*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Netflix katosi Windowsin sovelluskaupasta hetkeksi, haku oikkuilee edelleen

Kirjoittaja AfterDawn @ 14.7.2016 20:00

Netflix katosi Windowsin sovelluskaupasta hetkeksi, haku oikkuilee edelleen Netflixin tarjonta on varmasti ollut yksi syy palvelun suosioon, mutta ehkä jopa merkityksellisempi osa menestystä oli erityisesti alkuaikoina laaja alustatuki. Netflix toimiikin, ja on toiminut jo pitkään, useimmilla alustoilla olipa kyse mobiililaitteesta, tietokoneesta tai älytelevisiosta.
Nyt yksi alusta on kuitenkin aiheuttanut harmaita hiuksia Netflixille.

Windows 10:n myötä Microsoft on pyrkinyt parantamaan sovellustarjontaa omassa sovelluskaupassaan, mutta vieläkään sen tarjonta tai toiminnallisuudet eivät ole kilpailijoiden tasolla. Tästä esimerkkinä toimii hyvin Netflixin ongelmat, joita se on nyt kohdannut.

Käyttäjät ovat huomanneet tänään, että Netflixin sovelluksia ei ole löytynyt Microsoftin sovelluskaupasta mobiililaitteilla tai tietokoneilla. Ilmeisesti ongelmat ovat pitkälti korjaantuneet, sillä nyt Netflix löytyy ja on ladattavissa, mutta täysin ongelmasta ei ole päästy eroon.

Vaikka kaupan hakupalkki ehdottaa Netflixiä, niin varsinainen hakusivu sitä ei näytä vaikka hakuterminä olisi käytetty sovelluksen koko nimeä. Niinpä sovellus tuleekin valita ennakoivasta hakupalkista. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin erikoinen ongelma piinaa yhä käyttäjiä (ainakin Yhdysvalloissa).

Netflix on kuitenkin kertonut, että mitään aikeita poistaa sovellusta ei ole ja ongelmista käydään keskustelua Microsoftin kanssa. Toivottavasti Netflixin kaltainen merkittävä sovelluskehittäjä saa Microsoftin korjaamaan heikkoa hakutoimintoaan.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Windowsille suunnitellut VR-lasit eivät käy kaupaksi? Myynnissä hurjilla alennusprosenteilla Windowsille suunnitellut VR-lasit eivät käy kaupaksi? Myynnissä hurjilla alennusprosenteilla (23.1.2018 10:55)
Microsoftin edullisten VR-lasien ohjelmaan tarttuneiden PC-valmistajien uudet virtuaalilasit ovat hurjassa alennusmyynnissä Yhdysvaltojen Amazonissa. Hinnat ovat pudonneet viime syksystä peräti ....
1 kommentti
Onko linkittäminen laillista Yhdysvalloissa? Playboy haastoi oikeuteen Onko linkittäminen laillista Yhdysvalloissa? Playboy haastoi oikeuteen (23.1.2018 10:15)
Edesmenneen Hugh Hefnerin perustama aikakauslehti Playboy on haastanut pienen yhdysvaltalaisen teknologiablogisivuston, Boing Boingin, oikeuteen. Koomisen oikeushaasteesta tekee se, että ....
1 kommentti
Netflix yllättävässä kasvussa – Hintojen nousukaan ei pelota Netflix yllättävässä kasvussa – Hintojen nousukaan ei pelota (23.1.2018 07:28)
Loka-joulukuun osavuosituloksensa julkaissut Netflix on yllättänyt markkinat paljastamalla tilaajamäärien kasvaneen 8,3 miljoonalla kappaleella. Uusista tilaajista vajaa kaksi miljoonaa oli ....
Intel mokasi – Pyytää välttämään tuoreita tietoturvapäivityksiä Intel mokasi – Pyytää välttämään tuoreita tietoturvapäivityksiä (23.1.2018 07:01)
Spectre- ja Meltdown-haavoittuvuuksien paikkauspäivityksistä on syntynyt Intelille todellinen päänvaiva. Massiiviset tietoturva-aukot olivat jo itsessään kiusallisia Intelille, mutta sen lisäksi ....
1 kommentti
Nike tuo PlayStation-teemaiset lenkkarit Nike tuo PlayStation-teemaiset lenkkarit (22.1.2018 13:39)
Nike on tuomassa myyntiin NBA-tähti Paul Georgen mukaan nimetyt PG2-kengät, joiden suunnittelun inspiraationa on käytetty Sonyn PlayStation-pelikonsolin DualShock-ohjaimia. PG2-kenkien nauhareiät ....

Uutisarkisto