AfterDawn logo

EU sanoi ei vahvalle verkkoneutraliteetille

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
18 kommenttia

Euroopan parlamentti on hylännyt muutosehdotukset, joille pyrittiin varmistamaan verkkoneutraliteetti EU:n alueella. Sen sijaan parlamentissa meni läpi porsaanrei'illä varustettu versio lakipaketista.

Parlamentin hyväksymän verkkoneutraliteettilain mukaan operaattoreiden on kohdeltava kaikkea liikennettä samanarvoisesti, eli Netflix-elokuvan striimiä ei saa keinotekoisesti hidastaa tai estää. Mikäli oikeuden päätös, verkon ruuhkautuminen tai kyberhyökkäys kuitenkin vaatii priorisointia, voivat operaattorit hidastaa tietttyjen datatyyppien siirtonopeuksia.

Laki kuitenkin mahdollistaa erityispalvelut ja niiden sujuvan toiminnan varmistamisen "pikakaistan" avulla, mikä on aiheuttanut eniten porua koko lakiesityksessä. Muutosesityksissä haluttiin kieltää pikakaistalla toimivat erityispalvelut. Käytännössä erityispalvelut tarkoittavat sitä, että operaattori voi myydä nettiliittymää, joissa esimerkiksi Spotify, Netflix tai operaattorin omien palveluiden toiminta on varmistettu tavallista nopeamman kaistan avulla. Lain mukaan pikakaista ei saa kuitenkaan tarkoittaa hitaampaa tiedonsiirtoa muille verkkopalveluille.


Parlamentti hylkäsi myös verkkovierailumaksu-uudistukseen liittyvät muutosesitykset. Verkkovierailumaksut kielletään EU:n alueella kesäkuussa 2017, minkä jälkeen toiseen EU-maahan matkustava voi soittaa puheluita, lähettää tekstiviestejä tai käyttää datasiirtoa samaan hintaan kuin kotimaassaankin. Uudistus ei kuitenkaan mahdollista pysyvää verkkovierailua, joten esimerkiksi saksalainen ei voi tilata Suomesta halvempaa puhelinliittymää ilman ylimääräistä maksua.

18 KOMMENTTIA

s.o.n.y.1/18

Veikkaan että erikoispalveluilla on haettu takaa yhteiskunnalle merkittävien palveluiden toiminnan varmistamista. Mutta aika näyttää kuinka tuon kanssa käy.

NiceMan722/18

Yleensä mutokset nostavat ainakin hintoja...

user@org (vahvistamaton)3/18

Lainaus:

Laki kuitenkin mahdollistaa erityispalvelut ja niiden sujuvan toiminnan varmistamisen "pikakaistan" avulla, mikä on aiheuttanut eniten porua koko lakiesityksessä.


Porua? eikö tuo ole se asia mikä tärkeintä asia turvata ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiceMan72:

Yleensä mutokset nostavat ainakin hintoja...


Siis osa tuosta mahdollistaa kustannustehokkaamman toiminnan eli sen osalta mahdollistaa edullisempaa toimivassa kilpailutilanteessa.

Roaming juttu taasen tarkoittaa verkkovieraileville halvempia hintoja, mutta toisaalta se vähentää palveluntuottajan tuloja jotka voi johtaa hintapaineisiin sen toisissa tuotteissa. Osalle operaattoreita roaming on ollut suorastaan rahastuskone.
Nyt viisari voi heittää jopa toiseen laitaan,

Tosin uutinen ei kertonut miten operaattorien välinen hinnoittelu ja toteutus muodostuu, jos suomalainen operaattori ei voi laskuttaa asiakkaansa EU romiang käytöstä, mutta se itse joutuu siitä maksamaan , niin se voi vaikuttaa täkäläiseen hinnoittelluun ja tuotteistukseen. en yllättyisi jos ensimmäisenä roamingliittymien datapaketit tarkastelussa. Täysin rajaton 4G EU roaming datapaketti muutamalal kympillä voi olla liianiso riski.

Zeitsei4/18

Nojaa, tekniikka kehittyy. Vuonna 2030 1Gb/s 5g-liittymä on hitain mahdollinen. Ei se maksa vaivaa, jos lisää maksalla operaattorille NetFlix toimii 10Gb/s.

zipzap5/18

Priorisoinin kanssa estetään edelleen vapaa kilpailu ja nyt jopa estetään sitä niin, että verkonomistajat saavat suosia omia tuotteitaan. Markkinatalous on monopolitalous. Hintoja voidaan nostaa, kun jätetään nykyiset liittymät vrjoon ja kmyydään uudellen sama liittymä priorisoituna esim operattorin omille tai netflixin kaltaisille palveluille.
Olisi kiva kun 'verkkovierailu' toteutuisi energian osalta ja sähkö voisi ostaa ympäri EU:ta.

user@org (vahvistamaton)6/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Nojaa, tekniikka kehittyy. Vuonna 2030 1Gb/s 5g-liittymä on hitain mahdollinen.


Suomessa voi ehkä olla laaja 5G peitto, jos ko sukopolvi leviää ripeästi, siitä huolimatta pistän enemmän ääniä ns hitaiden yhteyksien markkinoilla pysymiseen, en yllättyisi jos kasvaisi.

EU ei ole sama kuin Varsinais-Suomi

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Ei se maksa vaivaa, jos lisää maksalla operaattorille NetFlix toimii 10Gb/s.


Ei taida olla tuolloin olla edes NetFlixilla varaa hankkia moista putkea ja NetFlix ei mielestäni oikein kuvaa juttu, sitä nyt täällä tunnutaan tunkeavan jokavällin

Mutta ehkä muutaman kymmenen megan taattuja putkia sisällön tuottajalta päätelaitteelle asti hankitaan. se voisi olla kustannustehokasta esim TV kanavan yleislähteyksiin, pelkkä ääni menisi hyvin pieneen putkee , nyt ja 30 luvulla, eli tarve voisi lähteä ihan sieltä kilobittivauhdeista.


Sitä taattua kaistaa tarvitaan paljon muuhunkin kuin videoon/ääneen, jos suunta IPn päälle jatkuu.
Samoin kysyntä sille että palveluntarjoaja maksaa (hankkii) yhteyden (kaistan/siirron) lisääntyy IPpuolekkain voimakkaasti.

mjk7/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Nojaa, tekniikka kehittyy. Vuonna 2030 1Gb/s 5g-liittymä on hitain mahdollinen. Ei se maksa vaivaa, jos lisää maksalla operaattorille NetFlix toimii 10Gb/s.

No kun saisivat ensin sen 4 g:n toimimaan kunnolla...

user@org (vahvistamaton)8/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zipzap:

Verkkovierailun osalta estetään edelleen vapaa kilpailu ja nyt jopa estetään sitä niin, että verkonomistajat saavat suosia omia tuotteitaan.


En tajua mitä tuolla tarkoitat ja mitä haluaisit ?

Se että on puututtu verkkoveirailuun on toki tavallaan vapaankilpailun rajoittamista. Mutta ei se noin suoraviivaista olle, on siinä kilpailua lisääviäkin vaikutuksia. Eli pienten asemee auttanut vs isot monikansalliset.


Tosin operaattorit on tainneet vastustaa puuttumista verkkovierailuihin ja hanakasti maaleileet kauhukuvia, tosin aika laimeksi ne on todellisuudessa jääneet, tiedä sitten miten viimeisen muutoksen jälkeen (tässä uusia piirteitä mitkä vaikuttaa toisin)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zipzap:

että verkonomistajat saavat suosia omia tuotteitaan.


Mikä on ajatuksesi kulku , mitä ajat takaa ? Onko jotain muutoksia tullut ?
En tiedä, noin kai aina ollut, ja pakko sääntelyn myötä olisi outoa jos ei saisi omille taata mah hyvää palveluatasoa.

Mellian9/18

Nyt kun tähtien sota on taas in niin lainaan komentaja Gial Ackbaria ”It's a traaaaaap!!!!!”

Tässä esityksessä nettineutraaliteetin suojelemisen nimeen todellakin sallitaan juuri se mikä olisi pitänyt estää: joidenkin palveluiden suosimisen lupaamalla nopeamman toiminnan.

Lumikki10/18

Lainaus:

Porua? eikö tuo ole se asia mikä tärkeintä asia turvata ?


Riippuu täysin eri ihmisten arvomaailmasta ja minkä asian näkee tärkeänä.

Tarkoitan että joillekin on vielä tärkempää että kaikkea verkkoliikennettä kohdellaan samanarvoisesti. Koko priorisointi ei ole mitään muuta kuin yritetään saada huonosti toimivissa yhteyksissä edes jotain toimimaan. Vähän niin kuin myydään ilmaan kustannussäästöjen toivossa ja sitten yritetään keksiä keino millä edes jokin asia toimisi siinä. Jos taas palveluntarjojan yhteydet toimii kunnolla niin koko asiaa ei oikeasti tarvita, vaan sitä käytetään pelkästään lisärahastamiseen.

pecatus11/18

Reddit: päivä päätöksen jälkeen Deutche Telekom ilmoitti suunnittelevansa uusia "paketteja" videoiden katseluun ja online-pelaajille. Vodafone perässä.

Uutena käyttäjänä en voi suoraan antaa linkkiä redditin viestiin, mutta löytyisiköhän tällä:
[Www.ja sellaiset tähän]reddit.com/r/europe/comments/3qqo7q/just_one_day_after_eu_parliament_decision_german/

zipzap12/18

spam---typo

user@org (vahvistamaton)13/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Tarkoitan että joillekin on vielä tärkempää että kaikkea verkkoliikennettä kohdellaan samanarvoisesti. Koko priorisointi ei ole mitään muuta kuin yritetään saada huonosti toimivissa yhteyksissä edes jotain toimimaan. Vähän niin kuin myydään ilmaan kustannussäästöjen toivossa ja sitten yritetään keksiä keino millä edes jokin asia toimisi siinä. Jos taas palveluntarjojan yhteydet toimii kunnolla niin koko asiaa ei oikeasti tarvita, vaan sitä käytetään pelkästään lisärahastamiseen.


Ei, ei ei.

Operaattorin on toki "helppo" tarjota teknisesti hyvin toimivia halpoja yhteyksiä, ilman priorisointia, osalle riittää, osalla kallista, osalla edullista.

Se tarkoittaa kuitenkin sitä että jatkossakin jouduttaisiin toteuttaa vaativammat yhteydet muilla tekniikoilla. IP yhteydet ei pysty täysin neutraalissa tilanteessa tarjoamaan vaativaa vaihtoehtoa muiden tekniikoiden korvaajaksi. Tämä taasen rajoittaa tehokkaasti kilpailua, vanhoilla toimijoilla, joilla infra valmiina pärjää, mutta niillekkin se on kallista -> estää kehitystä niidenkin osalta ja uusille suorastaan este.

Lumikki14/18

Lainaus:

Ei, ei ei.


Jotta mikä tahansa yhteys toimisi niin sillä pitää olla kaistaa sen verran kuin se yhteys (palvelu) tarvitsee. Sillä ei ole MITÄÄN merkitystä mikä se palvelu on johon sitä kaistaa tarvitaan. Koska joko sitä kaistaan on riittävästi tai ei ole. Ei ole mitään tuolta väliltä olemassa. Eikä operaattori pysty takaamaan kaistoja kuin omassa verkossa vaikka kuinka haluisi.

Operaattori ei pysty tarjomaan samaa kaistaa halvemmalla priorisoimalla, koska se palvelu vie sen kaistan minkä se vie. Jo nyt asiakas voi ostaa kaistaa juuri sen mukaan kuinka paljon hän sitä haluaa ja on valmis maksamaan. Ei siinä mitään priorisointia tarvita, koska sillä ei ole mitään virkaa silloin kun on tarpeeksi kaistaa. Vain silloin kun sitä ei ole sitä tarvitaan ja sekin tehdään aina MUIDEN KUSTANNUKSELLA.

Koko priorisoinnilla ei oikeasti tee kuluttajan palveluissa HEVONPASKAA. Ainoa missä prioriteettejä tarvitaan on jos yleisessä yhteydessä viedään jotain normaalista poikkeavaa. Kuten esimerkiksi hätäpuheiluita. Tällöin se voidaan priorisoida niin että se ohittaa kaikkien asiakkaiden kaistan tarpeen.

Verkkoneutraliteetti ei estä mitään kehitystä se vain estää operaattoreita käyttämästä hyväksi muiden palveluita internetissä laskutuksen perusteeksi. Verkkoneutraliteetti lähinnä takaa että internet liikenne on kaikille tasapuolista riippumatta mitä liikennettä se on tai mihin palveluun se liittyy. Juuri tämä neuraliteetti takaa sen että kaikki voi kehittää internet pohjaisia palveluita ilman että ne joutuvat operaattorien kynittäväksi.

user@org (vahvistamaton)15/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Ei, ei ei.


Jotta mikä tahansa yhteys toimisi niin sillä pitää olla kaistaa sen verran kuin se yhteys (palvelu) tarvitsee. Sillä ei ole MITÄÄN merkitystä mikä se palvelu on johon sitä kaistaa tarvitaan. Koska joko sitä kaistaan on riittävästi tai ei ole. Ei ole mitään tuolta väliltä olemassa. Eikä operaattori pysty takaamaan kaistoja kuin omassa verkossa vaikka kuinka haluisi..


ns vanhat IPllä aluperin käytety jutut toimii, mutta muuten Ei, ei.

Tietoliikenne, sisältö, data jne siirtyy entistä enemmän IPn päälle, siis palveluita/asioita jotka eivät sinne vanhaan tyyliin oikein sovi.

Jotta asioita voidaan toteuttaa niin tarvitaan priorisointia, varattuakaistaa, jne. Siis jo ihan sen takia että asia voidaan toteuttaa riittävällä laadulla IPn päällä.

Jos riittävää laatua ei voida taata, esim lainsäädännöllisistä syistä, niin sitten niitä ei voi IPn päällä toteuttaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Koko priorisoinnilla ei oikeasti tee kuluttajan palveluissa HEVONPASKAA.


Jos puhut ns perinteisistä palveluista, niin ei, iso juttu, mutta jo tänäpäivänä on paljon missä tarvitaa, tulevaisuduessa entistä enemmän kun asiat siirtyy entistä enemmän IPn päälle.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Verkkoneutraliteetti ei estä mitään kehitystä ....

Jos pakotetaan että jokainen bitti IPssä on tasa-arvoinen, niin se jumittaa asiat menneeseen, no jotekin erilaisten tarpeiden vaatima tiedonsiirto tehdään jatkossa, eli kyse enemmän siitä kuinka kalliisti ja kuinka monella on mahdollista päästä mukaan.

AfterCooler16/18

Lainaus:

mjk

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei: Nojaa, tekniikka kehittyy. Vuonna 2030 1Gb/s 5g-liittymä on hitain mahdollinen. Ei se maksa vaivaa, jos lisää maksalla operaattorille NetFlix toimii 10Gb/s.

No kun saisivat ensin sen 4 g:n toimimaan kunnolla...



Heh heh. Nyt jo YLE kirjoittaa otsikolla: "Taajuuskaista voi loppua kesken 5G-mobiiliverkossa".


Olen nähnyt 3 ja 4G mobiiliverkkojen TODELLISEN toiminnallisuuden - unelmiin ja lupauksiin nähden, niin miksi joku 5G olisi ratkaisu nykyisiinkin nopus- ja tai kapasiteettiongelmiin? Veikkaan, että sinne tolpalle se rauta maksaa liikaa, joten operaattorit hinaa sitä rautaa sinne just ja just sen verran, että se 1Mbit velvoite täyttyy.

Onneksi ittellä on kuitu.

Lumikki17/18

Lainaus:

Jos pakotetaan että jokainen bitti IPssä on tasa-arvoinen, niin se jumittaa asiat menneeseen, no jotekin erilaisten tarpeiden vaatima tiedonsiirto tehdään jatkossa, eli kyse enemmän siitä kuinka kalliisti ja kuinka monella on mahdollista päästä mukaan.


En oikein viitsi kinata sinun kannsasi koska olemme asiasta TÄYSIN erimieltä.

Sinä tuet kustannustehokasta rahastamista ja luulet että se johtaa hienoihin asioihin. Minä taas kannatan sitä että operattori ei puutu yhteyden sisältöön ja palveluihin internetissä, vaan myy vain kaistaa rahaa vastaan. Tällöin kaikki palvelut ovat internetin yhteyksien suhteen samanarvoisia. Ostaa kaistaa oman tarpeensa mukaan, mikä olisi sen tasa-arvoisempaa.

Ei priorisointi ratkaise mitää, siinä vain ongelmat siirretään muiden niskaan. Ei se tuo kehitystä, se tuo vain uusia ongelmia. Operaattorit alkaa laskuttaa internet palveluntarjojia siitä että heidän asiansa toimisi heidän yhteydessä, mutta samalla se tekee muiden internet palveluiden asioista huonommin toimivia. Siinä myydään eriarvoisuutta ja kuluttaja on se joka kärsii tästä lapsellisesta liiketalouden leikistä.

Yksinkertaisesti sanottuna aina kun joku saa niin se on aina myös joltain pois.

Mutta kuten jo sanoin olemme täysin erimieltä asiasta.

user@org (vahvistamaton)18/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Minä taas kannatan sitä että operattori ei puutu yhteyden sisältöön ja palveluihin internetissä, vaan myy vain kaistaa rahaa vastaan.


Tästähän tässä on kyse.
Ei tarvitse rakentaa eri asiotia varten omia fyysisiä yhteksiä, tai niiden kallista ylläpito voidaan lopettaa ja siirtää pannokset IP yhteyksiin. Yhteden tarvitsija voi keskittyä siihen itseasiaa.

Jos priorisointia ei voisi IPn päällä tehdä, niin eriasioita varten pitäisi tehdä omat verkot, vertaa miten ennen, puhetta varten omansa, radiota varten omansa, TVlle jne. hälytys verkot.
Laitteidenväliset yhteydet on kasvamassa, tarvitaan hyvin eritasoisia, esim autopuolelta tulee kovia vaatimuksia.
Jos kaikkia noita varten jouduttaisiin tekemään jatkossakin omat yhteydet/verkot, niin tolkuttoman kallista ja kilpailuarajoittavaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Yksinkertaisesti sanottuna aina kun joku saa niin se on aina myös joltain pois.


Ei, vaan päinvastoin. Jos pitäisi tehdä omat yhteydet, niin se olisi pois myls bulkki kaistasta.
Toki se 50 meganen olis edelleen samalla vaihteluvälillä, mutta kalliimpi ja sitä 100 megasta ei edes saisi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT