AfterDawn logo

Jättimäinen tietomurto: Yli 20 miljoonan henkilön henkilötunnukset paljastuivat

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Yhdysvaltain henkilöstöhallinto (OPM) on vahvistanut, että siihen kohdistuneen tietomurron yhteydessä hyökkääjät ovat päässeet käsiksi 21,5 miljoonan henkilön henkilötunnuksiin. Samalla paljastui myös muita arkaluontoisia tietoja, kuten 1,1 miljoonan henkilön sormenjäljet.

Aikaisemmin keväällä OPM havaitsi toisen tietomurron, joka kosketti noin 4,2 miljoonaa henkilöä.

Henkilöstöhallinnon mukaan mikäli se on tehnyt henkilölle taustaselvityksen vuoden 2000 jälkeen, on hänen tietonsa paljastuneet tietomurrossa hyvin todennäköisesti. Myös ennen vuotta 2000 taustaselvitettyjen tietoja on voinut paljastua, mutta heidän kohdalla se on epätodennäköisempää. Taustaselvityksiin liittyy tietoja henkilön terveydestä, mutta niiden ei uskota paljastuneen murrossa.

Tapauksen johdosta henkilöstöhallinto kustantaa tietomurron uhreille kolmeksi vuodeksi identiteettivarkausvakuutuksen sekä jatkuvan seurannan maksupetosten varalta.


Yhdysvallat on syyttänyt murroista Kiinaa.

3 KOMMENTTIA

JoniS1/3

saavat jenkit taas vaihteeksi maistaa vähän omaa lääkettä :P

Lumikki2/3

Lainaus:

Yhdysvallat on syyttänyt murroista Kiinaa.


Tällä on jotain merkitystä eli kuka sen murron teki jos se tehtiin USA:n ulkopuolelta. Onhan USA ottanut linjat että se saa tehdä mitä lystää näissä vakoilu asioissa kunhan se kohdistuu muihin maihin kuin USA:han itseensä, joten miksi muut maat ei saisi tehdä samaa.

SwMaster3/3

Kyllä se PoI:n Samaritan taisi olla asialla...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT