AfterDawn logo

Game of Thronesin viidennen kauden ensimmäiset jaksot vuotivat jo verkkoon

AfterDawn AfterDawn
8 kommenttia

Game of Thronesin viidennen kauden virallinen ensi-ilta on tänään Yhdysvalloissa. Jakso lähetetään vasta noin 14 tunnin päästä HBO:lla, mutta ensimmäiset jaksot ovat jo löytäneet tiensä verkkoon.

TorrentFreak kertoo, että neljä ensimmäistä jaksoa löytyy jo verkon BitTorrent-sivustoilta ja niitä ladattiin yhteensä yli 100 000 kertaa jo ensimmäisten muutaman tunnin aikana. Lähteen mukaan videot vaikuttavat olevan peräisin lehdistölle lähetetyistä arvostelukappaleista.

HBO ei varmasti toivonut tämänkaltaista ensi-iltaa, jota varjostaa suuren luokan vuoto. HBO:n onneksi vuodot ovat vain SD-tasoisia, jotka eivät välttämättä kelpaa kaikille.

Yhtiö näyttää viiveettä Game of Thronesin jaksot Suomessa HBO Nordicin kautta.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

8 KOMMENTTIA

Sefriol1/8

Veikkaan, että monella sarjan fanilla tuskin riittää kärsivällisyyttä vältellä spoilereita seuraavat 4 viikkoa. Olisi HBO:n edun mukaista julkaista samat jaksot jo tänään.

trooper782/8

Saa HBO syyttää tapahtuneesta vain itseään. Mitä ihmettä varten kriitikoille lähetettiin noin monta jaksoa (1. jakso olisi varmasti riittänyt). Ja miksi yleensäkään lähettää mitään tänä päivänä. Jakso nettiin ja kertakäyttöinen koodi arvostelijalle kirjeitse, jolla ohjelman voi käydä katsomassa.

...vai olisiko ollut taas julkisuustemppu (GoT:lla on ainakin siihen varaa). Sopivasti taas sattui tämä "vuoto" hetkeä ennen ensi-iltaa =/


Hassua muuten, ettei yksikään kotimainen elokuva-alan lehti ole uutisoinut asiasta vieläkään mitään. HBO lähettänyt uhkavaatimuksen asiasta ??

specio3/8

Mikseiköhän ne tänäpäivänä laita jo signaturea jokaiseen leffaan. Saisi helposti selville mikä yritys on vuotanut.

Rubertti4/8

Aika hepponen jakso. Ehkä huonoin mitä sarjasta olen katsonut.

coocie985/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti specio:

Mikseiköhän ne tänäpäivänä laita jo signaturea jokaiseen leffaan. Saisi helposti selville mikä yritys on vuotanut.

Noita lähetetään varmaan niin paljon, etteivät jaksa laittaa henkilökohtaista vesileimaa jokaiseen. Vesileimat voidaan myös poistaa, joten sekään ei ole pomminvarma keino.

Quaoar6/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sefriol:

Veikkaan, että monella sarjan fanilla tuskin riittää kärsivällisyyttä vältellä spoilereita seuraavat 4 viikkoa. Olisi HBO:n edun mukaista julkaista samat jaksot jo tänään.

Luulisi tuon sarjan katsojien tottuneen välttelemään spoilereita, koska kaikkien kausien tapahtumat on julkaistu kirjoina paljon ennen tv-esityksiä.

tonttila7/8

Lainaus:

vuodot ovat vain SD-tasoisia, jotka eivät välttämättä kelpaa kaikille.

No eivät varmasti kelpaa. Odotan viikon kiltisti.

D00mer8/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti specio:

Mikseiköhän ne tänäpäivänä laita jo signaturea jokaiseen leffaan. Saisi helposti selville mikä yritys on vuotanut.

Niissä on joku merkintä, mutta se on pikkuläntti alanurkassa joka on blurrattu pois(jota hädintuskin edes huomaa), eli ei oo paljoakaan vaivaa nähty sen suhteen :D.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT