AfterDawn logo

Tulevasta Star Trek -sarjasta julkaistiin teaseri

AfterDawn AfterDawn

Star Trekistä on tehty tähän mennessä kuusi televisiosarjaa ja useita elokuvia. Kuusikymmentäluvulta televisiossa ollut sarja löytää jälleen tiensä uuteen ohjelmistoon, kun CBS julkaisee toistaseksi nimettömän sarjan.

CBS on julkaissut projektista pienen teaser-videon, jolla kerrotaan muutamia yksityiskohtia tulevasta sarjasta. Tähtijärjestelmien tutkiminen on todennäköisesti edelleen sarjan pääpointti, ja matkalla sattuu jos jonkinnäköistä yhteenottoa muiden rotujen kanssa.

Tämän lisäksi nyt tiedetään, että sarjassa nähdään uusi miehistö, uudet pahikset ja hyvikset sekä tietysti uusia maailmoja. Teaserin pääpointtina oli paljastaa uusi Star Trek -logo, joka palvelee sarjaa.

CBS:lle sarjan tuottaa Alex Kurtzman, joka tunnetaan mm. Star Trek -elokuvien taustalta. Sarja saapuu CBS:lle vuonna 2017.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT