AfterDawn logo

Spotify haastaa Apple Musicin: Otti miljardin dollarin lainan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Yritysten lainanotossa harvemmin on mitään uutisoimisen aihetta, mutta Spotify on sopinut sijoittajien kanssa yhteensä miljardin dollarin arvoisen vaihtovelkakirjalainan nostamisesta. Lainan ehdot antavat odottaa, että Spotify listautuu lähiaikoina myös pörssiin.

Spotify ei ollut varsinaisesti pakotettu ottamaan lainaa juuri nyt, sillä TechCrunchin lähteiden mukaan yhtiön tililtä löytyy vielä 570 miljoonaa euroa käytettäväksi. Uunituoretta velkaa aiotaan hyödyntää markkinointiin ja kasvuun. Kilpailutilanne onkin kiristinyt Apple Musicin myötä selvästi viimeisen vuoden aikana. Spotifyn taloudellinen asema antaisi velan ottamisen jälkeen tehdä myös strategisia yrityskauppoja.

Velan ehtojen mukaan mikäli Spotify listautuu seuraavan vuoden aikana pörssiin, saavat sijoitusyhtiöt TPG ja Dragoneer merkitä osakkeita 20 prosentin alennuksella. Alennusprosentti kasvaa tämän jälkeen puolen vuoden välein 2,5 prosenttiyksiköllä. Velalle on myös määritetty viiden prosentin korko, joka kasvaa yhdellä prosenttiyksiköllä puolen vuoden välein kunnes Spotify listautuu. Korkokatoksi on kuitenkin asetettu 10 prosenttia.


Ehdot on selvästi laadittu olettamuksella, että Spotify listautuu lähiaikoina pörssiin. Wall Street Journalin mukaan yhtiön suunnitelmissa olisi mennä pörssiin kahden vuoden sisällä.

Spotifyn käyttäjän näkökulmasta uusi velka ja suunnitelma listautua pörssiin takaavat ainakin sen, että tappiota tuottava palvelu jatkaa toimintaansa vielä pitkään. Pörssilistautumisesta voi myös seurata se, että Spotify joutuu aikaisempaa tarkemmin seuraamaan tuottovaatimuksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT