AfterDawn logo

Nelonen esitteli tulevan Hero-kanavan brändin ja ohjelmistoa

Sami Koivunen Sami Koivunen
13 kommenttia

Nelosen 10. marraskuuta ilmestyvä ilmaiskanava Hero on esitellyt ohjelmistonsa, brändinsä ja ulkoasunsa.

Hero on osa Nelosen uutta brändiä, jota esitellään tarkemmin joulukuussa. Heron kohderyhmänä ovat vaativat nuoret aikuiset ja osana siihen kuuluu nk. Hero Crew eli ryhmä ihmisiä, jotka edustavat kanavaa sosiaalisessa mediassa, mainoksissa ja televisiossa.

Hero Crew'hun kuuluvat mm. muusikot Eva ja Manu, DJ Milla Lehto, jääkiekkoilija Siim Liivik, laulaja Ike Ikegwuonu, levy-yhtiön tuottaja Jannika Nyqvist, baarialan yrittäjä Jyri Pylkkänen, muoti- ja lifestylebloggari Sara Vanninen, yrittäjä Taavi Vuokkovaara ja mainosalan tuottaja Joonas Wörlin. Heron kanavaäänenä toimii näyttelijänä ja muusikkona tunnettu Joonas Saartamo.

Heron brändin haluttiin erottuvan muista kanavista, ja tässä olemme mielestäni onnistuneet hyvin: kanavailme on sekä ulkoasultaan että elementeiltään hyvin erilainen kuin kilpailijoilla.

Nelonen Median markkinointijohtaja Heini Häyrinen.

Hero kertoo panostavansa vahvasti sosiaaliseen mediaan ja ohjelmiston laatuun.

Heron Illat on meidän -lupaus on toki viittaus kanavan kansainvälisten laatusarjojen ja menestyselokuvien parhaaseen esitysaikaan kello 18–24, mutta se kertoo vähintään yhtä paljon kanavan kohderyhmän lifestylesta: elämää eletään täysillä aamusta iltaan.

Nelonen Median markkinointijohtaja Heini Häyrinen.

Myös Heron kanavailmeessä sosiaalisella medialla on oma roolinsa ja paikkansa, ja samaan yhteyteen voidaan liittää mainostajien läsnäolo luontevalla tavalla

Nelonen Median markkinointijohtaja Heini Häyrinen.

Hero on esitellyt jo tulevan ohjelmistokarttansa. Kartan perusteella Herolla ei tulla juuri kotimaista tuotantoa näkemään, vaan kanava panostaa laadukkaan sisällön maineessa oleviin ulkomaalaissarjoihin. Elokuvista Hero on paljastanut esittävänsä syksyn aikana 21 Jump Street-, Bruce – taivaanlahja-, Minority Report-, Sin City- ja Syvälle salattu -elokuvat.

13 KOMMENTTIA

Taalen1/13

Nuorena aikuisena: pitäisikö jonkun noista listatuista ihmisistä kuulostaa tutulta?

mcmopo2/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taalen:

Nuorena aikuisena: pitäisikö jonkun noista listatuista ihmisistä kuulostaa tutulta?

Nuoret aikuiset vain katsovat googlesta niinkuin ikäryhmään kuuluu. Mutta íhan rehellisesti veit sanat suustani.

rellupa3/13

No eipä tule katsottua, olen väärää-ikäluokkaa. Pitää poistaa heti kun tulee kanavalistaan.

prezo4/13

Jos jotain uutta kanavaa oikeasti kaipaisi niin avointa urheilukanavaa. Mielestäni nelonen voisi ihan hyvin avata toisen pro -kanavistaan ja näyttää siellä esimerkiksi nascarin kaikkia kolmea luokkaa(kisat eri aikoihin aina) kestävyysajosarjaa kuten Blanckplain ja yms. sarjoja. Eli sellaista urheilua mitä nyt ei ylekään näytä täällä.

vonhertz5/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti prezo:

Eli Nelosen pitäisi avata yksi urheilukanava ilmaisjakeluun, joka keskittyy Suomalaisittain marginaalilajeihin autourheilun maailmassa?

Great business plan. Yle tuottaa palveluita, Nelonen tekee rahaa.

Zeitsei6/13

Urheilukanava oli juuri sitä, mutta Nelonen muutti sen maksulliseksi Pro-kanavaksi.

Onhan se häpeällistä kutsua Suomea 'moottoriurheiluhulluksi' kansaksi, kansaksi jolla on bensaa suonessa ja synnynnäinen kaasujalka. Mutta milloin viimeksi on vapailta kanavilta tullut moottoriurheilua livenä? Yli 5 vuotta sitten Urheilukanavalta.

Mitä sitten saamme katsoa TV:stä? Tusinan verran mainoksia näyttäviä roskaviihdekanavia. Kiitos ei, Netflix riittää.

mjk7/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti prezo:

Jos jotain uutta kanavaa oikeasti kaipaisi niin avointa urheilukanavaa. Mielestäni nelonen voisi ihan hyvin avata toisen pro -kanavistaan ja näyttää siellä esimerkiksi nascarin kaikkia kolmea luokkaa(kisat eri aikoihin aina) kestävyysajosarjaa kuten Blanckplain ja yms. sarjoja. Eli sellaista urheilua mitä nyt ei ylekään näytä täällä.

Kannatan, tätä "viihde" mössöä on ihan tarpeeksi esim: vinoshow, big Brother, posse, putous jne kaikki samanlaista pa...

prezo8/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vonhertz:

Eli Nelosen pitäisi avata yksi urheilukanava ilmaisjakeluun, joka keskittyy Suomalaisittain marginaalilajeihin autourheilun maailmassa?

Great business plan. Yle tuottaa palveluita, Nelonen tekee rahaa.

Jotta nelonen minun rahani saisi täytys olla minulle sopiva palvelu mista haluaisin maksaa. Tätä viihdettä on jo kanava toisensa perään - haluaisin mieluusti nähdä moottoriurheilua vapaalla kanavalla, jolloin ei mainokset haittaisi ollenkaan.

Tai sitten haluaisin tuon maksutv:n ja nettipalvelut sellaisiksi, josta voisin ostaa vain halutun ohjelman kuten nyt vaikka rallin ja formulat - järkevään hintaan. En todellakaan ala ostamaan näiden kahden takia koko katsomo tai ruutu pakettia.

Puolivälissä kautta taisi formulapaketin hinta olla katsomossa 90€. Tiedä siitä mikä olisi kohtuullinen, mutta noin paljoa siitä en ole valmis maksamaan.

gritzo (vahvistamaton)9/13

4:en loistavat liikeideat on tarjota pahinta sontaa ja kaikkea mitä on moneen kertaan jo näytetty. ja sitten tunkea ne aivan täyteen mainoksia, joita onkin tosi kiva kattella sen sonnan jälkeen. Niiden maksukanavissa on ihan sama 'liike-idea'. sillä erotuksella että joudut vaan maksamaan vielä siitä.

trooper7810/13

Tuleeko tuolta mitään muuta kuin uusintoja??!!

user@org (vahvistamaton)11/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti gritzo:

4:en loistavat liikeideat on tarjota pahinta sontaa ...

Aika nopeasti alaa se brändi muodostua, vaikka ei ehkä ihan se mitä mainosuutisessa yritettiin. :-)

specio12/13

Toivoa sopii, että Milla Lehdon musaa kuuluu Herolta. Ihan vain sen takia pitää virittää uusi kanava _o/

LIMPLAD13/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Tuleeko tuolta mitään muuta kuin uusintoja??!!

Kolme kuukautta sitten näin ensimmäisen mainoksen kyseisestä
kanavasta. Ja ilmoitus oli että ihan ensin lähtee uusintakierrokselle valittuja ohjelmia. Eli kaikki mikä on jo nähty
muilla kanavilla. Älä odota mitään uutta tästä se on samaa paskaa.
Lataa Firefox selaimelle, www.mediahint.com ja katsele uusimmat
sarjat, www.hulu.com joo näin se menee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT