AfterDawn logo

Video: Näin uskomaton on Teslan täysin automaatinen ajomoodi

AfterDawn AfterDawn

Tesla on pikku hiljaa lisännyt omien automalliensa autonomista toimintaa päivityksillä. Riippuen mallien kamerapaketeista jatkossa jo nyt myynnissä olevat Teslat voivat ajaa alusta loppuun täysin automatisoidusti.

Tesla on lisäksi hiljattain kertonut, että kaikki uudet autot tukevat täysin autonomista moodia. Tähän lukeutuu myös ensi vuonna saapuva edullisempi Model 3 -malli (kuvassa). Juuri tätä ominaisuutta esitteleekin nyt julkaistu Teslan video.

Videolla crossover-malli Tesla X ajaa täysin automatisoiduisti paikasta A paikkaan B. Kuljettajan paikanna istuva ihminen ei tee mitään auton ohjaamiseen ja on ainoastaan läsnä lakiteknillisistä syistä. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia tilanteita eikä kyseessä ole mikään yksinkertainen testirata. Kuljettajan ei tarvitse myöskään huolehtia parkkeeraamisesta, vaan hän poistuu autosta ja auto jatkaa etsien sopivan parkkipaikan &ndahs; jättäen jopa invapaikan käyttämättä.

On vaikea olla näkemättä, että kyseessä on ehdottomasti tulevaisuuden tapa matkustaa – ainakin jos kyse on yksityisautoilusta. Turvallisuus tulee varmasti olemaan myöskin huomattavasti parempaa luokkaa, kun ihmisten tekemät virheet saadaan karsittua liki täysin.


AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT