AfterDawn logo

Iron Skyn jatko-osan joukkorahoitus käynnistyi ja teaser julkaistiin

Sami Koivunen Sami Koivunen
6 kommenttia

Vuonna 2012 julkaistulle Iron Sky -elokuvalle ilmestyvä Iron Sky The Coming Race -jatko-osa on aloittanut joukkorahoituskampanjan ja esitellyt samalla teaser-trailerin tulevasta elokuvasta.

Joukkorahoitus esituotantoa varten käynnistyi kaksi päivää sitten joukkorahoituspalvelu IndieGoGossa. Tavoitteena on kerätä 500 000 dollaria. Kahden päivän jälkeen rahoitusta on kerätty hieman yli 70 000 dollaria ja rahoitusaikaa on jäljellä vielä joulukuun 20. päivään saakka.

Iron Sky The Coming Racen kokonaisbudjetti on noin 15 miljoonaa dollaria (n. 12 miljoonaa euroa). Rahoituksesta on jo varmistettu 35-40 prosenttia suomalaisilta ja saksalaisilta rahoittajilta. Loput 60 prosenttia eli noin 8 miljoonaa euroa on tarkoitus kerätä joukkorauhoituksella.

Kaksi vuotta sitten julkaistu Iron Sky kärsi heikosta levityssuunnitelmasta, jonka vuoksi elokuvaa ladattiin laittomasti. Muun muassa Revolver-levitysyhtiö esitti elokuvaa Englannissa vain yhden päivän, jonka jälkeen elokuva julkaistiin Isossa-Britanniassa dvd:llä.

Ensimmäisen Iron Skyn jakelussa puoli maailmaa sai odottaa elokuvan näkemistä, ja yleisöllä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ladata elokuva laittomasti. Tällä kertaa pidämme huolen siitä että elokuva tulee olemaan samanaikaisesti saatavilla ympäri maailman.

Tuottaja Tero Kaukomaa YleX:n haastattelussa.

Levityssuunnitelmaan sisältyi huonoja diilejä, jotka eivät nyt toistu. Mutta riskejä on tässäkin. Tämä on ihan järjettömän megalomaaninen juttu. On olemassa pelko, että mitä jos tämä levähtää.

Olemme osoittaneet, että saamme pienemmälläkin rahalla aikaan kalliin näköistä jälkeä. Siksi uskomme, että meihin halutaan panostaa.

Ohjaaja Timo Vuorensola Episodi.fi:ssä

Elokuvaa tähdittävät ykkösosassa nähtyjen Udo Kierin ja Julia Dietzen lisäksi ainakin koomikkona ja näyttelijänä tunnettu Tom Green. Nyt julkaistu teaser on täysin joukkorahoituksella rahoitettu.

Toukokuussa kerroimme Iron Sky Universe -yrityksen osakeantina toteuttamaan joukkorahoituksen keränneen rahoitusta yli 200 000 euron edestä.

6 KOMMENTTIA

jartar1/6

Iron skyn kävin katsomassa ensi-illassa leffateatterissa. Olisin todellakin halunnyt tykätä siitä, mutta minusta se oli hienosta ideasta huolimatta keskinkertainen.

No, jokatapauksessa toivon tälle menestystä ja taatusti lähden katsomaan jos teatteriin asti saavan tämän :)

mcmopo2/6

Tuottikos muuten ensimmäinen elokuva minkäänlaista voittoa? Viimeisen uutisen mitä olet itse lukenut aikoinaan elokuvasta olis se että elokuvan tuotta olisi ollut minimaalinen. Tämä oli hieman elokuvan julkaisun jälkeen mutta onkohan tuohon tullut muutosta?

Dunbar3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Ainakin Episodin uutisen mukaan ekan osan tuotto jäi puolitoista miljoonaa miinukselle.

arcanix4/6

Passataan, ensimmäinen leffa ei ollut edes laittoman lataamisen arvoinen.

tonttila5/6

Kaikesta huolimatta, suomalainen tuote.

trooper786/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dunbar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Tuottikos muuten ensimmäinen elokuva minkäänlaista voittoa? Viimeisen uutisen mitä olet itse lukenut aikoinaan elokuvasta olis se että elokuvan tuotta olisi ollut minimaalinen. Tämä oli hieman elokuvan julkaisun jälkeen mutta onkohan tuohon tullut muutosta?

Ainakin Episodin uutisen mukaan ekan osan tuotto jäi puolitoista miljoonaa miinukselle.

Noh, noin on käynyt isoille Hollywood hitellekin. Nyt tekijät paljon enemmän tietoisia alan vaaroista...

Kelpo elokuva oli tuo ensimmäinen ja palavasti odotan tätä jatko-osaakin. Harmi, että tuo rahankeräys-projekti alkoi jo nyt... rahatilanne huono eikä pysty osallistumaan ensimmäisten joukossa. Jää nyt saamatta tuo vain-tukijoille-tehty-erikois-BD-julkaisu =(

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT