*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

3D oli floppi – Televisiomerkit luopuvat tekniikasta

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 10.2.2016 11:50 Kommentteja (11)

3D oli floppi – Televisiomerkit luopuvat tekniikasta Kuluttajien silmissä 3D-televisiot ovat olleet "kuollutta teknologiaa" jo pari vuotta ja samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös isot televisiomerkitkin. Korealaisen ETNewsin tietojen mukaan Samsungin tämän vuoden TV-mallisto ei tukisi enää lainkaan 3D:tä.
ETNewsin tiedot perustuvat Samsungin 3D-televisioissa käytettyjen katselulasien toimittajan kertomiin tietoihin. Vielä viime vuonna Samsung tilasi laseja, mutta tälle vuodelle uusia tilauksia ei ole enää tehty. LG:n tämän vuoden televisiomallistosta vain kaikkein kalleimmat mallit tukevat enää 3D:tä. Yhtiön mukaan viime vuonna noin 40 prosenttia sen televisioista tuki 3D:tä, mutta tänä vuonna osuus putoaa 20 prosenttiin.

Vaikka 3D-elokuvia esitetäänkin elokuvateattereissa säännöllisesti, niin sisältöjen määrän on koettu olevan liian alhainen tekniikan yleistymisen kannalta. Lisäksi tekniikan vaatimat katselulasit on koettu epämiellyttäviksi.

Televisiomerkit ovat kuitenkin löytäneet uusia tekniikoita, joilla kuluttajia yritetään houkutella vaihtamaan televisio uudempaan. Tämän vuoden trendejä ovat HDR, Ultra HD ja älykodin hallinta television kautta.

Edellinen Seuraava  

11 kommenttia

110.2.2016 12:36

Kun lanseerataan 3D -termillä vuosikymmeniä vanha stereokuvatekniikka niin ei ihme, että käy näin.
Kahdesti käynyt elokuvissa katsomassa tällaisen elokuvan. Molemmilla kerroilla oli pettymys. Tätä syvyysefektiä käytettiin todella vähän. Niin vähän, että en aio kolmatta kertaa tuhlata rahaani tuohon joutavuuteen. Jotta tämä olisi myynyt kunnolla, niin elokuvissa pitäisi käyttää efektiä niin, että ensikertalainen oksentaa.


Antamani neuvot perustuvat omaan kokemukseen. Jos mielestäsi ne ovat puutaheinää, kerro toki.

210.2.2016 12:46

Ei tuo mikään yllätys ollut. Oma telkkari on ostettu "3D-buumin" aikaan. Arvelin jo silloin, että tekniikka ei tule lyömään läpi. Telkkarini on 3D malli, mutta laseja siihen ei tullut mukana. Itseäni 3D ei olisi voinut vähempää kiinnostaa joten laseja ei minulla ole vieläkään. 3D telkkarin "jouduin" ostamaan siitä syystä, että se tarjosi parasta kuvanlaatua Panasonicin mallistosta. Siihen kun oltiin valittu paras paneeli.

Samalla tavalla mennään eteenpäin tälläkin hetkellä. Valmistajat tuovat enemmän ja vähemmän tärkeitä ominaisuuksia telkkareihin. Kuvanlaatua arvostavat ostajat joutuvat valitsemaan telkkarin jossa on kasa turhia ominaisuuksia, koska hyvää kuvanlaatua tyyppillisesti tarjoavat ns. paremmat mallit. Se, että uusia tekniikoita ostetaan ei tarkoita, että ihmiset haluaisi niitä. Näin kävi 3D:n kanssakin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:
Kun lanseerataan 3D -termillä vuosikymmeniä vanha stereokuvatekniikka niin ei ihme, että käy näin.
Kahdesti käynyt elokuvissa katsomassa tällaisen elokuvan. Molemmilla kerroilla oli pettymys. Tätä syvyysefektiä käytettiin todella vähän. Niin vähän, että en aio kolmatta kertaa tuhlata rahaani tuohon joutavuuteen. Jotta tämä olisi myynyt kunnolla, niin elokuvissa pitäisi käyttää efektiä niin, että ensikertalainen oksentaa.

3D alunperin oli ongelmallinen tekniikka sillä se aiheutti joillekkin pahaa oloa. Ensimmäisen 3D elokuvan katsominen teatterissa oli taistelua sen kanssa, että oksentaako vai ei. Nykyisin tekniikka on saatu sille tasolle, ettei se enää ainakaan minulle aiheuta huonoa oloa.

Itse käynyt katsomassa 3D elokuvia noin kymmenen kappaletta siitä yksinkertaisesta syystä, että 2D versiota ei ole ollut mahdollista nähdä. Yhtä elokuvaa lukuunottamatta elokuvien 3D efektit ovat olleet huonoja tai välttäviä. Tämän takia joutuu vielä kärsimään selkeästi huonommasta kuvanlaadusta. Ainoastaan uusi Star Wars on katsomistani elokuvista tarjonnut järkevän tasoista 3D efektiä. Tosin 2D versiona sekin olisi ollut paljon parempi.

Teatteri on toki eriasia kuin se kotona oleva tv. Tosin jos 3D ei pysty vakuuttamaan oikeasti suurella kuvalla ja hyvällä äänentoistolla teatterissa, niin mitkä sen mahdollisuudet ovat olleet koti oloissa?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.2.2016 @ 13:03

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

310.2.2016 16:14

Itse ainakin tykkään, että The Martian näytti hyvältä 3D:nä, ei se syvyysefektin käyttäminen siinä leffassa ainakaan ollut ongelma muuten, kuin ihan siinä lopussa. Enemmän ongelmana on se, että minul ainakin tuppaa tulemaan pää kipeäksi 3D-leffoja katsoessa ja kun joudun muutenkin käyttämään laseja, niin siihen vielä 3D-kakkulat päälle tekee katsomisesta ihan pirun epämukavaa.

Ne tyhmät lasit ne siinä on se suurin ongelma, IMHO, vaikka toki suurin osa 3D-leffoista sortuu myös siihen äärettömän tyhmään 3D-efektien "lennättämiseen päin näköä" yms. kikkailuun, mikä ei ainakaan paranna 3D-leffojen suosiota -- se, jos se 3D-efekti on vain ja ainoastaan kuvaan passiivisesti syvyyttä tuomassa, ja se naurettava kikkailu jätetään sikseen, niin silloin 3D on parhaimmillaan.

410.2.2016 17:08

Stereokuva on kikkailua ja se usein vielä samentaa ja tummentaa kuvaa, mikä on tällöin pois kuvanlaadusta. Muutaman 3D-elokuvan olen leffateattereissa katsonut, ja nykyisin aina valitsen 2D-version ( samalla säästyy muutama eurokin).
Hyvä elokuva ei vaadi efektejä, eikä välttämättä edes ääntä tai väriä. Sen todistaa jo varhaiset Chaplinit.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.2.2016 @ 17:08

510.2.2016 17:41

Taloudesta löytyvä 3d-tykki toimii mahtavasti ja kevyillä aktiivilaseilla katselukin on siedettävää. Elokuvateattereissakin alkaa yleistymään nuo kevyet lasit äärimmäisen epämukavien möykkyjen sijaan. Netflix ja sen sarjat tuppaavat olemaan se käytetyin media taloudessamme, joten ymmärrän valmistajien huolen. 3d:n epäsuosio liittyneekin blurayn suosion hiipumiseen ja suoratoiston kasvuun.

610.2.2016 18:40

Höh, käyn teatterissa aina katsomassa 3D-version. Kotona Plasma aktiivilaseilla 4kpl, sitäkin tulee käytettyä - tosin 3D materiaalie ei ole viikottaiselle käytölle, mutta kuitenkin.

PS3:n pelien 3D-lisä tuo harvoin lisäarvoa.

710.2.2016 19:33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lettas:
Taloudesta löytyvä 3d-tykki toimii mahtavasti ja kevyillä aktiivilaseilla katselukin on siedettävää. Elokuvateattereissakin alkaa yleistymään nuo kevyet lasit äärimmäisen epämukavien möykkyjen sijaan. Netflix ja sen sarjat tuppaavat olemaan se käytetyin media taloudessamme, joten ymmärrän valmistajien huolen. 3d:n epäsuosio liittyneekin blurayn suosion hiipumiseen ja suoratoiston kasvuun.

Lasit on lasit siitäkin huolimatta, vaikkei ne painaisi juuri mitään. Se on alusta asti ollut ongelma. Kaikille perheenjäsenille hommatut lasit eivät välttämättä riitä esim. siinä tapauksessa jos kavereita pyytää kylään leffaa katsomaan. 3D:n mahdollisuudet olisi olleet paljon suuremmat ellei laseja tarvitsisi.

Ja ennen suoratoiston yleistymistäkin 3D oli marginaali juttu. Ei se edes silloin kiinnostanut ihmisiä. Kuopattu se olisi ilman tätäkin mahdollisuutta. Suoratoisto vaan nopeuttaa tätä kehitystä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:
Stereokuva on kikkailua ja se usein vielä samentaa ja tummentaa kuvaa, mikä on tällöin pois kuvanlaadusta. Muutaman 3D-elokuvan olen leffateattereissa katsonut, ja nykyisin aina valitsen 2D-version ( samalla säästyy muutama eurokin).
Hyvä elokuva ei vaadi efektejä, eikä välttämättä edes ääntä tai väriä. Sen todistaa jo varhaiset Chaplinit.

Ainakin omalla kohdalla huomannut, että 3D vaikeuttaa itse elokuvaan keskittymistä. Se siis huonontaa elokuvakokemusta vielä sen lisäksi, että kärsin huonommasta kuvasta.

2D olisi aina minun valintani jos tämä olisi mahdollista. Pienellä paikkakunnalla leffa on ikävä kyllä aina 3D jos kyseinen versio on olemassa.


Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

810.2.2016 19:38

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lettas:
Taloudesta löytyvä 3d-tykki toimii mahtavasti ja kevyillä aktiivilaseilla katselukin on siedettävää. Elokuvateattereissakin alkaa yleistymään nuo kevyet lasit äärimmäisen epämukavien möykkyjen sijaan. Netflix ja sen sarjat tuppaavat olemaan se käytetyin media taloudessamme, joten ymmärrän valmistajien huolen. 3d:n epäsuosio liittyneekin blurayn suosion hiipumiseen ja suoratoiston kasvuun.

Lasit on lasit siitäkin huolimatta, vaikkei ne painaisi juuri mitään. Se on alusta asti ollut ongelma. Kaikille perheenjäsenille hommatut lasit eivät välttämättä riitä esim. siinä tapauksessa jos kavereita pyytää kylään leffaa katsomaan. 3D:n mahdollisuudet olisi olleet paljon suuremmat ellei laseja tarvitsisi.


Meillä on parinkympin patterilaseja tarjolla satunnaiseen vierailijakäyttöön. Paria 3d-telkkaria testanneena tykki on ollut ensimmäinen hyvän katselukokemuksen tarjonnut vehje. 3d:tä tulee katsottua lähinnä suunnitelluissa elokuvasessioissa filmtownin bluray-lätty etukäteen haettuna. Elokuvia ei tule enää ostettua hyllyyn.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.2.2016 @ 19:44

911.2.2016 13:12

Yllätys..

aivan turha ominaisuus. En ole saanut mitään lisäarvoa 3D:stä paitsi ehkä Hobbit leffoissa, joissa niistäkin se lisäarvo taisi tulla 48fps joka teki nopeat liikkeet sulavammiksi. HFR versiota ei vaan ollut näkyvissä 2D:nä niin sen takia piti 3D kärvistellä paskat kakkulat nenällä.

1011.2.2016 16:43

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lettas:

Meillä on parinkympin patterilaseja tarjolla satunnaiseen vierailijakäyttöön. Paria 3d-telkkaria testanneena tykki on ollut ensimmäinen hyvän katselukokemuksen tarjonnut vehje. 3d:tä tulee katsottua lähinnä suunnitelluissa elokuvasessioissa filmtownin bluray-lätty etukäteen haettuna. Elokuvia ei tule enää ostettua hyllyyn.

Uskon, että juuri tällaisessa käytössä 3D ominaisuudesta kotona on kaikista eniten iloa.


Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

1123.2.2016 0:11

Aito 3D voisi myydäkin - stereoskooppinen kuva ei.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto