*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Neljä elokuvaa vuotanut nettiin – ensi-illat vasta viikkojen päästä

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 30.11.2014 13:28 Kommentteja (4)

Neljä elokuvaa vuotanut nettiin – ensi-illat vasta viikkojen päästä Tämän viikon alussa ilmitulleen Sony Pictures -tietomurron seurauksena verkossa on alkanut levitä ainakin viiden uuden elokuvan DVD Screener -kopiot. Elokuvista vain yksi on jo saanut ensi-iltansa teattereissa.
DVD Screener on promootiotarkoituksiin ja elokuvakriitikoille lähetettävä kopio elokuvasta.

Verkossa leviävät kopiot Furysta (julkaistu 17. lokakuuta), Anniesta (19. joulukuuta), Mr. Turnerista (19. joulukuuta) ja Still Alicesta (16. tammikuuta 2015). Verkossa levitetään myös To Write Love on Her Arms -nimistä elokuvaa, joka nähdään teattereissa vasta ensi keväänä.

Viime kesänä Lionsgaten The Expendables 3 -elokuvasta vuoti nettiin DVD Screener muutama viikko ennen sen virallista ensi-iltaa.

Sony jatkaa tietomurron tutkintaa. Uutistoimisto Bloombergin mukaan parhaillaan selvitetään, onko Pohjois-Korea osallistunut murtoon jollakin tapaa. Sonyn on tarkoitus julkaista joulukuussa The Interview -niminen komediaelokuva, jonka aiheena on CIA:n suunnittelema tappaa Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

130.11.2014 14:22

Eipä tulisi edes mieleen ladata noita...

230.11.2014 16:19
dwdscr
Vahvistamaton

Mutta, vastaavasti kaikki (paitsi Fury:n), voi katsoa vaikka puhelimesta kun kuvan laadulla ei ole oikein merkitystä tuontyyppisissä leffoissa, että laatu on jo riittävä
Eli tilanne ei pahenisi vaikka olisi 720p.

330.11.2014 23:13

Sen verran unettavilta tekeleilta (tiedä sitten tuosta Furysta) vaikuttavat, että voisi olla firman epätoivoinen markkinointi kikka saada noille mitään sanomattomille tekeleille palstatilaa =/

41.12.2014 9:44

DVD screenerit ovat ihan laadukkaita kuvanlaadultaan. Vesileimat voivat tietysti häiritä joitain, mutta ihan merkittävä vuoto.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto