*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

PlayStation 4:n parannettu versio tulee myyntiin jo ennen lokakuuta

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 28.3.2016 21:14

PlayStation 4:n parannettu versio tulee myyntiin jo ennen lokakuuta Pelisivusto Kotaku uutisoi reilu viikko sitten Sonyn kehittävän jo täysillä seuraajaa PlayStation 4 -pelikonsolille. Nyt Wall Street Journal on kuullut sisäpiirilähteistä vastaavia tietoja.
Wall Street Journalin uutinen ei tuo pöydälle mitään sellaista uutta tietoa mitä Kotaku ei olisi omassa jutussaan maininnut. Johtavan talouslehden raportointi antaa kuitenkin aikaisempaa uskottavamman pohjan Kotakun tiedoille.

Käytännössä PlayStation 4:n parannettu versio sisältäisi tuen Ultra HD -pelaamiselle sekä mahdollisuuden pelata graafisesti haastavampia virtuaalitodellisuuspelejä. Virtuaalitodellisuus tulee näillä näkymin olemaan "PlayStation 4.5:n" tärkein myyntivaltti. Japanilaisyhtiön tavoitteena on nousta johtavaksi alustaksi VR-pelaamisessa. Wall Street Journalin mukaan tehostettu PlayStation 4 tulisi myyntiin jo ennen PlayStation VR- laseja eli ennen lokakuuta.

Ohjelmistollisesti tuleva konsoli on yhteensopiva nykyisten pelien kanssa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nyt ne ovat täällä: Pokemon Go kolmas sukupolvi saapui! Nyt ne ovat täällä: Pokemon Go kolmas sukupolvi saapui! (8.12.2017 22:37)
Vuoden 2016 kesällä julkaistu Pokemon Go on onnistunut pitämään kymmenet miljoonat ihmiset kävelemässä pitkin maita ja mantuja jo puolentoista vuoden ajan. Pelin kehittäjä Niantic on aktiivisesti ....
Elon Musk vahvisti – Aikoo kehittää oman piirin itsestään ajaviin autoihin Elon Musk vahvisti – Aikoo kehittää oman piirin itsestään ajaviin autoihin (8.12.2017 15:57)
Elon Musk paljasti torstaina pidetyssä yksityistilaisuudessa, että Tesla kehittää parhaillaan omaa tekoälylaskentaan suunniteltua piiriä, jolla voitaisiin suorittaa itsestään ajavan auton edellyttämät ....
1 kommentti
Nämä olivat vuoden 2017 ladatuimmat ohjelmat Suomen App Storessa Nämä olivat vuoden 2017 ladatuimmat ohjelmat Suomen App Storessa (8.12.2017 15:22)
Kuluvan vuoden päättymistä kunnioittaakseen Apple on julkaissut listat tämän vuoden suosituimmista sovelluksista ja mobiilipeleistä. Suomen App Storessa suureen suosioon nousivat pikaviestisovellukset, ....
Apple panostaa vihdoin iPhonen akkuihin? Luvassa korotus kapasiteettiin Apple panostaa vihdoin iPhonen akkuihin? Luvassa korotus kapasiteettiin (8.12.2017 13:21)
Koolla on väliä, mitä tulee älypuhelimien akkuihin. Uutta iPhonea havitteleville onkin luvassa iloisia uutisia, sillä KGI Securitiesin analyytikko Ming-Chi Kuo ounastelee uusimmassa raportissaan ....
Windows 10:n ensi vuoden päivityksestä tihkuu tietoja Windows 10:n ensi vuoden päivityksestä tihkuu tietoja (8.12.2017 11:10)
Windows 10:lle ensi vuoden huhtikuussa julkaistava Redstone 4 -ohjelmistopäivitys tulee sisältämään parannetun virranhallinnan ja tuen eSIM-teknologialle. Ajatuksena on kehittää käyttöjärjestelmää ....

Uutisarkisto