*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Mainosten eston hintalapuksi saatu 21,8 miljardia vuonna 2015

Kirjoittaja Panu Roivas (Google+) @ 16.8.2015 19:24 Kommentteja (26)

Mainosten eston hintalapuksi saatu 21,8 miljardia vuonna 2015 Uuden tutkimuksen mukaan adblock-ohjelmien käyttö aiheuttaa arviolta 21,8 miljardin dollarin tappiot mainostuloissa tänä vuonna.
PageFairin ja Adoben tekemän "The cost of ad blocking" -tutkimuksen mukaan noin 200 miljoonaa netin käyttäjää hyödyntää selainlaajennosta, jolla estetään mainoksien näyttäminen. Mainosblokkauksen uhreiksi jäävät luonnollisesti eniten ne sivustot, joiden käyttäjäkunta on mainosblokkereista perillä olevaa tyyppiä.

Mainosblokkauksen määrä vaihtelee myös maittain, ja toistaiseksi suurin mainosblokkaajien maa on Kreikka, jossa 36,7% hyödyntää mainoksia estävää selainlaajennosta. Suomessa luku on 19%. Euroopassa mainoksia estää noin 77 miljoonaa käyttäjää, ja Yhdysvalloissa vastaava numero on 45 miljoonaa.

PageFairin CEO:n Sean Blanchfieldin mukaan mobiilipuolen mainosestot saattavat jatkossa romuttaa nykyisen mainospohjaisen bisnesmallin. Erityisesti Aasian suunalla mobiilimainosten blokkaus on ollut kasvussa, ja sen odotetaan nousevan erityisesti kun Apple lisää mainosestotuen Safari-selaimeen iOS 9:ssä.

Edellinen Seuraava  

26 kommenttia

116.8.2015 19:55

Mainostajat säästävät siis 21,8 miljardia koska mainoksista, jotai ei näytetä, ei makseta.

216.8.2015 20:07

Itse laitan Adblockin pois päältä sellaisilta sivuilta, jotka osaavat laittaa mainokset esille ei-häiritsevällä tavalla. Ensimmäinenkin vilkkuva, pomppiva tai ponnahdusikkunamainos osuu silmään niin Adblock pamahtaa heti päälle. Ei kadullakaan mainoksia tuoda metrin päähän vilkkumaan strobo-valoilla naaman eteen.

Asus M5A97 EVO R2.0 | AMD FX-8320 4,4Ghz | GTX 970 WINDFORCE 3X OC Edition 1420mhz/7400mhz | XFX 650W XXX Edition Semi Modular 80+ Bronze | Kingston HyperX 2x4GB 1600Mhz | Noctua NH-D15 | Fractal Design Define R4 Black Pearl | Windows 10 64-bit |Kingston V300 120Gb SSD |Kingston V400 240Gb SSD | Western Digital Blue 500Gb 7200rpm |ASUS 25" PB258Q 2560x1440 IPS | Corsair Strafe RGB MX Red | Steelseries Rival 100 |

316.8.2015 20:21

Kyllä on mukava olla ilman mainoksia. Adblock on ollut käytössä jo vuosia. Joitakin sivuja olen päästänyt "pannasta", koska osaavat laittaa vain hillittyjä mainoksia.

uga27

416.8.2015 20:56

Sitten on sivustoja joilla ei vain ymmärretä että mitä vmäisempiä mainoksia laitetaan ahneuksissaan, sitä vähemmän niitä mainoksia näkee kukaan.

Otavamedia on tällaisen kädettömyyden kruunaamaton kuningas. Murossa mainospelleily on vedetty äärimmilleen.

No samapa tuo, pidän erilaisia blokkereita ja elementtien piilottajia päällä kaikkialla. Enkä edes harkitse poistamista.

516.8.2015 22:45
epaadplokkaaja
Vahvistamaton

Kannattaa tutusta Adblokkiin syvällisemmin. Rahalla saa pääsyn whitelistille eli Adblock toimii oikeasti mainosrahoitteisesti. MOT.

616.8.2015 23:16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MeitziQ:
Mainostajat säästävät siis 21,8 miljardia koska mainoksista, jotai ei näytetä, ei makseta.
Olen itse samaa mieltä, sillä mitä järkeä niitä mainoksia on tuputtaa ihmisille, jotka eivät niitä halua katsoa. Sellainen on tehotonta mainontaa.

716.8.2015 23:58

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti epaadplokkaaja:
Kannattaa tutusta Adblokkiin syvällisemmin. Rahalla saa pääsyn whitelistille eli Adblock toimii oikeasti mainosrahoitteisesti. MOT.

Onneksi en käytäkään Adblockia :)

817.8.2015 5:44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti epaadplokkaaja:
Kannattaa tutusta Adblokkiin syvällisemmin. Rahalla saa pääsyn whitelistille eli Adblock toimii oikeasti mainosrahoitteisesti. MOT.
Sen whitelistin saa muutamalla klikkauksella pois päältä, ei mikään kovin iso ongelma...

917.8.2015 9:10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti uga27:
Kyllä on mukava olla ilman mainoksia. Adblock on ollut käytössä jo vuosia. Joitakin sivuja olen päästänyt "pannasta", koska osaavat laittaa vain hillittyjä mainoksia.
Sama täällä, jotkut mainokset häiritsevät pahasti vaikka juuri uutistenlukua, joissain tapauksissa mainosta luulee uutiseksi. Nämä ovat juuri niitä ärsyttävämpiä. Ja tietysti ne "pomppaavat" ovat kaikkein pahempia...

Autopeli hullu ja pelannut jo -80 luvulta...eli vanha jäärä.

1017.8.2015 9:31

Lainaus:
Mainostajat säästävät siis 21,8 miljardia koska mainoksista, jotai ei näytetä, ei makseta.

Ja ne mainostajat saavat tulonsa loppujen lopuksi meiltä kuluttajilta niin me kuluttajat säästämme tuon verran rahaa.

Lainaus:
Olen itse samaa mieltä, sillä mitä järkeä niitä mainoksia on tuputtaa ihmisille, jotka eivät niitä halua katsoa. Sellainen on tehotonta mainontaa.

Samaa itse myös ihmettelen. Vaikka onhan se ymmärrettävää että ne ihmiset jotka saa elantonsa mainoksien avulla, huijaavat muita siihen uskoon että "kaikki" mainonta vaikuttaa "kaikkiin". Todellisuudessa ihminen joka ei halua mainoksia estää/ohittaa ne mainokset automaattisesti eli ei kiinnitä mainoksiin enää mitään huomiota.

1117.8.2015 11:37

On se sitten taas noilta tutkimus, tutkittaan kuin lähes kuinka paljon vilkkuvat ja välkkyvät esiin luikuvat treffin oikeasti todella ärsyttävät paske kikkareet sivustolla, olet jo voinut voittaa jne. monia muita samaan ryhmään kuuluvia paskeita ei todellakaan kiinnosta tai haluta edes nähdä lasketaan tappioksi.

Olen sen verran mulkero, että jos noita paskeita ei saa pois näytöltä tuskin yhteenkään noihin vähiä rahojani niistä laittaisin, ennen kunnon mainos banneria, olikin ongelmana kun halisi sen välkkyvän pomppivan valuvan mainoksen pois sivulta, otti aikansa kestää se ettei se sulkemisruksi johda kun jollekin toisella helvetillisen ärsyttävälle sivulle josta saa pahimmassa koneelle jotakin paskaa, mielestä sellainen on harhaan johtamista ja pakko syöttöä.

Eihän sanoma tai muissakaan lehdissä ne mainokset poukkoile silmille, edes noissa mainos lehtisissä, myöskään ne mainos lehdet eivät jos olet heittänyt kierrätys pinoon lukematta eivätkä hypi sieltä pinosta silmille, taitaa vaan olla helvetin vaikeaa käsittää mainostajan tätä asiaa, ja sen sulkemisruksin todellista harhaan johtavaa toimintaa, mitä he toimillaan harjoittavat.

1217.8.2015 11:46
spam
Vahvistamaton

Vaikka luku on esitettu varsin tarkasti, niin ei sitä kannatta kovin tarkkana ottaa ja jo jutussa selvisi että kyse dollareista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MeitziQ:
Mainostajat säästävät siis 21,8 miljardia koska mainoksista, jotai ei näytetä, ei makseta.

Tai sitten eivät säästä.

Jos mainostaja ostaa onnistuneita kohderyhmäkontakteja, niin miten mainoksenestäjät vaikuttaa hintaan ?

Jos mainostaja ostaa mainostilaa, mutta mainoksenestäjä ohjelmat estää niiden näkymisen käyttäjälle, niin mitä mainostaja säästää?

Mainosestäjät taitavat vaikuttaa eniten niihin kanaviin joissa se tehoaa parhaiten, eli liikevaihto laskee.

Mainoksentäjät vaikuttaa myös niihin kanaviin joihin mainoksenestäjät tehoaa huonosti, ainakin luulisi että sellaisten arvo mainostila markkinoilla kasvaa. Mainostaja miettii eri medioita

1317.8.2015 12:54

Käyttäis nuokin säästyneet rahat kehitysapuun. Mainokset ovat turhuutta.

-Reko

1417.8.2015 13:09
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RekookeR:
Mainokset ovat turhuutta.

Markkinointi, mukaan lukien mainonta on erittäin tärkeää, vaikka siinä toki ongelmansakkin.

1517.8.2015 20:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JullePuh:

Olen itse samaa mieltä, sillä mitä järkeä niitä mainoksia on tuputtaa ihmisille, jotka eivät niitä halua katsoa. Sellainen on tehotonta mainontaa.

Mainonta ei missään nimessä ole tehotonta. Iso osa ihmisistä väittää, ettei mainokset heihin vaikuta ja samaan aikaan kantavat tuotteita kotiin joita eniten mainostetaan.

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

1619.8.2015 11:22

Lainaus:
Iso osa ihmisistä väittää, ettei mainokset heihin vaikuta ja samaan aikaan kantavat tuotteita kotiin joita eniten mainostetaan.

Ja tämä liittyy mainontaan jotenkin. Onko mielessäsi käynyt että ihmiset ostaa aina tuotteita. Mainostettiin tuotetta tai ei niin niitä ostetaan ihan hinta/laatu periaattella. Joten voin ostaa jotain tuotetta vain siksi että olen todennut sen paremmaksi kuin toisen, en siksi että olisin nähnyt siitä mainoksen.

PS: En väitä että mainonta ei vaikuta joihinkin ihmisiin. Väitän että se ei vaikuta KAIKKIIN ihmisiin.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.8.2015 @ 11:23

1719.8.2015 11:55
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Lainaus:
Iso osa ihmisistä väittää, ettei mainokset heihin vaikuta ja samaan aikaan kantavat tuotteita kotiin joita eniten mainostetaan.

Ja tämä liittyy mainontaan jotenkin. Onko mielessäsi käynyt että ihmiset ostaa aina tuotteita. Mainostettiin tuotetta tai ei niin niitä ostetaan ihan hinta/laatu periaattella.

Mainostaminen/markkinointi ei poissulje hinta/laatu periaatteella ostamista, osa markkinointia - mainontaa tuketuukin juuri tuohon "periaatteeseen".

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
PS: En väitä että mainonta ei vaikuta joihinkin ihmisiin. Väitän että se ei vaikuta KAIKKIIN ihmisiin.

Ehkä jossain on joku muistinsa menettänyt luolassa asuva erakko. Se tuskin on isommassa kuvassa oleellista.

1819.8.2015 14:02

Lainaus:
Ehkä jossain on joku muistinsa menettänyt luolassa asuva erakko. Se tuskin on isommassa kuvassa oleellista.

Loistava esimerkki mainosuskovaisesta.

1919.8.2015 19:55

Kerrankin olen osittain samoilla linjoilla Lumikin kanssa. Joidenkin tuotteiden mainostaminen on mielestäni aivan turhaa. Mutta, johtuuko se siitä että ihmisiä kiinnostaa erilaiset asiat tai ihmiset ovat jo tottuneet mainostettuun tuotteeseen?

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa hammastahna. Useimmat ostavat sitä mitä ovat tottuneet käyttämään. Esim. vaimo jostain syystä ostaa aina Golgatea vaikka mainoksissa kuinka tyrkytettäisiin Pepsodenttia. Vaimoa se ei ilmeisesti hetkauta ja tässä ehkä tuleekin se pointti. Riittää että kuluttaja saadaan mainoksen voimalla kokeilemaan kerran jotain muuta tai uutta ja siten saadaan kuluttaja muuttamaan makutottumustaan. Luonnollisesti tämän jälkeen mainoksen ei enää tähän kuluttajaan tarvitsekaan vaikuttaa.

Siitä että edellä väitettiin ostamisen perustuvan aina hinta/laatu periaatteeseen olen täysin eri mieltä. Monia ihmisiä, ehkä hieman yllättäen vähävaraisempiakin voi kiinnostaa pelkkä laatu hinnasta välittämättä. Useimmiten laatu kuitenkin maksaa enemmän, mutta ei tietenkään aina. Lisäksi monesti AD:nkin keskustelupalstalla joku etsii esim. "edullista" telkkaria luullen että "edullinen" tarkoittaa halpaa. Edullinen voi kyllä olla halpa, mutta yhtä hyvin se voi olla myös kallis.

2019.8.2015 22:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Jos ihminen hakee "laatua" esim. päivittäistavarakaupasta niin kuinka usein se on mainostettu tuote. Kuinka usein "laatutuotteeksi" valitaan esim. Pirkka, x-tra tai euroshopper?

Jos Golgate lopettaisi mainostamisen niin ostaisiko vaimo vielä sitä? Miksi vaimo on alunperin valinnut sen. Kuka valitsee ensimmäisen "hyvän" hammastahnan mielikuvan perusteella joka on tullut aluperin mainoksesta?

Jos hammastahnan mainostaminen olisi turhaa niin ei kukaan mainostaisi.

Mainokset vaikuttavat hyvin paljon tiedostamatta. Jos haluaa ettei mainokset vaikuta niin suosittelen mainittua erakkona asumista luolassa. Muuten on hyvin vaikea välttyä vaikutuksilta.

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

2120.8.2015 8:43
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa hammastahna. Useimmat ostavat sitä mitä ovat tottuneet käyttämään. Esim. vaimo jostain syystä ostaa aina Golgatea vaikka mainoksissa kuinka tyrkytettäisiin Pepsodenttia. Vaimoa se ei ilmeisesti hetkauta ja tässä ehkä tuleekin se pointti. Riittää että kuluttaja saadaan mainoksen voimalla kokeilemaan kerran jotain muuta tai uutta ja siten saadaan kuluttaja muuttamaan makutottumustaan. Luonnollisesti tämän jälkeen mainoksen ei enää tähän kuluttajaan tarvitsekaan vaikuttaa.

Eli yrität sanoa että mainostaminen/markkinointi on erittäin tärkeää. jos siinä epäonnistuu niin peli menetetty.

Ja sitä että jos haluaa uusia asiakkaita niin se vielä tärkeämpää tapauksissa joissa kuluttaja tottunut hankkimaa vanhaa tuttua.

En tiedä kuinka kauan vaimosi on hammastahna ostoksia tehnyt, ja onko sitä ensimmäistä enään myynnissä ja jos on niin ostaako hän aina juuri sitä samaa.

Tuon esimerkin pohjalla voi myös miettiä moniko ostaisi edes sitä tuttua merkkiä jos sitä ei enään markkinoitaisi, eli katoaisi näkyviltä hyllypaikoilta ei tunnistettavaksi pakkaukseksi nurkan alahyllyllylle. Osa varmaan näkisi vaivaa,

No tavallinen ihminen tekee tai ainakin vaikuttaa moniin muihinkin hankintoihin, ja yksi päätös vaikuttaa toiseen, jopa se missä järjestyksessä.

2220.8.2015 15:21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Jos Golgate lopettaisi mainostamisen niin ostaisiko vaimo vielä sitä? Miksi vaimo on alunperin valinnut sen. Kuka valitsee ensimmäisen "hyvän" hammastahnan mielikuvan perusteella joka on tullut aluperin mainoksesta?

Tämä oli se pointti. Tätä tarkoitin.

2323.8.2015 23:48

Ja kukaan ei kiinnitä huomiota siihen mitä mainokset tekee pinnan alla? Seuraa käyttäjiä, luo heistä profiileja, myy tiedot eteenpäin. Mainostajat tietää meistä enemmän kuin monet meidän kaverit. Mielestäni yksityisyys on tärkein syy blokata mainoksia ja muita träkkereitä, ei niiden häiritsevyys. Suosittelen vilkasemaan Do not track -dokkarin.

Itse blokkaan ainoastaan mainokset ja keksit jotka loukkaavat selaimeni lähettämää do-not-track pyyntöä. Se onnistuu EFF:n privacy badger-selainpalikalla.

2424.8.2015 14:14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti J248:
Ja kukaan ei kiinnitä huomiota siihen mitä mainokset tekee pinnan alla? Seuraa käyttäjiä, luo heistä profiileja, myy tiedot eteenpäin. Mainostajat tietää meistä enemmän kuin monet meidän kaverit.
Ööö. Meni osittain vähän ohi. AD:n etusivulla on Markantalon mainos. Mitä tietoja tällä mainostajalla mielestäsi voi olla minusta?

2524.8.2015 14:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Ööö. Meni osittain vähän ohi. AD:n etusivulla on Markantalon mainos. Mitä tietoja tällä mainostajalla mielestäsi voi olla minusta?
Ei välttämättä Markantalolla paljoakaan, mutta mainospalvelu joka päätti että juuri tämä mainos näytetään sinulle, on todennäköisesti seurannut surffauskäyttäytymistäsi ja luonut sinusta mainosprofiilin sen perusteella ja mahdollisesti myynyt niitä tietoja eteenpäin. Katso se dokkarisarja, vähintään ensimmäinen osa.

2624.8.2015 17:36
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti J248:

Ei välttämättä Markantalolla paljoakaan,

Jep, vaikea tietää mitä hänen tapauksessaan, ja välttämättä Gigantti/Markantalo/.. ei itse suoraan tee mitään.

Mutta jos katsoo mitä kaikkea tälläkinsivulla on, niin tunnettuja mm. Google, Facebook, ne tuntee käyttäjän aika hyvin, vaikka ei olisi niiden muita suoria palveluita ehdontahdon käyttänyt.

Jos sattuu oleen satunaninen käyttäjä tai jopa rekisteröitynyt ja joskus kirjautuneena käytössä olevalla laitteella tai yhteydellä niin alkaahan siinä.

Tällä sivulla on myös liuta muita toimijoita, jotka ei niin kuluttajille tunnettuja, ja ne osaa myös hommansa.

Välillä on suoraan paikkatietoakin kalasteltu, mutta edellä mainitut toimijat sen ilmankin pystyvät monesti rankantarkasti tekeen.

Käyttäjän on aikavaikea turhaa "seurantaa" luotettavasti estää, jos meinaa kuitekin jossain surffailla, viimekädessä se varsinainen haettu palvelinkin voi seurata, lokittaa ja hankki analyysia enemmän mitä tiedostojen ulostaminen vaatii.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto