AfterDawn logo

Google aikoo rakentaa uudet toimistonsa valtavan lasikuvun alle

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
2 kommenttia

Google tavoitteli Mountain View'n alueelta Kaliforniasta itselleen vajaan 20 hehtaarin aluetta, jonne oli tarkoitus nousta useita hyperfuturistisia rakennelmia muun muassa yhtiön toimistoiksi.

Google sai vain murto-osan haluamastaan alueesta, mutta se ei pysäyttänyt yhtiön visiota. Google on lähettänyt Mountain View'n päättäjille ehdotelman nykyisen päämajansa laajennuksesta. Suunnitelmissa koko nelikerroksinen rakennus peitetään erikoisella lasikuvulla.

Googlen Charleston Eastiksi kutsumalle alueelle nousevaan uuteen rakennukseen tulisi toimistoja ja liike- ja palvelutilaa. Alla olevalla videolla vielä esittelyä alkuperäisestä suunnitelmasta, joka ei siis sellaisenaan nyt pääse toteutumaan.

2 KOMMENTTIA

DeNiWar1/2

Rakentaisivat sisälle tulevista taloista vielä pyramidinmuotoisia ja nimeäisivät kupuhökötyksensä kultaiseksi kaupungiksi, niin saisi John Christopher:kin The Tripods kirjasarjalleen kunniaa.

Numsuu2/2

Tehdään rakennuksista jättimäisiä kasvihuoneita ja tuhlataan sitten jumalattomasti sähköä ilmastointilaitteisiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT