AfterDawn logo

Teslan uusi huippusalainen suunnitelma paljastetaan pian

Matti Robinson Matti Robinson

Elon Muskin liki kymmenen vuoden takainen nk. huippusalainen suunnitelma (The Secret Tesla Motors Master Plan) oli yksinkertainen, mutta sitäkin tehokkaampi. Nyt pitkälti toteutunut suunnitelma kaipaa päivitystä ja niinpä Teslan nokkamies onkin kertonut Twitterissä, että uutta kakkosversiota voidaan odottaa aivan piakkoin.

Muskin ensimmäinen suunnitelma kuului kutakuinkin näin: 1) Rakenna urheiluauto 2) Rakenna edullisempi auto myynnistä saatavilla rahoilla 3) Rakenna vielä edullisempi auto. Nyt kun Tesla on esitellyt mm. neljä autoa sekä järjettömän kokoisen akkuja valmistavan Gigafactory-tehtaan, niin Musk on alkanut työstää Master Planin versiota kaksi.

Eilen julkaisemassaan twiitissä Musk kertoo, että uusia suunnitelmia voidaan kuulla jo tällä viikolla, mikäli kaikki menee putkeen. Mutta minkälaista maailmanvalloitusta aikamme yksi suurimmista bisnesneroista kehittelee tällä kertaa?

Onko tuossa uusiutuvan energian ratkaisuja? Kenties uudenlaisia automalleja? Jotain akkuteknologian läpimurtoja? Elon Muskin tavoitteet voivat olla vaikka Kuussa (tai itseasiassa Marsissa), joten voimme odottaa miltei mitä vaan. Jäämme siis odottamaan innolla loppuviikkoa ja Muskin paljastuksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT