AfterDawn logo

Elokuvien ja CD-levyjen varmuuskopiointi on jälleen laitonta Briteissä

Matti Robinson Matti Robinson
6 kommenttia

Viime vuonna Iso-Britanniassa päätettiin, että CD-levyjen, DVD-levyjen ja muiden teosten kopioiminen omaan käyttöön on laillista, mikäli kopiota ei jaeta ja sen alkuperäinen versio on laillisesti hankittu. Nyt korkein oikeus on kuitenkin päättänyt toisin, kertoo Ars Technica.

Musiikkiteollisuuden painostuksesta Iso-Britannian korkein oikeus käsitteli asian ja päätti, ettei kopiointi omaan käyttöön ilman korvausta tekijöille ole lainmukaista. Ongelmana ei ollut varsinaisesti kopiointi omaan käyttöön, vaan kopiointimaksun puute.

Päätös on tietysti helpotus musiikki- ja elokuvateollisuudelle, mutta haittaa muun muassa opettajia ja tutkijoita, jotka eivät voi enää laillisesti vaihtaa teoksen formaattia.

Lain täytäntöönpanosta ja yksityisten varmuuskopioijien haastamisesesta tuskin tulee kovinkaan suosittua, joten kopiointi omaan käyttöön todennäköisesti jatkuu liki ennallaan. Tapauksella onkin ehkä enemmän symbolista merkitystä taiteilijoille ja erityisesti niitä edustaville tahoille.


Iso-Britannian hallituksen, joka viime vuonna päätti laillistaa kopioinnin, perustelut olivat, ettei varmuuskopioinnista ole mainittavaa taloudellista haittaa tekijöille, joten kopiomaksuun ei ole tarvetta.

6 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/6

Ja kohta siellä kielletään whatsappikin XD

zipzap2/6

Poistettu.

Lumikki3/6

Käytännössä tuolla päätöksellä ei ole mitään merkitystä kuin hyvin harvoissa julkisissa asioissa. Tämä siksi että mikään viranomainen ei pysty valvomaan kopiointia kotikäytössä. Suomessa tilanne on toinen eli kopionti on käytännössä laillista ja tekijäoikeusomistajat saa maksun suoraan valtion kassasta. Joo, siellä on se vahva suojaus poikkeus mutta ei silläkään ole oikeasti mitään merkitystä koska kukaan ei edelleenkään pysty valvomaan asiaa ihmisten kotona.

user@org (vahvistamaton)4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Tämä siksi että mikään viranomainen ei pysty valvomaan kopiointia kotikäytössä.

Ymmärsin että päätös koskee muutakin kuin varmuuskopioita (varmuuskopio ehkä toimittajan repäisy), en tiedä miten ihmiset siellä toimii, mutta luulisi että kun kielletty niin vaikuttaa, ei tietenkään kaikkii, luulisi tuollakkin olevan ihmisiä laidasta laittaan miten asioihin suhtaudutaan.

Ja ei tainnut päätös kieltää kaikkea kopiointia, vaan ilman lupaa tehtävät kopiot, ns ilman mediaa myytävien osalta kopiointi on ainakin joissain määrin sallittuja, osassa ns vahinkossa luvatonta ei edes tapahdu. Fyysisen median osalta, esim uutisessa mainitut DVD elokuvat, vaatii jo sen verran vaivaa että ns vahinko kopsuja tuskin massat tietämättä tekee.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zipzap:

Käytännössä siellä ei pitäisi olla laitteissa tms tekijänoikeusmaksujakaan.

Uutinen vähän epäselvä, mutta taitaa päätöksen taustalla olla juurkin tuosta kyse, joissain maissa asia on hoidettu toisin, esim on mainitsemiasi maksuja.

Uutisessa ongelmana pidettiin mm. opetusta ne ainakin joissain maissa hoidettu erillisesti ja miten ne edes yksityisen kopion piiriin voisi liittää.

wipe20005/6

Jotenkin outo minusta tuo uutinen.
Ensin tätä lyhyttä suomennosta lukiessa:

> Viime vuonna Iso-Britanniassa päätettiin, että CD-levyjen,
> DVD-levyjen ja muiden teosten kopioiminen omaan käyttöön on
> laillista...

Hallitus siis päätti laillistaa (vaan eikö koko parlamentti sielläkin lait säädä?), mutta eikö siitä sitten saatukaan säädettyä lakia loppuun asti? Tuosta kyllä saa käsityksen, että laki olisi jo ollut olemassa ja voimassa.
Oliko sitten laki kirjoitettu niin tulkinnanvaraisesti, että tarvittiin oikeuslaitos tulkkaamaan lain laatijoille, mitä säätivät?

AD:n uutinen jatkuu vielä: "Lain täytäntöönpanosta... tuskin tulee... suosittua". Mikä laki tässä nyt on säädetty ja pannaan täytäntöön? Viittaako tuo siihen vanhaan lakiin, joka jälleen on voimassa, kun tämä uusi nyt tuomarin voimin kumottin?

Linkattua lähdettä kun lukee, siinä (käsittääkseni) sanotaan, että tuomari olisi kumonnut säädetyn lain, koska "the government was wrong legally" ja "Government acted unlawfully when it introduced an exception to copyright for private copying without fair compensation".

Referoidun suomennoksen voisi kyllä koittaa muotoilla vähän täsmällisemäksi ja selkeämmäksikin, jotta siitä selviäisi, että lakiin viime vuonna lisätty poikkeus onkin nyt todettu tuomarin voimin laittomaksi ja siten kumottu.

Mutta yksittäinen tuomariko siellä päättää, mitä lain laatijat saavat säätää? No, kai tekijänoikeudet ovat sellainen perustuslakiin verrattavissa oleva asia, jota ei voi tavallisilla lailla rajoittaa.

Täytyy sanoa, että tuo on kyllä kätevä tilanne to-järjestöille: periaatteessa ketään ei kuulemma rangaista omasta kopioinnista, mutta jos tuleekin tarvetta saada joku "ruotuun", siihen on valmiina kätevä laki, jolla voi puristaa miljoonakorvaukset...

user@org (vahvistamaton)6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Jotenkin outo minusta tuo uutinen.
Ensin tätä lyhyttä suomennosta lukiessa:

> Viime vuonna Iso-Britanniassa päätettiin, että CD-levyjen,
> DVD-levyjen ja muiden teosten kopioiminen omaan käyttöön on
> laillista...

Hallitus siis päätti laillistaa (vaan eikö koko parlamentti sielläkin lait säädä?), mutta eikö siitä sitten saatukaan säädettyä lakia loppuun asti? ...


En tiedä, mutta yksi arvaus voisi olla että siellä ei ole uutta lakia tehty, vaan sitä tulkittu , poliitikot, virkamiehet tai joku muu.

Oikeudessa sitten se todettu virheelliseksi.

Tai jos on säädetty laki, niin se ei ole mennyt ihan putkeen., eli käytännössä hyvityspuoli on jäänyt hoitamatta ,(tuskin käytännön halukkuutta purkaa laajemmin tekijänoikeuksia)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Jotenkin outo minusta tuo uutinen.

No outouksia muitakin, ensin puhutaan varmuuskopioinnin kieltämisestä, mutta ongelma onkin formaatin vaihto. eli haiskahtaa vähän muulta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT