AfterDawn logo

Google sulkee soittolistoihin erikoistuneen musiikkipalvelun

Matti Robinson Matti Robinson

Google on kertonut sulkevansa musiikin suoratoistopalvelu Songzan. Hakujätin viime vuoden heinäkuussa ostama palvelu lopettaa sellaisenaan toimintansa tammikuun 31. päivä.

Songza jää kuitenkin elämään integroituna osana Googlen Play Music -musiikkipalvelua. Alkujaankin Songza ostettiin varmasti juuri tähän tarkoitukseen, ja nyt virallisesti integrointi on suoritettu loppuun.

Palvelun parhaat puolet, kuten Concierge-ominaisuus, löytyvät perustajien mukaan nyt Google Play Musicista. Omat tutut soittolistat löytyvät myös Play Musicista, joten Songzan käyttäjien ei tarvitse hätääntyä.

Songza on tunnettu erityisesti suositustoiminnoista, käyttäjän käyttäytymisen perusteella valikoidusta sisällöstä ja eri tilanteisiin sopivista soittolistoista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT