*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Piraatit mursivat lähes mahdottomana pidetyn kopiosuojauksen – tuorein Tomb Raider -peli ensimmäinen uhri

Kirjoittaja Sami Koivunen (Google+) @ 9.8.2016 12:35 Kommentteja (1)

Piraatit mursivat lähes mahdottomana pidetyn kopiosuojauksen – tuorein Tomb Raider -peli ensimmäinen uhri Piraatit ovat ensimmäistä kertaa murtaneet Denuvo-suojauksena tunnetun kopiosuojausteknologian.
TorrentFreak-sivuston mukaan Voksi-nimellä tunnettu hakkeri on onnistui viime viikolla kiertämään Denuvo-suojauksen siten, että pelien pelaaminen onnistui Steamin kautta. Kierron kautta esimerkiksi Return of the Tomb Raider-, Just Cause 3-, Homefront: The Revolution-, ABZU-, INSIDE- ja Total War WARHAMMER -pelien pelaaminen onnistuu piraateilta. Voksin tilastojen mukaan kaikkiaan 650 000 piraattia hyödynsi Denuvo-heikkoutta viikonlopun aikana.

TorrentFreak raportoi myös, että CPY:n ja CODEX:n muodostama CONSPIR4CY-ryhmä on eilen julkaissut sellaisen piraattikopion Rise of the Tomb Raider -pelistä, jossa Denuvo-suojaus on murrettu kokonaan. Tämän vuoden tammikuussa julkaistu peli on ensimmäinen, jonka Denuvo-suojaus on onnistuttu murtamaan.

Tammikuussa Denuvo-suojauksen murtaminen ei vielä näyttänyt todennäköiseltä.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

19.8.2016 23:23

Mikään ei ole ikuista! Ei edes Oulun pojan erektio!

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Katsomo siirsi ohjelmat kirjautumisen taakse – Käytännössä pakko luoda tunnukset Katsomo siirsi ohjelmat kirjautumisen taakse – Käytännössä pakko luoda tunnukset (16.8.2017 13:22)
MTV:n Katsomo-nettitelevisiopalvelun ohjelmia voi jatkossa katsoa pääasiassa vain kirjautuneena. Muutos tuli voimaan tänään. Sisältöjen siirtoa vapaasta katselusta kirjautumisen taakse perustellaan ....
9 kommenttia
Qualcomm haastaa Applen – AR-teknologia tulossa Android-puhelimiin Qualcomm haastaa Applen – AR-teknologia tulossa Android-puhelimiin (16.8.2017 12:04)
Applen WWDC-kehittäjätapahtuman jälkeen on ollut aika selvää, että seuraava iso "juttu" älypuhelinmarkkinoilla tulee olemaan laajennettua todellisuutta hyödyntävät sovellukset. Teknologian yleistymistä ....
OnePlus paljasti – Ei uutta Androidia OnePlus 3:lle ja 3T:lle ensi vuonna OnePlus paljasti – Ei uutta Androidia OnePlus 3:lle ja 3T:lle ensi vuonna (16.8.2017 10:10)
OnePlus kaataa kylmää vettä OnePlus 3:n ja 3T:n käyttäjien päälle, sillä kiinalaismerkki ei aio julkaista uusia Android-käyttöjärjestelmäpäivityksiä puhelimille Android O:n jälkeen. OnePlus ....
2 kommenttia
Snapin uusi ominaisuus – Seuraa konserttia eri kuvakulmista Snapin uusi ominaisuus – Seuraa konserttia eri kuvakulmista (16.8.2017 09:56)
Älypuhelimella kuvaamisesta on tullut kiinteä osa musiikkikonsertteja ja Snapchatin uuden ominaisuuden ansiosta yleisön kädessä saatetaan nähdä yhä useammin puhelimia. Snap on nimittäin esitellyt ....
Facebook avasi Suomessa oman nettikirpputorin Facebook avasi Suomessa oman nettikirpputorin (15.8.2017 13:59)
Yhteisöpalvelujätti Facebook on ottanut käyttöön Marketplace-ominaisuuden Suomessa. Samaan aikaan ominaisuuden saatavuusaluetta laajennetaan 16 muuhunkin maahan ja nyt se on käytettävissä yhteensä ....
1 kommentti

Uutisarkisto