AfterDawn logo

Piraatit innostuivat uudesta hittisarjasta – Esitykset Suomessa alkavat pian

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

BBC:n huippusuositun Top Gear -sarjan tähtien uusi The Grand Tour -televisiosarja on lähtenyt käyntiin kaikilla mittareilla mitattuna erinomaisesti. Jopa hieman kyseenalaisemmatkin mittarit osoittavat "kansan" rakastavan Jeremy Clarksonin, Richard Hammondin ja James Mayn omintakeista lähestymistapaa auto-ohjelmien tekoon.

Markkinatutkimusyhtiö MUSOn mukaan The Grand Tourin ensimmäistä jaksoa on ladattu laittomasti jo yli 7,9 miljoonaa kertaa. Ensimmäisen kauden toista jaksoa on ladattu 6,4 miljoonaa kertaa ja kolmatta jaksoa on ladattu 4,6 miljoonaa kertaa. Marraskuun lopulla alkanutta The Grand Touria on esitetty tähän mennessä neljä jaksoa. Kolmea ensimmäistä jaksoa on näin ollen ladattu yli 18,9 miljoonaa kertaa.

The Daily Mail julistaa The Grand Tourin avausjakson olevan jopa historian piratoiduin TV-jakso. TorrentFreak tosin arvioi vuosi sitten, että Game of Thronesin viidennen kauden finaali keräsi kokonaisuudessaan yli 14,4 miljoonaa lautausta BitTorrent-verkossa. The Grand Tourilla olisi siis vielä kirittävää.


The Grand Tourin on tuottanut nettikauppajätti Amazon, joka esittää sarjaa Amazon Prime Video -palvelussa. Amazon aikoo lanseerata Prime Video -palvelun maailmanlaajuisesti joulukuun aikana, joten sarjaa pääsee seuraamaan heti tuoreeltaan myös Suomessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT