*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Applen Tim Cook painotti työntekijöilleen yhteishenkeä Trump voiton jälkeen

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 10.11.2016 21:09

Applen Tim Cook painotti työntekijöilleen yhteishenkeä Trump voiton jälkeen Applella oli paljon pelissä Yhdysvaltojen presidenttikisassa. Itse Tim Cook on tukenut Hillary Clintonia varainkeruutilaisuuksia myöten, mutta voiton mentyä Trumpin suuntaan Cook on tarjonnut nöyriä ohjeita työntekijöilleen, kertoo MacRumors.
Toimitusjohtaja Cook on lähettänyt kirjeen työntekijöilleen, jossa hän peräänkuuluttaa monimuotoisuutta. Cookin mukaan Apple on monimuotoinen joukko työntekijöitä, joiden joukossa on kannattajia molemmilta puolilta. Niinpä hän muistuttaakin, että nyt on syytä katsoa eteenpäin ja työskennellä yhdessä tulevaisuuden eteen, olipa kannattanut mitä puolta vain.

Tim Cookin kannanotto on erittäin tärkeä paitsi tiimihengen luomiseksi ja riitojen välttämiseksi, niin myös erilaisuutta ja moninaisuutta tukevan yhtiön imagon kannalta. Julkilausuma kertoo, että Applella uskotaan monimuotoisuuteen paitsi ihonvärin, uskonnon ja seksuaalisuuden, niin myös poliittisen näkökannan suhteen.

Applea on kuitenkin kritisoitu kovasti Trumpin suunnalta ja erityisesti hän kritisoi Applen päätöstä olla luomatta takaovea San Bernadinon terroristin puhelinta varten. Lisäksi Trump on arvostellut Applen ulkomaille vietyjä tehtaita ja työpaikkoja.

Nähtäväksi jää miten Applen ja uuden valkoisen talon suhteet kehittyvät, mutta melko varmaa on, että hulluimmat visiot Kalifornian eroamisesta Yhdysvalloista eivät tule toteutumaan.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Katsomo siirsi ohjelmat kirjautumisen taakse – Käytännössä pakko luoda tunnukset Katsomo siirsi ohjelmat kirjautumisen taakse – Käytännössä pakko luoda tunnukset (16.8.2017 13:22)
MTV:n Katsomo-nettitelevisiopalvelun ohjelmia voi jatkossa katsoa pääasiassa vain kirjautuneena. Muutos tuli voimaan tänään. Sisältöjen siirtoa vapaasta katselusta kirjautumisen taakse perustellaan ....
8 kommenttia
Qualcomm haastaa Applen – AR-teknologia tulossa Android-puhelimiin Qualcomm haastaa Applen – AR-teknologia tulossa Android-puhelimiin (16.8.2017 12:04)
Applen WWDC-kehittäjätapahtuman jälkeen on ollut aika selvää, että seuraava iso "juttu" älypuhelinmarkkinoilla tulee olemaan laajennettua todellisuutta hyödyntävät sovellukset. Teknologian yleistymistä ....
OnePlus paljasti – Ei uutta Androidia OnePlus 3:lle ja 3T:lle ensi vuonna OnePlus paljasti – Ei uutta Androidia OnePlus 3:lle ja 3T:lle ensi vuonna (16.8.2017 10:10)
OnePlus kaataa kylmää vettä OnePlus 3:n ja 3T:n käyttäjien päälle, sillä kiinalaismerkki ei aio julkaista uusia Android-käyttöjärjestelmäpäivityksiä puhelimille Android O:n jälkeen. OnePlus ....
2 kommenttia
Snapin uusi ominaisuus – Seuraa konserttia eri kuvakulmista Snapin uusi ominaisuus – Seuraa konserttia eri kuvakulmista (16.8.2017 09:56)
Älypuhelimella kuvaamisesta on tullut kiinteä osa musiikkikonsertteja ja Snapchatin uuden ominaisuuden ansiosta yleisön kädessä saatetaan nähdä yhä useammin puhelimia. Snap on nimittäin esitellyt ....
Facebook avasi Suomessa oman nettikirpputorin Facebook avasi Suomessa oman nettikirpputorin (15.8.2017 13:59)
Yhteisöpalvelujätti Facebook on ottanut käyttöön Marketplace-ominaisuuden Suomessa. Samaan aikaan ominaisuuden saatavuusaluetta laajennetaan 16 muuhunkin maahan ja nyt se on käytettävissä yhteensä ....
1 kommentti

Uutisarkisto