*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Musiikkialbumit voivat myydä kultaa myös Spotifyssa

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 24.11.2014 16:44

Musiikkialbumit voivat myydä kultaa myös Spotifyssa Musiikin kuuntelu muuttuu, joten musiikkipalkintojen jakoperusteidenkin täytyy muuttua. Suoratoisto aiotaankin ottaa jatkossa huomioon Musiikkituottajat ry:n myöntämien kulta- ja platinalevyjen jakoperusteissa. Muutoksen jälkeen kultalevyn voisi teoriassa pokata itselleen Spotify-kuunteluiden perusteella.
Jakoperusteissa yhdelle kappaleelle kertynyt tuhat toistokertaa suoratoistopalveluissa tulkitaan kuin se vastaisi yhtä myytyä levyä. Kultalevyn saa kun albumilla oleville kappaleille kertyy 10 miljoonaa toistoa, platinalevyn 20 miljoonalla toistokerralla. Single-palkinnot irtoavat vastaavasti kahdella ja neljällä miljoonalla toistolla.

Musiikkituottajat ry ei kertonut mitkä kaikki lähteet otetaan laskuissa huomioon, mutta ainakin YouTube on jätetty toistaiseksi ulkopuolelle. YouTuben asemaa tarkastellaan Helsingin Sanomien mukaan uudelleen Music Keyn lanseerauksen jälkeen.

Anssi Kela kuvaili kesällä julkaistussa Mitä hittibiisillä tienaa? -kirjoituksessa yli miljoonaa Spotify-soittoa suomalaiselle artistille "kisakonekiskaisuksi". Kelan Levoton tyttö -kappaleelle kertyi vuoden 2013 aikana yhteensä 1,3 miljoonaa toistoa suoratoistopalveluissa, mikä ei siis aivan oikeuta kultasingleen. Sini Sabotagen Levikset repee -kappaletta on taas toistettu suoratoistopalveluissa yli 4,2 miljoonaa kertaa, mikä riittäisi platinasingleen.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

OnePlus julkaisi suuren päivityksen OnePlus 3:lle ja 3T:lle OnePlus julkaisi suuren päivityksen OnePlus 3:lle ja 3T:lle (19.11.2017 19:46)
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja OnePlus on hemmotellut viime vuoden älypuhelinmallien omistajia uudella päivityksellä. Yhtiö on julkaissut OxygenOS 5.0 -päivityksen sekä OnePlus 3:lle että ....
Yksi Pixarin tykätyimmistä animaatioista palaa valkokankaalle, kakkososasta julkaistiin ensimmäinen traileri Yksi Pixarin tykätyimmistä animaatioista palaa valkokankaalle, kakkososasta julkaistiin ensimmäinen traileri (18.11.2017 19:46)
Animaatiostudioista se kuuluisin, Pixar, on julkaissut historiansa aikana valtaisasti huippusuosittuja elokuvia, joista osalle, kuten yhtiön huippusuosioon johdattaneelle Toy Storylle, on julkaistu ....
Kumpi kannattaa ostaa, OnePlus 5T vai Huawei Honor 9 Premium? Kumpi kannattaa ostaa, OnePlus 5T vai Huawei Honor 9 Premium? (18.11.2017 14:06)
Huippupuhelinten hinta alkaa Samsungin ja Applen ykköslaitteissa päästä toiselle tuhannelle, joten on selvää, että tilaa hieman näitä heikommin varustelluille malleille on entistä enemmän. Itseasiassa ....
6 kommenttia
Testissä ketjutettava Wi-Fi-kaiutin Creative Omni Testissä ketjutettava Wi-Fi-kaiutin Creative Omni (18.11.2017 12:37)
Aiemmin kirjoitimme Creativen ensimmäisestä pelinäppäimistöstä. Tällä kertaa testissämme on jälleen jotakin Creativen ensimmäistä, mutta ehkä jotain vähemmän yllättävää, nimittäin kannettava ....
Applen uutuustuote missaa täysin joulusesongin – Myyntiin vasta ensi vuoden alussa Applen uutuustuote missaa täysin joulusesongin – Myyntiin vasta ensi vuoden alussa (17.11.2017 21:18)
Apple aikoo viivästyttää kesällä WWDC-kehittäjätapahtumassa esitellyn HomePod-älykaiuttimen julkaisua ensi vuoden alkuun. Alkuperäisen aikataulun mukaan HomePodin olisi pitänyt tulla myyntiin ensi kuussa. ....

Uutisarkisto