AfterDawn logo

HIGH.FI on nyt yhden vuoden ikäinen

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
7 kommenttia

Vuosi sitten M&M onnistui kaivamaan itselleen skuupin ja paljasti (silloin) hieman keskeneräisen uutispalvelumme, HIGH.FI:n Suomen lanseerauksen etuajassa.

Jutusta syntyikin oikein hyvää pöhinää palveluumme ja julkistimme palvelun "virallisesti" itsekin muutamaa päivää myöhemmin. Alkuinnostusta kesti hetken ja pikkuhiljaa käyttäjämäärät tasoittuivat ns. normaalitasolleen ja ovat sen jälkeen kasvaneet pikkuhiljaa, uusia uskollisia käyttäjiä keräten.

Mutta haastoimmeko sitten Ampparit? Tavallaan kyllä, toisaalta emme lähellekään. Verkkosivustona Ampparit on täysin yksinäisessä ylhäisyydessään Suomen uutisliikenteen lähteenä ja kerää edelleen yli 200 000 viikkokävijää palvelulleen. HIGH.FI taas pyörii noin 10 000 viikoittaisen käynnin tasolla verkossa.


Mutta onnistuimme ehkä hieman yllättävällä alueella. Teimme nimittäin palvelustamme alusta lähtien mahdollisimman ohjelmoijaystävällisen, tarjoamalla kaikkista näkymistämme sekä RSS-fiidit että JSON-fiidit vapaasti parsittavaksi. Tämä ominaisuus olikin yllättävän suosittu ja lähes välittömästi palvelua alettiin käyttämään erilaisissa pienprojekteissa ohjelmoijien toimesta.

Kun ensimmäinen "suht valmis" HIGH.FI:n päälle rakennettu mobiilisovellus ilmaantui kiikariimme, päätimme panostaa sekä mobiiliin että ohjelmointirajapintoihin. Laajensimme palvelun JSON-fiidit oikeaksi API-rajapinnaksi ja aloimme yhteistyöhön ensimmäiset mobiilisovellukset tuottaneen Markku Hulkkosen kanssa.

Kesäkuun alussa saimmekin ensimmäisen "virallisen" HIGH.FI -mobiilisovelluksen julkaistua Windows Phone 8 -alustalle. Kehitys kehittyi ja julkistimme syyskuun alussa myös virallisen Android-sovelluksen. Samaan aikaan HIGH.FI:n API:n päälle on rakennettu ulkopuolisten toimesta myös mm. Sailfish-mobiilisovellus Haikala ja mitä mielenkiintoisempia projekteja aina julkisista infonäytöistä henkilökohtaisiin Ampparit-klooneihin asti.

Liiketaloudellisesti katsottuna mobiilissa olemmekin onnistuneet parhaiten: HIGH.FI:n Android- ja WP-sovelluksia on ladattu yhteensä noin 20 000 kertaa ja kasvu on ollut tasaisen hyvää myös viime aikoina. Samalla kehitystyökin on keskittynyt pitkälti APIn ja mobiilisovellustemme kehittämiseen.

Toki HIGH.FI on tarjonnut myös fanaattisimmille Ampparit-faneille mahdollisuuden saada "ampparimainen" näkymä myös eri kielialueiden uutisvirtaan - palvelu on tarjolla tällä hetkellä kahdeksalla eri kielellä ja tulemme näillä näkymin laajentamaan kieli- ja maavalikoimaa myös tulevaisuudessa.

Tärkeimpänä saavutuksenamme pidämme kuitenkin sitä, että medioilla on nyt myös vaihtoehtoja. Ampparit välittää Suomessa niin valtavan määrän liikennettä uutissivustoille, että moni sivusto yksinkertaisesti joutuisi lopettamaan, jos se tipautettaisiin pois Amppareiden valikoimasta. Tuomalla tarjolle toisen, vaikkakin pienemmän, vaihtoehdon, on luotu jonkinlainen balanssi uutiskeräinten välille kotimaassa. Kilpailuhan tunnetusti on paras tapa myös palveluiden kehittymiselle.


HIGH.FI välittää nykyisellään noin 950'000 "klikkausta" uutislähteisiin päin kuukausitasolla ja uskomme luvun kaksinkertaistuvan tulevan vuoden aikana. Valtaosa kasvusta syntynee myös tulevaisuudessa mobiilista.

Linkit:

HIGH.FI
HIGH.FI Uutisvahti Androidille
HIGH.FI Uutisvahti Windows Phonelle
HIGH.FI -palvelu englanniksi

7 KOMMENTTIA

Kanttarelli441/7

En muistanutkaan High.fi palvelun olemassaoloa. Täytyy tsekata. Erittäin positiivinen uutinen, joka on kirjoitettu hyvällä otteella. Tarjotaan vaihtoehtoinen alusta käyttäjille ja samalla tunnustetaan kilpailijan vahvuudet ja niistä opitaan. Tällainen on erittäin epätyypillistä Suomessa ja juuri tällaista startup-tyylistä puurtamista ja innovaatiota kaivataan. Onnea projektiin ja toivottavasti joku tekee vielä jossain vaiheessa apsin myös iOS:lle.

teme5652/7

Oli unohtunut koko high.fi:n olemassaolo täälläkin. Laitanpa linkin tuohon osoitepalkkiin amppareiden viereen.
Itselle ei noista mobiilisoftista ole hyötyä, kun käytän kännykkää lähinnä soittamiseen.

tataka3/7

Android wear tuki olisi hieno juttu ja erottaisi tämän kilpailijoista, olisi kiva jos yhdestä sovelluksesta saisi lukea montaa eri mediaa kuin että tulisi jokaiselle medialle oma android wear uutissovellus.

Zeitsei4/7

Muistin palvelun olemassaolon, mutta en muistanut, mikä sen nimi on. High on liian yleisnimimäinen, kun taas amppareilla on vain yksi merkitys. Mutta on hyvä, että sinä päivänä kun Ampparit siirtyy mobiili-käyttöliittymään, jossa kaikki linkit ovat isoja kuvia joita joutuu selaamaan kilometrikaupalla, on perinteinen vaihtoehto käytettävissä.

yamaneko5/7

Ampparit on ampparit. Ei sille mitään voi mutta se on niin kiinteä osa auki olevia välilehtiä selaimessa, ettei sitä mikään muu taida syrjäyttää. Ja miksi syrjäyttäisi, kun palvelu toimii niin hyvin.

dRD6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kanttarelli44:

Onnea projektiin ja toivottavasti joku tekee vielä jossain vaiheessa apsin myös iOS:lle.

Kiitos, kiitos. Eiköhän se iOS-sovelluskin saada, kyselyitä on jonkin verran tullut ja yritämme antaa kaiken tukemme devaajille tuon suhteen, jos vain joku siihen innostuu.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Android wear tuki olisi hieno juttu ja erottaisi tämän kilpailijoista, olisi kiva jos yhdestä sovelluksesta saisi lukea montaa eri mediaa kuin että tulisi jokaiselle medialle oma android wear uutissovellus.

Mielenkiintoinen pointti. Pitänee ehkä miettiä miten sitä Android Wearilla käyttäisi - push notificationeilla vai ihan ns. plärättävänä uutislistana?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yamaneko:

Ampparit on ampparit. Ei sille mitään voi mutta se on niin kiinteä osa auki olevia välilehtiä selaimessa, ettei sitä mikään muu taida syrjäyttää. Ja miksi syrjäyttäisi, kun palvelu toimii niin hyvin.

Näin se näyttää olevan. Meidän vahvuus ovatkin - näin vuoden perusteella - erittäin paljon pidetyt natiivisovellukset ja kahdeksen kielen valikoima.

tataka7/7

"Mielenkiintoinen pointti. Pitänee ehkä miettiä miten sitä Android Wearilla käyttäisi - push notificationeilla vai ihan ns. plärättävänä uutislistana?"

Yksi rss ohjelma tekee jo push ilmoituksilla eikä laita kuin otsikon mutta itse koen että molemmat voisi tulla rinnakkainkin mutta ohjelman avaisi kellosta ja selaisi ja lukisikin jotain mutta joitain tiettyjä sivuja/juttuja esim suuret jutut voisi laittaa push ilmoituksella, esim ylen uutisvahti ilmoittaa jos tulee joku merkittävä uutinen.

Käyttäjä voisi määritellä itse mahdollisimman vapaasti kävisi varmaan kaikille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT