AfterDawn logo

Onko YouTube-videoiden upottaminen laillista? Tuomioistuin teki päätöksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
7 kommenttia

Tämän vuoden alussa EU:n tuomioistuin antoi päätöksen, jonka mukaan linkittäminen toisille verkkosivustoille on täysin laillista. Nyt tuomioistuin on tehnyt toisen modernin Internetin olemusta tukevan päätöksen: sisältöjen upottaminen julkisesta lähteestä toisille verkkosivustoille on täysin luvallista.

Tuomioistuimen päätöksessä ei tehdä eroa luvallisesti ja luvattomasti julkaistun sisällön välillä. YouTube-tai Twitter-upotteita voi näin ollen lisätä nettisivuille, vaikka video tai kuva olisikin ladattu palveluun ilman oikeudenomistajan lupaa. Päätöksen taustalla oleva ajatus on, että upottamisella ei muokata sisältöä eikä sitä voida pitää uutena julkaisutoimintana.

Ennakkoratkaisua ei ole julkaistu vielä verkossa, mutta sen pitäisi ilmestyä tänne. Päätös liittyy saksalaisen vedenpuhdistuslaitteita valmistavan BestWaterin ja sen kilpailijalla työskentelevien urakoitsijoiden väliseen riitaan, mihin haettiin ennakkoratkaisua EU:n tuomioistuimelta.

7 KOMMENTTIA

dRD1/7

Eli voidaanko olettaa, että joskus vuosia sitten laittomaksi tuomitut palvelut olisivat nykylainsaäädännön tulkinnan mukaan laillisia. Muistelen, että joku keissi oli, jossa verkkosivu keräsi YouTubesta laittomasti sinne lisättyjen leffojen ja TV-sarjojen embedejä yhdelle sivulle.

user@org (vahvistamaton)2/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Eli voidaanko olettaa, että joskus vuosia sitten laittomaksi tuomitut palvelut olisivat nykylainsaäädännön tulkinnan mukaan laillisia.

Uutisen mukaan "sisältöjen upottaminen julkisesta lähteestä toisille verkkosivustoille on täysin luvallista.", toinen asia sitten onko se oikeasti aina noin. Tämä tosiaan muuttaisi aika rankasti nykyistä kansallisiin päätöksii perustuvia kuvioita.

Uutisessa myöhemmin jo vähän laimennettiin väitettä, eli ehkä tuo ei tee ihan kaikkea lailliseksi.

Ja ei se linkittäminenkään aina laillista ole.

friis3/7

Mielenkiinnolla odotan mitä tästä tulee kun pöly hieman laskeutuu. Tavallaan tilanne on hieman erikoinen jos jatkossa kuvien tai videoiden embeddaamista ei tulkita jakamisena/julkaisemisena/levittämisenä. Viime aikoina ollut jonkun verran juttua noista epävirallisista urheilulähetyksien välittäjistä ja ainakin briteissä poliisi on heitä jahdannut. Tämän päätösen valossa esim tämä sivusto on täysin laillinen vaikka PIPCU on heiltä 'takavarikoinut' useita domaineja viimeisten kuukauksien aikana.

Lumikki4/7

Sehän noissa monissa TO-tuomioissa onkin ollut yksi ongelma eli välikäsi usein tuomitaan kaikkien muiden rikkomuksista. Siis välikättä ei tuomita avunannosta rikkomuksiin, vaan heidät tuomitaan muiden rikkomuksista.

Mutta TO-mafia on aina kulkenut ihan omia polkuja eli ei noudata oikein missään asiassa yleisiä normaaleja käytäntöjä. Siitähän tässä oikeasti on kyse eli saako internetissä linkittää asioita ilman että joutuu vastuuseen muiden mahdollisista "rikoksista". TO-mafian kun laittaa rikkomuksista/rikoksista vastuuseen sen jonka se helpoiten saa maksamaan, ei sitä joka oikeasti olisi asiaan syyllinen.

avthein5/7

Itsestään selvään asiaan tarvittiin varmistus...

Linkittäjä tai upottamalla linkittävä ei voi tietää onko alkuperäinen sisältö saatettu julkisesti saataville laillisesti vaiko laittomasti. Joten idiootillekin (paitsi tekijänoikeusfasistit joiden äly ei yllä edes idiootin tasolle) pitäisi asian olla hyvin selvä.

Toivottavasti asia myös korjataan Suomen mätään tekijänoikeuslakiin, kun se ei näemmä kansalaisaloitteen kautta kelvannut...

friis6/7

Lainaus:

Linkittäjä tai upottamalla linkittävä ei voi tietää onko alkuperäinen sisältö saatettu julkisesti saataville laillisesti vaiko laittomasti. Joten idiootillekin (paitsi tekijänoikeusfasistit joiden äly ei yllä edes idiootin tasolle) pitäisi asian olla hyvin selvä.


Eli mielestäsi palvelut kuten tämä ja tämä ovat täysin hyväksyttäviä koska upottaja voi leikkiä tyhmää ja sanoa ettei tiedä onko videot/streemit virallisia? Ja tehdä siinä samalla vielä mainoksilla rahaa? Mulla on hyvin liberaali asenne yksityiseen kopiointiin ja piratismiin, mutta kaupallista piratismia ei vain pysty hyväksymään.

Quaoar7/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:

Linkittäjä tai upottamalla linkittävä ei voi tietää onko alkuperäinen sisältö saatettu julkisesti saataville laillisesti vaiko laittomasti. Joten idiootillekin (paitsi tekijänoikeusfasistit joiden äly ei yllä edes idiootin tasolle) pitäisi asian olla hyvin selvä.

Kun kyse on kaupallisista tuotteista (esim. musiikista), terveellä järjellä pystyy mielestäni aika hyvin päättelemään, onko video laillinen vai laiton. Alla pari esimerkkiä, varmuuden vuoksi ilman linkkejä, koska en tiedä, sallisivatko modet laittomaan YouTube-videoon linkittämisen:

videon nimi: Chisu - Kohtalon oma (Official video)
käyttäjätunnus: ChisuOfficial
laillisuusarvio: laillinen

videon nimi: Chisu - Kohtalon oma (lyrics)
käyttäjätunnus: MartsuGingi
laillisuusarvio: laiton

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT