*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Yle Areenaan ilmestyi ensimmäinen Full HD -video

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 3.12.2015 13:11 Kommentteja (13)

Yle Areenaan ilmestyi ensimmäinen Full HD -video Yle Areenan teknisen toteutuksen kritiikissä on noussut esiin kaksi pääteemaa: Flash-tekniikkaan perustuva soitin ja HD-sisältöjen rajoittuminen 720p-tarkkuuteen.
Sisällön tarkkuuteen liittyvä rajoite on kuitenkin poistumassa, sillä Areenan kehitystiimi on tehnyt kulisseissa sen eteen, että palveluun saataisiin myös Full HD -tasoista sisältöä. Full HD -materiaalia löytyy Areenasta itse asiassa jo nyt legendaarisen Big Buck Bunny -testivideon muodossa.

Ylen HD-televisiokanavissa käytetään Full HD -tarkkuutta, joten saman tarkkuuden käyttö olisi luontevaa myös Yle Areenan lähetyksissäkin. Tosin Full HD -tallenteetkin riittävät varmasti monelle ensi hätään.

Päivitys. Yle Internetin palvelupäällikkö Kari Haakanan mukaan Full HD -videot ovat vielä konseptivaiheessa, joten mitään konkreettisia suunnitelmia sen käyttöönotosta ei vielä ole. Monikanavaiset äänet (5.1/7.1) saattavat tulla toisto-ohjelman uusimisen myötä.

Edellinen Seuraava  

13 kommenttia

13.12.2015 13:45

Tuossa viimeisessä lauseessa lienee tullut joku ajatuskatko kirjoittajalla, voisi korjata:

Lainaus:
Ylen HD-televisiokanavissa käytetään Full HD -tarkkuutta, joten saman tarkkuuden käyttö olisi luontevaa ...
Tosin Full HD -tallenteetkin riittävät varmasti monelle ensi hätään.

23.12.2015 14:16

Nyt kun joka paikassa paneudutaan pelkkään kuvaan niin koskahan ne jaksaisi keskittyä myös ääneen? Olisi nyt kiva edes saada 5.1 tai jopa 7.1 ääni myös mukaan..

33.12.2015 19:56

YLE on kyllä pahasti jäljessä aikaansa

43.12.2015 23:14

Fullhd on niin 2006. Tosin suomessa se on hädin tuskin tätä päivää...

54.12.2015 20:09

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jarzka_:
YLE on kyllä pahasti jäljessä aikaansa
Olisko Ylen pitäny jäädä odottelemaan tumput suorina kymmenen vuotta että html5 alkaa toimia?

Vaihda Windowsiin niin ei ole ongelmia.

65.12.2015 18:10

Pitää vissiin nostaa yleveroa että kansa sais fullHDtä siinä missä muualta on saanut jo pian pari vuotta 4k:ta,

77.12.2015 8:58

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti etrade:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jarzka_:
YLE on kyllä pahasti jäljessä aikaansa
Olisko Ylen pitäny jäädä odottelemaan tumput suorina kymmenen vuotta että html5 alkaa toimia?

Vaihda Windowsiin niin ei ole ongelmia.
Vendor lock on aina ongelma - niitä pitäisi pyrkiä vähentämään, eikä lisäämään. Paitsi tietenkin jos myy Windowsia tai muuta poronkakkaa. YLEkin voisi Googlen ja monen muun tapaan jo jättää Flashin, eikä jäädä tumput suorina odottelemaan sen lopullista kuolemaa. Ei se playerin vaihto ole kovin kummoinen juttu.

87.12.2015 9:56
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lite72:
Ei se playerin vaihto ole kovin kummoinen juttu.

Eli käytännössä kuinka iso investointi se olisi ?
Maalikko sivustakatsojana ei vaikuta ihan tuossa omantoimen ohessa tehtävänä, ei vaikka sanan "vaihto" korvaisi jollain toisella / halvemmalla.

En vaihtoa nykyisiin toivo, mutta kannatan vaihtoehtoja nykyisille.

97.12.2015 10:43

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

En minäkään toivo vaihtoa, vaan nimenomaan lisää valinnanvaraa.

Se, että lisää sivulle vaihtoehtoisen playerin, olisi kaiketi halvin vaihtoehto. Tällöin sen toimivuus on mahdollista suurelta osin testauttaa käyttäjillä. Jos sivuja ei ole toteutettu kovin huonosti ja ns. kiinalaisesti, luulisi kyse olevan muutaman kymmenen tunnin työstä. Itse softan (soittimen) saa valmiina lisensoitua halvalla (max satasia vuodessa).

107.12.2015 10:58
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lite72:
luulisi kyse olevan muutaman kymmenen tunnin työstä. Itse softan (soittimen) saa valmiina lisensoitua halvalla (max satasia vuodessa).

Muutamalla tonnilla? kuullostaa halvalta,
Mihin moisen arvion perustit, kuullostaa siltä kuin siellä olisi valmius käyttöönottoa vaille.
Vai puuttuko tuosta kustannustenkannalta jotain oleellista(kallista).

117.12.2015 11:16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lite72:
luulisi kyse olevan muutaman kymmenen tunnin työstä. Itse softan (soittimen) saa valmiina lisensoitua halvalla (max satasia vuodessa).

Muutamalla tonnilla? kuullostaa halvalta,
Mihin moisen arvion perustit, kuullostaa siltä kuin siellä olisi valmius käyttöönottoa vaille.
Vai puuttuko tuosta kustannustenkannalta jotain oleellista(kallista).
No tietty oletan, että on valmius. Sitten ovat tehneet jotain pahasti väärin, jos ei ole. :) Perustan arvion siihen, että olen ollut mukana tekemässä näitä firmassa, jonka videostriimauspalveluita esim. YLE on ostanut.

127.12.2015 13:09
user_org
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lite72:

No tietty oletan, että on valmius. Sitten ovat tehneet jotain pahasti väärin, jos ei ole. :)
Mitenhän tuo pitäisi tulkita.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lite72:
Perustan arvion siihen, että olen ollut mukana tekemässä näitä firmassa, jonka videostriimauspalveluita esim. YLE on ostanut.

Ok, eli sisäpiiritietoa, eli tarkoitat että palvelinpäässä lisenssit ja tuki sun muu on, mutta asiakaspää vielä vaiheessa, tai siis mutaman satkun lisenssi puuuttuu. ja nyt vähän painetta hankintaosastolle luodaan :-)

No jos tosiaan noin, niin toivon kauppojen syntyvän, hyvä se jokin varmaan on :-)

137.12.2015 14:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lite72:

No tietty oletan, että on valmius. Sitten ovat tehneet jotain pahasti väärin, jos ei ole. :)
Mitenhän tuo pitäisi tulkita.

Se pitäisi tulkita niin, että heidän Areenansa on koodattu pahasti päin helvettiä, jos vaihtoehtoisen soittimen lisääminen sivuille ei onnistu ns. heittämällä. :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto