AfterDawn logo

Sony ostamassa 150 miljoonan edestä kameraosaamista?

Matti Robinson Matti Robinson

Sonyn älypuhelimilla ei ole mennyt viime vuosina kovinkaan vahvasti ja johtoporras joutuu väistelemään myyntihuhuja, mutta aivan kaikilla osa-alueilla japanilaisyhtiö ei ole pohjamudissa.

Yksi yhtiön paremmin pärjäävistä osastoista on älypuhelimiinkin komponentteja tekevä ja tässä kuussa omaksi yhtiöksi jaettu Sony Semiconductor Solutions. Nyt Reutersin tiedot kertovat, että Sony olisi ostamassa heikommin pärjäävän Toshiban sensoribisneksen.

Vaikka Sonyn sensorit ovat erityisen suosittuja matkapuhelimissa ja Sonyn matkapuhelinliiketoiminta on sakannut, niin se ei tarkoita, että kauppa ei olisi järkevä, päinvastoin. Emoyhtiö Sony pyrkii varmasti pitämään tavalla tai toisella jalansijan mobiililaitteissa, vaikka omat älypuhelimet eivät pärjäisi kovassa Android-kilpailussa.


Sonyn Exmor-sensoreita käyttävät useat Android-valmistajat ja tietysti yksi Sonyn suurimmista asiakkaista on Apple, jonka iPhonessa käytetään Sonyn kamerakennoja. Viime vuonna yhtiö valmisti 40 prosenttia kaikista kamerakennoista, joten kyse ei todellakaan ole pelkästää omien puhelinten komponenteista.

Huhujen mukaan Sony olisi maksamassa Toshiban sensoreita valmistavasta osastosta 20 miljardia jeniä (n. 150 miljoonaa euroa). Mukana tulee väitteiden mukaan Japanissa sijaitseva Oitan tehdas.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT