AfterDawn logo

Oculus ei paljasta vielä Touch-ohjainten julkaisupäivää

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Oculus on ilmoittanut toimittaneensa kaikki ennakkotilatut Rift-virtuaalitodellisuuslasit asiakkaille. Yhtiö pahoittelee joidenkin kohdalla viivästynyttä toimitusta.

Tällä hetkellä Riftien toimitusajaksi kerrotaan 2–4 päivää, joten saatavuus on parantunut oleellisesti. Oculus-pelaajat odottavat kuitenkin jo kuumeisesti uutisia Touch-ohjaimien saatavuudesta, jotta laseihin saataisiin lisättyä aito "käsipresenssi". Ohjaimien julkaisulle ei kerrottu vielä tarkkaa päivää, mutta niiden luvattiin tulevan kuitenkin saataville tämän vuoden aikana.

Uutisia ohjaimista on luvassa Oculus Connect 3 -tapahtumassa, joka järjestetään 5.–7. lokakuuta. Kehittäjätapahtumassa on esillä myös yli 30 virtuaalilaseille suunniteltua peliä.

Kilpailu mediahuomiosta kovenee VR-piireissä lokakuussa, sillä Sonyn tarkoituksena on julkaista samaan aikaan PlayStation VR -virtuaalilasit omalle konsolilleen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT