*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Apple houkuttelee Spotifyn asiakkaat ilmaisella musiikilla?

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 9.5.2015 12:55

Apple houkuttelee Spotifyn asiakkaat ilmaisella musiikilla? Kuten on ollut selvää jo jonkin aikaa, että Applella on tekeillä jonkinmoinen musiikkipalveluuudistus. Spotifyn asiakaskunta laajenee laajenemistaan, joten Applen on tehtävä jotain suoratoistomarkkinoilla.
Applen huhutun suoratoistopalvelun julkaisuu lähenee ja lisätietoja vuotaa julkisuuteen. Maksullinen palvelu ottaa mallia Spotifyltä ja houkuttelee asiakkaita ilmaisella musiikilla, kertoo Recode. Toisin kuin Spotifyn tapauksessa, Apple ei kuitenkaan tarjoa palvelula ilmaiseksi esimerkiksi mainostoistoja vastaan, vaan ainoastaan rajoitettua kokeiluaikaa tai ilmaisia näytekappaleita.

Yksi ilmaista musiikkia tarjoavista ominaisuuksista voi olla myös iTunes Radion uudistetut radiolistat, joihin sisältöä luovat aidot ihmiset tietokoneiden sijaan. Apple on palkannut viime aikoina osaamista myös DJ-hommiin.

Applella ei ole lähteiden mukaan mitään intoa lähteä kilpailemaan Spotifyn tai YouTuben kanssa ilmaisesta, mainosrahoitetusta musiikista, vaan ainoastaan houkutella palvelulle maksavia asiakkaita.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto