AfterDawn logo

HIGH.FI Androidille päivittyi - ensimmäinen "haamuraja" rikki

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
5 kommenttia

Päivitimme Androidin HIGH.FI Uutisvahtia uuteen versioon tänään. Uusi versio v1.067 pitäisi olla jakelussa jo nyt. Päivitys korjaa eniten sovelluksen kaatumista aiheuttaneen bugin, joka liittyi uutislistojen käsittelyyn tietyissä tilanteissa. Noin 2/3 kaikista sovelluksen aiheuttamista kaatumisista voidaan liittää tähän ongelmaan, joten sovelluksen pitäisi olla selkeästi stabiilimpi jatkossa.

Tokihan kaatumisia on tähänkin asti esiintynyt vain 0.2% käyttäjistä eli mistään valtavan suuresta ongelmasta ei ole kyse, mutta bugi on bugi ja nehän pyritään aina korjaamaan.

Samalla napsahti yksi "haamuraja" rikki pienen sovelluksemme kanssa: Nyt sovellus on ladattu yli 10'000 eri Android-laitteeseen. Saavutus on ihan mukava – pieneltä uutissovellukselta, jolla ei ole juurikaan tunnettua brändiä taustatukena – HIGH.FI palveluna lanseerattiin vasta viime keväänä ja Android-sovellus tuli jakeluun vasta syyyskuussa 2014.


Tavoitteenamme onkin saavuttaa seuraava Play Storen "haamuraja" eli 50'000 latausta jo vuoden 2015 loppuun mennessä. Katsotaan miten käy. Kiitokset kaikille sovelluksen käyttäjille jo nyt, olette tehneet upeaa työtä palautteiden ja kehitysideoiden suhteen!

Sovelluksenhan voi ladata täältä:

HIGH.FI Uutisvahti Androidille

Ja sovelluksesta löytyy versio myös Windows Phone 8:lle:

HIGH.FI Uutisvahti Windows Phonelle

5 KOMMENTTIA

tonttila1/5

Ja paras uudistus tuo thumb nailin kuvat pois käytöstä jolloin mahtuu enemmän rivejä ruudulle. Sitä joskus sitä pyysinkin (tai pienempää fonttia että kerralla ruudulle mahtuisi useampi uutinen kun näytöt tuppaavat olla aikas isoja nykyään).

dRD2/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Ja paras uudistus tuo thumb nailin kuvat pois käytöstä jolloin mahtuu enemmän rivejä ruudulle. Sitä joskus sitä pyysinkin (tai pienempää fonttia että kerralla ruudulle mahtuisi useampi uutinen kun näytöt tuppaavat olla aikas isoja nykyään).

Joo. Fonttikoon säätöön on noita toiveita tullut, yritetään hieroa sitäkin puolta enemmän kondikseen vielä jatkossa. Mutta on tuolla to-do -trackerissa vähän toistasataa muutakin juttua, jotka on tuloillaan; niin bugikorjauksia, pikkuparannuksia kuin ihan julmetun isojakin projekteja.

Eli vaikka vaan nuo tehtäisiin mitä nyt on tiedossa, hommaa riittää komeasti vuoden 2016 lopulle. Mutta mielellään niitä tekee, kun käyttäjämäärät kasvavat ja tulee olo, että tästä on jollekulle ihan oikeaakin iloa :-)

lucamies3/5

Minulla on Lumia 1520 ja käytän uutisvahtia useita kertoja päivässä. Todella hyvä sovellus! Toivottavasti Windows versiotakin päivitetään säännöllisesti.

dRD4/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lucamies:

Minulla on Lumia 1520 ja käytän uutisvahtia useita kertoja päivässä. Todella hyvä sovellus! Toivottavasti Windows versiotakin päivitetään säännöllisesti.

Jep, Windows Phone -versioonkin on suunnitteilla isompi uudistus, sanotaanko seuraavan 6kk sisään. Ainoa kehno puoli seuraavassa isommassa päivityksessä tulee olemaan se, että lopetamme tuen WP8.0:lle ja vaadimme WP8.1:n tai uudemman käyttöä siitä eteenpäin.

tonttila5/5

Laitetaan pyyntö vielä. Jos avaan uutisen sovelluksen kautta (olkoot otsikko vaikka kuumat bikini kuvat) ja luen sitä, näen samalla sivulla kiinnostavan uutisen(vaikka puutarhanhoidosta) ko. sivulla klikkaan sitä ja luettuani sitten jaan sen whatsapin kautta vaikka vaimolle, linkki onkin se ekana luettu bikinijuttu.. laita siinä sitten viestiä perään et oho, sori, väärä näppäin.. heh.

En ole toki kokeillut jos avaisin aina uutisen selaimessa niin pysyykö jaettava linkki ajan tasalla.

Ja tulee tuota hifiä käytettyä n 10+ kertaa päivän aikana. Töissä kaikki tauot etenkin.

ps. Androidilla mennään

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT