AfterDawn logo

Google Photos tukee nyt kuvaesityksiä

AfterDawn AfterDawn

Google on kertonut Plus-yhteisöpalvelussa, että yhtiön Photos-sovellus tukee nyt slideshow-kuvaesityksiä.

Jatkossa lomakuvien esittely vaikkapa televisiosta koko perheelle on helpompaa kuin aiemmin. Slideshow-ominaisuus mahdollistaa helposti albumien kuvaesitykset ilman loputtomalta vaikuttavaa naputtelua.

Kuvaesityksen saa päälle kun avaa albumin ja minkä tahansa kuvan. Kuvassa ollessa kuvaesitys alkaa kyseisestä kuvasta, kun painaa valikkoa ja sieltä Slideshow-valintaa. Esimerkiksi Chromecastin avulla puolestaan kuvat saa helposti televisioon.

Sekä verkkopalvelu että Android-sovellus tukevat nyt kuvaesityksiä.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT