulesta temmatun lasku tekijän. Kyllä siinä vaiheessa tuli mieleen, että suomi on "oikeusvaltio".

Onneksi tätini omistaa asianajotoimiston ja soitin häneltä neuvoa. Hänta huvitti nuo korvausten pyytämiset ja sanoi suoraan, että riitautatte laskun ja oikeudenkäyntiä ei ole tulossa uhkailuista huolimatta. Lasku riitautettiin ja oikeudenkäyntiä ei tullut. Ilman tätiä oltaisiin ehkä maksettu lasku, vaikka tiedettiin se aiheettomaksi. Korvaussummat ja luottotietojen menettäminen pelotti...

Lumikki9/15

Kuluttajan kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen näiden kiristyskirjeiden suhteen. Koska vaikka et olisi syyllinen asiaan niin miten sen todistat? Toisaalta yhtä hataria on ne kiristyskirjeen "todisteet" asiasta. Usein nämä "todisteet" ovat erittäin helppo väärentää eli viranomainen ei ole oikeasti tarkistanut omilla menetelmillään "väitteen" oikeellisuutta.

Jos vaihtoehdot olisi mennä oikeuteen josta on mahdollista saada yli 50 000€ oikeudenkäynti kulut maksettavaksi tai toisaalta voi maksaa 700€ kiristyskirjelaskun niin siinä taitaa moni miettiä mitä tekee, jopa ne syyttömät. Koska oikeudenkäyti ei ole enää järkevä vaihtoehto monelle kuluttajalle, edes niille jotka luulee voittavansa. Oikeudenkäynti on nykyään liian paljon taloudellisesta varallisuudesta riippuvaa.

avthein10/15

Hedman Partners:n k*sipäiden syytä todellakin muuttaa laitonta uhkailu- ja kiristysbisnestään ja typistää RANKASTI uhriensa määrää.

Jos Suomessa olisi JOUKKOKANNE niin nyt sille olisi todellakin käyttöä moisten k*sipäiden siivoamiseksi pois.

Sen lisäksi että mahdollisia tekijänoikeusloukkauksia on tehty ulkopuolisten toimesta esim. avoimen WLAN:n kautta niin on myös mahdollista että ulkopuoliset ovat päässeet käyttämään uhkailu- ja kiristyskirjeiden uhrin tietokonetta. Etenkin esim. nettikahviloissa, kirjastoissa yms. Eli pitäisi OSOITTAA että syytetty on todellakin ITSE ollut tekoihin syyllistynyt.

paradox1111/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kuluttajan kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen näiden kiristyskirjeiden suhteen. Koska vaikka et olisi syyllinen asiaan niin miten sen todistat? Toisaalta yhtä hataria on ne kiristyskirjeen "todisteet" asiasta. Usein nämä "todisteet" ovat erittäin helppo väärentää eli viranomainen ei ole oikeasti tarkistanut omilla menetelmillään "väitteen" oikeellisuutta.

Jos vaihtoehdot olisi mennä oikeuteen josta on mahdollista saada yli 50 000€ oikeudenkäynti kulut maksettavaksi tai toisaalta voi maksaa 700€ kiristyskirjelaskun niin siinä taitaa moni miettiä mitä tekee, jopa ne syyttömät. Koska oikeudenkäyti ei ole enää järkevä vaihtoehto monelle kuluttajalle, edes niille jotka luulee voittavansa. Oikeudenkäynti on nykyään liian paljon taloudellisesta varallisuudesta riippuvaa.

Näinhän se on. Mahtaakohan Hedman Partners haastaa ollenkaan varattomia ja luottotiedottomia.

jartar12/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti paradox11:

Näinhän se on. Mahtaakohan Hedman Partners haastaa ollenkaan varattomia ja luottotiedottomia.

Jos on varaton eikä luottotietoja, niin siitä lähtökohdasta on kohtuu helppo mennä oikeuteen. Jos ei 700 euroa ole varaa maksaa niin se on ihan sama tuleeko sieltä 50 000e lasku.

Jumtauni13/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kuluttajan kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen näiden kiristyskirjeiden suhteen. Koska vaikka et olisi syyllinen asiaan niin miten sen todistat? Toisaalta yhtä hataria on ne kiristyskirjeen "todisteet" asiasta. Usein nämä "todisteet" ovat erittäin helppo väärentää eli viranomainen ei ole oikeasti tarkistanut omilla menetelmillään "väitteen" oikeellisuutta.

Jos vaihtoehdot olisi mennä oikeuteen josta on mahdollista saada yli 50 000€ oikeudenkäynti kulut maksettavaksi tai toisaalta voi maksaa 700€ kiristyskirjelaskun niin siinä taitaa moni miettiä mitä tekee, jopa ne syyttömät. Koska oikeudenkäyti ei ole enää järkevä vaihtoehto monelle kuluttajalle, edes niille jotka luulee voittavansa. Oikeudenkäynti on nykyään liian paljon taloudellisesta varallisuudesta riippuvaa.

Suomen lain mukaan todistustaakka on edelleen syyttävällä osapuolella. Jos et myönnä mitään niin voi voi... Ihan oikea tuo ennakkopäätös.

jartar14/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jumtauni:

Ennakkopäätös on oikea, mutta pelottelulla rahan tienaaminen on yksiselitteisesti väärin. Vaikka kansalainen tietäisi olevansa oikeassa ja toimineensa oikein, niin ottaako se 50 000e riskin vaikka tietää todennäköisesti voittavansa?

coocie9815/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jumtauni:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kuluttajan kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen näiden kiristyskirjeiden suhteen. Koska vaikka et olisi syyllinen asiaan niin miten sen todistat? Toisaalta yhtä hataria on ne kiristyskirjeen "todisteet" asiasta. Usein nämä "todisteet" ovat erittäin helppo väärentää eli viranomainen ei ole oikeasti tarkistanut omilla menetelmillään "väitteen" oikeellisuutta.

Jos vaihtoehdot olisi mennä oikeuteen josta on mahdollista saada yli 50 000€ oikeudenkäynti kulut maksettavaksi tai toisaalta voi maksaa 700€ kiristyskirjelaskun niin siinä taitaa moni miettiä mitä tekee, jopa ne syyttömät. Koska oikeudenkäyti ei ole enää järkevä vaihtoehto monelle kuluttajalle, edes niille jotka luulee voittavansa. Oikeudenkäynti on nykyään liian paljon taloudellisesta varallisuudesta riippuvaa.

Suomen lain mukaan todistustaakka on edelleen syyttävällä osapuolella. Jos et myönnä mitään niin voi voi... Ihan oikea tuo ennakkopäätös.

Rikosasioissa kyllä. MAO:ssa paras tarina voittaa. Lisäksi väärät vaatimukset pitää kiistää tai ne menevät läpi. Ensimmäinen case ja tämä case ovat hyviä esimerkkejä tästä. Aavia hoiti puolustuksen Turrea paremmin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT