AfterDawn logo

Netflix tuomassa palveluunsa odotetuimman uudistuksen?

Matti Robinson Matti Robinson

Netflixiltä on pyydetty vuosikausi yhtä ominaisuutta yli kaiken, mutta yhtiö ei ole taipunut toivomuksiin – ainakaan vielä. Kyseessä on tietysti sisällön lataaminen ja offline-katselu. Uudessa CNBC:n haastattelussa paljastuu kuitenkin, että yhtiö voikin olla tuomassa latausmahdollisuutta saataville.

Haastattelussa ollut Netflixin sisältöpomo Ted Sarandos kertoo, että laajennukset uusiin alueisiin voi vaikuttaa siihen, millä tavalla Netflix tulee tarjoamaan sisältöään. Joissain maissa ja maanosissa esimerkiksi mobiilidata on verrattain kallista ja siksi ihmiset haluavat ladata sisältönsä ollessaan esimerkiksi edullisemman WiFi-verkon alueella.

Näiltä osin Netflix tarkastelee latausmahdollisuutta, vaikka on aiemmin varsin yksitoikkoisesti vastustanut kyseistä ominaisuutta, vaikka se löytyy joiltain kilpailijoilta. Mikäli Netflix tuo ominaisuuden tällä periaatteella käyttöön, niin se tarkoittaa todennäköisesti, että Suomi ei ole yksi näistä alueista, sillä mobiilidata on Suomessa maailman tasolla huippuhalpaa. Sama pätee todennäköisesti valtaosaa Euroopan valtioista sekä Pohjois-Amerikkaa.


Ehkäpä Amazonin Prime-videopalvelun suosionkasvu saa Netflixin toisiin ajatuksiin, ja saamme latausmahdollisuuden kaikkialle. Ainakin paljon matkustavat varmasti kiittäisivät, vaikka data onkin halpaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT