*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Onko maailman kuumin startup pelkkä kupla? Epäilyt Magic Leapiä kohtaan kasvavat

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 9.12.2016 08:40

Onko maailman kuumin startup pelkkä kupla? Epäilyt Magic Leapiä kohtaan kasvavat Floridalaiseen Magic Leap -kasvuyrityksen kehittämiin mixed reality -laseihin on ladattu kovia odotuksia – kenties liiankin suuria. The Informationin paljastamien tietojen mukaan Magic Leap on antanut liian ruusuisen kuvan siitä, kuinka pitkällä sen kehittämä teknologia todellisuudessa on.
Magic Leap kehittää Microsoftin HoloLensiä muistuttavaa päähän puettavaa laitetta, jonka avulla omaan ympäristöön voisi lisätä digitaalisia objekteja ja vuorovaikuttaa niiden kanssa aivan kuin ne olisivat oikeita esineitä. Magic Leap on ollut hyvin salamyhkäinen teknologiansa yksityiskohtien suhteen, vaikka onkin aina silloin tällöin julkaissut pieniä YouTube-näytteitä kehittämänsä laitteen kyvyistä.

Vaikka yhtiö ei ole edes saanut beta-versiota laseistaan valmiiksi, on kasvuyritykselle virrannut yli 1,4 miljardin dollarin edestä pääomia. Tästä yli puolet eli noin 800 miljoonaa tuli tämän vuoden alussa päättyneen C-rahoituskierroksen kautta. Magic Leapin sijoittajiin kuuluu muun muassa Google ja kiinalainen verkkokauppayhtiö Alibaba.

Magic Leapin tavoitteena on ollut saada paketoitua mixed reality -lasinsa suunnilleen samaan kokoluokkaan tavallisten silmälasien kanssa. Laite olisi siis selvästi kehittyneempi kuin Microsoftin HoloLens. Magic Leap tavoittelee tätä tavoitetta panostamalla fiber scanning -nimiseen näyttöteknologiaan, mutta The Informationin mukaan tekniikka ei tule olemaan valmis kaupallisiin laitteisiin vielä useisiin vuosiin.

The Information sai harvinaislaatuisen mahdollisuuden päästä kokeilemaan Magic Leapin prototyyppilaseja. The Informationia kokeilu ei vakuuttanut, sillä prototyyppi oli erittäin kookas ja vaati lisäksi yhteyden tietokoneeseen. Kuvanlaadun sanottiin olevan heikompi kuin Microsoftin HoloLens-laseissa. Magic Leapin mukaan se on kehittänyt myös silmälasien kokoisen PEQ-prototyypin, mutta sitä ei suostuttu näyttämään The Informationille.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto