AfterDawn logo

Microsoft lupaa julkaista HoloLens-lasien kehittäjäversion ensi vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella lupaa tämän vuoden alussa esitellyn HoloLens-hologrammilasien tulevan ohjelmistokehittäjien saataville ensi vuoden aikana.

Lasien ilmestymistä verkkokauppoihin voidaan kuitenkin joutua odottamaan tovi jos toinenkin, sillä Nadellan mukaan yhtiö suhtautuu laseihin viisivuotisena hankkeena, jonka ensimmäinen on kehittäjäversion julkaisu vuoden 2016 aikana. Laitteen kaupallisen potentiaalin todellinen testaaminen voisi siis alkaa muutaman sisällä kehittäjäversion julkaisusta, kun laitteelle on saatu luotua tarpeeksi paljon hyödyllisiä sovelluskohteita.

Laajennetun todellisuuden käyttäjien silmien eteen tuovia HoloLens-laseja on yritetty asemoida pelilaitteeksi sekä yritys- ja opetuskäyttöön soveltuvaksi työkaluksi.

1 KOMMENTTI

Arzka0071/1

Näistä voi tulla kova sana luokkahuoneissa joskus tulevaisuudessa. Oppilaiden mielenkiintoa on tunnetusti vaikea ylläpitää oppikirjojen ja liitutaulujen avulla, mutta tämä voisi tuoda ihan uutta ulottuvuutta...

Kaikenlaisia mielenkiintoisia virityksiä näyttää olevan jo kehitteillä, esim. My Holo Robots jonka avulla voi opetella teollisuusrobottien käyttöä. Mielikuvitus rajana mihin kaikkeen voi käyttää...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT