AfterDawn logo

Työryhmän visio: Yle Areenasta voisi tehdä "Suomen YouTuben"

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner asetti elokuussa työryhmän arvioimaan kotimaista mediamarkkinaa. Anssi Vanjoen johtama työryhmä on nyt saanut työnsä valmiiksi ja selvitys on luettavissa täältä.

Työryhmä esittää muiden muassa mainossääntelyn purkamista sekä tasa-arvoisempaa verotuskäytäntöä digitaalisille palveluille ja printtimedioille. Mielenkiintoisimmat kannanotot löytyvät kuitenkin Yleisradion roolia pohtivasta osuudesta.

Selvityksen mukaan Yleisradiota tulisi kehittää kansallisen jakelualustan suuntaan. Tässä visiossa Yle Areena toimisi ikään kuin "Suomen YouTubena", joka olisi videobloggaajien, freelance-toimittajien ja pienten mediayhtiöiden käytettävissä. Kansallisella sisältöalustalla haluttaisiin taistelle erityisesti ulkomaalaisia palveluntarjoajia, kuten YouTubea, vastaan.

Ylen viime viikolla julkistamassa uudessa strategiassa Areenalla ja muilla Internet-palveluilla on erittäin keskeinen asema. Ylen tavoitteena on esimerkiksi tehdä Areenasta "uuden television tärkein jakelutie", mihin liittyen Yle voisi vähentää broadcast-kanavien määrää. Ylen uudesta strategiasta löytyy lisätietoa Ylen artikkelista.

3 KOMMENTTIA

myllis1/3

Siellä missä Berner vaikuttaa, niin siellä on korruptiota. Tästä ei taida tulla yhtään mitään.

Sefriol2/3

Jaa-a. Miten saataisiin ihmiset tätä kunnolla käyttämään? Ehkä jos siitä tehtäisiin tyyliin pohjosmaiden ja balttian yhteishanke, niin sitten. Muussa tapauksessa ei taida Ylellä riittää kapasiteetti ja resurssit.

Zunter3/3

Skeptsisesti suhtaudun tähän ideaan. Tärkeämpänä näkisin että Yle Areena säilyisi helppokäyttöisenä ja selkeänä palveluna, esimerkiksi YouTube menee koko ajan sekavampaan suuntaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT