AfterDawn logo

Netflixiin lisättiin offline-tuki

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Netflix on vihdoin mahdollistanut elokuvien ja televisiosarjojen katselun ilman verkkoyhteyttä eli palveluun on lisätty offline-tuki. Ominaisuuslisäyksen ansiosta uusimmilla iOS- ja Android-sovelluksilla voi siis katsoa Netflixiä esimerkiksi lentokoneessa, eikä lentoyhtiölle tarvitse erikseen maksaa huonolaatuisesta Wi-Fistä.

Offline-katselu on mahdollista vain Netflixin mobiilisovellusten uusimmilla versioilla, joten kannattaa käydä Google Playssä tai App Storessa lataamassa tuorein päivitys puhelimeen tai tablettiin. TV-ohjelmien ja elokuvien lataus laitteen paikalliseen muistiin tapahtuu yksinkertaisesti painamalla sisällön toistopainikkeen vieressä olevaa uutta latauspainiketta.

Käyttäjän valittavissa on kaksi toistolaatua: standardi ja korkeampi laatu. Jälkimmäinen on tarkkuudeltaan parempi, mutta se myös vie enemmän tallennustilaa laitteesta ja sen lataaminen kestää myös kauemmin.


Kaikkia Netflixin tarjoamia sisältöjä ei voi katsella ilman verkkoyhteyttä – tekijänoikeudelliset sopimukset ovat todennäköisesti esteenä. Netflixin omat alkuperäissarjat sekä esimerkiksi Breaking Bad- ja Mad Men -sarjat ovat kuitenkin ladattavissa. Netflix ei maininnut kuinka kauan käyttäjällä on aikaa katsoa ohjelma lataamisen jälkeen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT