AfterDawn logo

Samsungin voitot kutistuivat 60 prosenttia Q2/2014

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Samsung on tuttuun tyyliinsä kertonut sijoittajille menneen kvartaalin tulosennusteensa, mutta tällä kertaa tarjolla poikkeuksellisen karmaisevaa luettavaa korealaisyhtiön kannalta. Pari vuotta kestänyt mahtava voittoputkin kääntynyt jyrkkään laskuun: heinä-syyskuun operatiivisen voiton arvioidaan olevan peräti 60 prosenttia alhaisempi kuin vuosi sitten.

Operatiivisen voiton arvioidaan olevan haarukassa 3,9–4,3 biljoonaa wonia (n. kolme miljardia euroa), kun se vielä vuosi sitten oli 10,2 biljoonaa wonia (7,6 miljardia euroa). Liikevaihto kutistui vuodentakaisesta 59 biljoonasta wonista 46,0–48,0 biljoonaan woniin (n. 35 miljardia euroa). Samsungin Electronics -konsernin koko tulos on voimakkaassa riippuvuus suhteessa sen mobiiliyksikön tuloksen kanssa: yli puolet liikevaihdosta ja noin 70 prosenttia liikevoitosta on peräisin Galaxy-puhelimien ja -tablettien myynnistä.

Näin ollen myös heikon kehityksen taustalla on mobiililaitteiden heikentynyt myynti. Samsung on kohdannut kovenevaa kilpailua erityisesti hintahaitarin alapäässä, jossa intialaiset ja kiinalaiset valmistajat ovat kasvattaneet markkinaosuuksiaan. Apple taas antaa kovan vastuksen ylemmässä hintaluokassa, joten Samsung on joutunut etsimään paikkaansa näiden segmenttien välimaastossa. Samsungilla on ollut vaikeuksia tarjota keskihintaisiin puhelimiin ominaisuuksia, joita ei löytyisi jo paljon edullisimmista malleista.


Samsungin Bloombergille lähettämän kommentin mukaan puhelimien kappalemääräinen myynti olisi kasvanut, mutta samaan aikaan yhtiö on panostanut enemmän markkinointiin ja joutunut tinkimään laitteiden hinnoista. Samsungin mukaan se kehittää parhaillaan tuotteita, joissa hyödynnetään uusia materiaaleja ja muotoilua. Kehitteillä on uusia tuotteita keskihintaisiin ja alemman hintaluokan segmentteihin.

Kesällä Samsung varoitti loppuvuoden olevan yhtiölle erittäin vaikea. Rahoituspalveluita tarjoava Samsung-ryhmään kuuluva Samsung Securities piti myös Samsungin Galaxy-laitteita epäkiinnostavina.

Samsungilla toivotaan, että Galaxy Note 4 stabilisoisi yhtiön mobiililiiketoiminnan tuloksen. Jää kuitenkin nähtäväksi valitsevatko kuluttajat sen vai esimerkiksi Applen iPhone 6 Plussan.

9 KOMMENTTIA

Synomi1/9

Luulisi, että jokaisella puhelinvalmistajalla alkaisi alamäki. Eihän nuihin puhelimiin tule enään mitään uutta, josta olisi oikeesti hyötyä sen verran että siitä kannattee maksaa 600e. Galaxy Note 2:lla jo toimii Netflicks sulavasti ja muut tarpeelliset sovellukset mitä on käyttänyt, fullhd näytölle ei ole ollut juuri tarvetta. Ehkä kun yhdistää TeamViewerillä PC:hen, niin siitä voisi olla hyötyä, mutta ihan hyvin se scaalauksella toimii myös. Jos haluaa puhelimeen jotain uutta, niin helpompaa vaihtaa kuoret. Jos uusiin puhelimiin tulis 2-3 kertainen akunkesto, niin sillon olisi jopa kiinnostusta ostaa uusi puhelin, mutta tuskin on parantumassa.

xbkrypt0n2/9

Ihme kohu-uutisointia ja yllättäen Manulta taas. Puhelinten ja tablettien osuus voitosta on yli 60%, ei yli 70%. Pitkänen on selvästi omenamiehiä ja se näkyy kyllä Sampan uutisissa, mutta voisi sentään yrittää uutisoida asiallisesti aiheesta.


Miten niin Manulta ja taas?
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset/...me_kopioida_sen

mjk3/9

Joskus se notkahdus on pakko tulla, se on fakta. Mutta itsellä omana puhelimena on S2 (se alk.per) ei plus-versio ja on nyt yli 5-vuotta minulla ollut ja toimii mainiosti. Eli ei ne "sampat" nyt ihan huonoja ole.

dRD4/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

Ihme kohu-uutisointia

Talousluvuissa -60% on aina "kohuotsikon" arvoinen, oli kyseessä sitten Samsung, Nokia, Apple tai paikallinen R-kioski.

ProfaneX5/9

Eh, mikä klikki otsikko..

xbkrypt0n6/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Talousluvuissa -60% on aina "kohuotsikon" arvoinen, oli kyseessä sitten Samsung, Nokia, Apple tai paikallinen R-kioski.

Jännä homma miten muut sivustot kykenevät uutisoimaan tuostakin aiheesta ihan asiallisesti.

Tässä vertailun vuoksi Nokian 60% pudotus uutisoituna vuonna 2011:
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset/...lattya_vahemman

masteri1 (vahvistamaton)7/9

Kylläpä karmaisee, vain 3 miljardia voittoa enää!

Älypuhelinten niin sanottu kulta-aika alkaa olla ohi. Jo halvemmankin pään laitteet pyörittävät selainta, sovelluksia ja vaativampiakin pelejä sujuvasti, niin ei ole mikään ihme että voitot alkavat hiipua. Myös edellisten sukupolvien lippulaivat ovat yhä käyttökelpoisia, ja voisi sanoa että oikeastaan Samsung Galaxy S2:sta alkaen ei pitäisi olla varsinaista tarvetta päivittää uudempaan.

Olisin suorastaan ihmeissäni jos Samsung tai mikään muu Android valmistaja takoisi yhä suurempia voittoja.

Engram_8/9

Jospa useammat laitevalmistajat kokisivat saman tai vielä dramaattisemman laskun ihmisten tajutessa päivittämisen turhuuden niin valmistajat saattaisivat jopa alkaa panostaa kehitykseen uudelleen. Uuden PC:n ja luurin viime vuonna laittaneena ei varmaan tarvitse 3-5 vuoteen paljon miettiä laitehankintoja, ellei puhelimen akku simahda tai tapahdu jotain mullistavaa.

3rd_party9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

Tässä vertailun vuoksi Nokian 60% pudotus uutisoituna vuonna 2011:
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset/...lattya_vahemman

Tässä on se ero, että Samsungin kohdalla pudotus oli suurempi kuin odotettiin, kun taas linkkaamassasi uutisessa Nokian tulos oli odotuksia parempi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT