*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Copy-pilvipalvelu lopettaa toimintansa

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 2.2.2016 14:12

Copy-pilvipalvelu lopettaa toimintansa Pilvitallennuspalveluiden välillä on käynnissä kova kilpailu, joka on ajanut gigatavuhintoja alaspäin, minkä takia pienemmät toimijat joutuvat tasapainoilemaan kannattavuuden kanssa. Erottautuminen asemansa vakiinnuttaneista toimijoista on myös hankalaa.
Ainakin Barracuda Networks on todennut, ettei pilvitallennustilan tarjoaminen ole enää kannattavaa, minkä vuoksi yhtiö on päättänyt lopettaa Copy- ja CudaDrive-palveluiden tarjoamisen kokonaan. Palvelut sammuvat toukokuun 1. päivänä, joten käyttäjillä on muutama kuukausi aikaa ladata tiedostonsa talteen.

Copy-palvelu lanseerattiin vuonna 2013. Rekisteröityneet käyttäjät saivat itselleen 15 gigatavua ilmaista tallennustilaa ja 250 gigatavun tila maksoi 100 dollaria vuodessa. Esimerkiksi Dropbox tarjoaa 10 dollari kuukausimaksua vastaan nelinkertaisen määrän tallennustilaa. Google Playn mukaan Copyn Android-sovellusta on ladattu 50 000–1 000 000 kertaa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kumpi kannattaa ostaa, Nokia 8 vai OnePlus 5? Kumpi kannattaa ostaa, Nokia 8 vai OnePlus 5? (17.8.2017 14:26)
HMD Globalilta on viime vuoden lopusta lähtien odotettu kieli pitkällä lippulaivapuhelinta, joka näyttäisi millaista rautaa Nokia-puhelimet parhaimmillaan ovat. Sellainen puhelin esiteltiin ....
1 kommentti
Apple pistää rahat pöytään – Hyökkää Netflixiä vastaan omilla tuotannoilla Apple pistää rahat pöytään – Hyökkää Netflixiä vastaan omilla tuotannoilla (17.8.2017 11:52)
Apple aikoo sijoittaa tulevan vuoden aikana miljardi dollaria TV-ohjelmien hankintaan ja tuotantoon, kertoo Wall Street Journal. Yhtiö on jo pidemmän aikaa puhunut palveluliiketoiminnan kasvattamisesta, ....
1 kommentti
Tältä näyttää LG:n V30 – Yksi syksyn kiinnostavimmista älypuhelimista Tältä näyttää LG:n V30 – Yksi syksyn kiinnostavimmista älypuhelimista (17.8.2017 11:08)
Useiden Android-vuotojen takuuvarma lähde, Evan Blass, on julkaissut Twitter-tilinsä kautta lehdistökuvan myöhemmin tässä kuussa esiteltävästä LG V30 -lippulaivapuhelimesta. Kuten odottaa saattoi, ....
Teknologiayhtiöt nousivat vastarintaan – Siivoavat valkoisen ylivallan kannatuksen piiloon Teknologiayhtiöt nousivat vastarintaan – Siivoavat valkoisen ylivallan kannatuksen piiloon (17.8.2017 09:41)
Yhdysvalloissa poliittinen keskustelu on kiihtynyt Charlottesvillen levottomuuksien seurauksena. Virginialaiseen kaupunkiin julistettiin hätätila äärioikeiston mielenosoituksen takia, jotta ....
3 kommenttia
Tässä on uusi Nokia 8 – Lippulaiva kaksoiskameralla Tässä on uusi Nokia 8 – Lippulaiva kaksoiskameralla (16.8.2017 22:03)
HMD Global on laajentanut Android-pohjaisten Nokia-puhelimien valikoimaa neljännellä mallilla. Uusi Nokia 8 edustaa yhtiön tuoteportfolion ylempää hintaluokkaa ja sen luvataan haastavan muut ....
3 kommenttia

Uutisarkisto