AfterDawn logo

Tämän takia Spotify julkaistiin vasta nyt Japanissa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Sillä välin kun muualla maailmassa on laitettu levykauppojen ovia säppiin, on musiikkialbumeiden kysyntä kasvanut Japanissa. Fyysisten medioiden osuus koko musiikkikaupasta on Japanissa peräti 84 prosenttia, mutta muualla maailmassa osuus on vain 39 prosenttia.

Japania pidetään teknologisesti edelläkävijämaana, joten CD-levyjen suurta suosiota siellä on äkkiseltään vaikea ymmärtää. Nopeat internetyhteydet, 3G-netti ja erilaiset mobiilipalvelut ovat olleet maassa jo arkipäivää, kun muualla maassa niitä alettiin vasta ottaa käyttöön. Hämmennystä lisää se, että Japanissa CD-levyjen keskimääräinen myyntihinta on lähes kolminkertainen esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna.

Vuoteen 2008 asti japanilaiset ostivat enenevissä määrin musiikkia digitaalisina latauksina puhelimiin. iPhonen julkaisu muutti kuitenkin asetelmaa, sillä puhelimeen oli hankala lisätä vapaavalintaisia soittoääniä ja musiikin siirtäminen puhelimeen edellytti tietokonetta ja iTunesia. Musiikin digitaaliset lataukset lähtivät iPhonen myötä maassa laskuun ja latausten osuus on edelleenkin vain 10 prosenttia koko vuoden myynnistä.


Digitaalisten latausten hankalan kehityksen takia suoratoistopalvelutkaan eivät ole yleistyneet maassa. Spotify julkaistiin Japanissa vasta viime viikolla, eikä palvelun uskota saavan ainakaan alkuvaiheessa kovin ihmeellistä vastaanottoa. Japanilainen musiikkiteollisuus nojaa vahvasti edelleen fyysisiin medioihin, joten paikallisilla levy-yhtiöillä ei ole erityistä syytä saada suoratoistopalveluiden kanssa lisenssisopimuksia aikaiseksi. Tästä yksinkertaisesta syystä myös Spotifyn sisältötarjonta on Japanissa suhteellisen huono: alle puolet viime vuoden top 10 -albumeista on kuunneltavissa Spotifyn kautta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT