AfterDawn logo

Netflix laajeni taas virtuaalitodellisuuteen – Tukee Googlen uusia laseja

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Netflix on julkaissut Google Playssä uuden Netflix VR -sovelluksen, jonka avulla suoratoistopalvelun sisältämiä elokuvia ja TV-sarjoja voi katsella Googlen tänä syksyllä esittelemien Daydream View -virtuaalilasien avulla.

Jo aiemmin Netflixiä on voinut katsella Samsungin Gear VR -virtuaalitodellisuuslasien kautta, joten Google Playssä julkaistu uusi sovellus muistuttaa hyvin paljon Gear VR:lle tarkoitettua sovellusta. Elokuvat ja TV-ohjelmat ovat edelleen tavallisia kaksiulotteisia videoita, joten sovelluksen avulla ei pääse maagisesti osaksi kolmiulotteista Breaking Badiä.

VR-sovelluksen juju on siinä, että katsoja pääsee katsomaan elokuvia virtuaalisesta olohuoneesta käsin. Esimerkiksi lentomatkalla Netflix VR voi auttaa sulkemaan lentokoneen miljöön pois mielestä. Valitettavasti sovellus ei tue uutta offline-katselumahdollisuutta, joten VR-käyttö voi olla hieman hankalaa matkojen aikana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT