AfterDawn logo

Netflix puolustaa hintojen nostamista uudella sisällöllä

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Netflix on julkaissut osavuosikatsauksen ja kertonut sen ohessa yhtiön tulevasta strategiasta. Yhtiön osake lähti laskuun katsauksen jälkeen, sillä Netflix ei täyttänyt kasvuodotuksia.

Paineet käyttäjämäärien kasvuun ovat erityisen suuret, sillä Netflix panostaa valtavia summia hankkiakseen korkealaatuista sisältöä ja tuottaakseen yksinoikeudella elokuvia ja sarjoja. Samalla yhtiö nostaa hintoja, jotta miljardien investoinneille saadaa katetta.

Vaikka Yhdysvalloissa kasvu ei ollut odotetunlaista, niin maailman laajuisesti odotukset täytettiin. Netflixillä on nyt 69 miljoonaa tilaajaa maailmanlaajuisesti eikä yhtiön mukaan hintojen nostamisella ole suoraa vaikutusta tilaajien määrän kasvuun.

Yhtiön toimitusjohtaja Reed Hastings ei luvannut hintojen nyt pysyvän samana jatkossa, mutta vakuutti, että palvelun hinta-laatusuhde pidetään kilpailukykyisenä. Talouspomo David Wells kertoi, että käyttäjien keskuudessa uudet hintakategoriat on otettu hyvin vastaan ja vanhojen asiakkaiden etuuksien säilyttäminen on ollut tärkeä osa sitä.


Yhtiö julkaisi osavuosikatsauksen haastattelun Google Hangoutissa. Video haastattelusta alla.

2 KOMMENTTIA

peex1/2

Jos vertaa vaikka dnatv:n kanavapaketteihin, joissa saa pari paskaa kanavaa kolmella kympillä, niin saavat nostaa hintoja aika reilusti ennen ku kipuraja tulee vastaan.

trooper782/2

Mitä halvempi sen parempi mutta silti samaa mieltä peex:in kanssa, reilusti saavat vielä nostaa hintaa kun ottaa huomioon sisällön ja palvelun mukautuvuuden katsojan omaan aikatauluun (vrt esim. kaveri maksaa 28€ Total paketista (4-5 kanavaa) joka syytää pääosin uusintoja joka kuukausi tietyllä kellonlyömällä). Kun ottaa vielä huomioon Netflixin laadukkaat omat tuotokset hintaa voisi jo niiden varjolla nostaa vaikka 1-2 euroa per kk.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT