*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Pornosivustot ja Netflix osallistuvat netin hidastuslakkoon keskiviikkona

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 9.9.2014 09:00 Kommentteja (6)

Pornosivustot ja Netflix osallistuvat netin hidastuslakkoon keskiviikkona Keskiviikkona useat verkkosivut käynnistävät verkossa hidastuslakon, jossa protestoidaan yhdysvaltalaisen telehallintovirasto FCC:n suunnittelemia muutoksia verkkoneutraliteettisääntelyyn. Yhdysvaltain korkeinoikeus kumosi alkuvuonna aiemmin asetetun verkkonautraliteettipykälän.
Mitä verkkoneutraliteetti oikein tarkoittaa? Olemme käsitelleet aihetta kattavasti aiemmassa kirjoituksessamme.

FCC on oikeuden päätöksen johdosta joutunut uudistamaan pykälän ja nykyisessä ehdotuksessa lakiin kirjattaisiin operaattoreille mahdollisuus myydä verkkopalveluille "ohituskaistoja", joiden ansiosta palvelut voisivat varmistaa oman liikenteen sujuvuuden. FCC on alleviivannut, ettei kenenkään muun yhteyksiä hidasteta ohituskaistojen takia.

Perustelut eivät ole kuitenkaan menneet oikein läpi, minkä takia verkkopalvelut ovat päättäneet protestoida keskiviikkona tuodakseen FCC:n suunnitelmat paremmin ihmisten tietoisuuteen. Netflix on mukana olevista palveluista kaikkein suosituin, mutta osallistujalistaan kuuluvat myös Reddit, Mozilla, Imgur, Foursquare sekä muutamat isot aikuisviihdesivustot kuten Pornhub, RedTube ja YouPorn.

Lakon aikana yhteyksien nopeuksia ei rajoiteta keinotekoisesti, mutta käyttäjien näkyville tulee latauspalkilla varustettu ilmoitus, jonka mukaan "kaapeliyhtiöt voivat tulevaisuudessa hidastaa tämänkin sivun latautumista". Pelkkä latauspalkin näkeminen aiheuttanee monissa kuvitelman hitaammasta netistä, joten yhteyksiä ei ole oikeasti tarvetta hidastaa lakon aikana.

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

19.9.2014 15:30

Lainaus:
FCC on alleviivannut, ettei kenenkään muun yhteyksiä hidasteta ohituskaistojen takia.
Ei varmaan hidasteta juu, mutta tässä kusessa ollaan nimenomaan juuri sen takia, että yhdysvaltalaiset operaattorit ovat myyneet kaistaa enemmän kuin sitä on olemassa. Vähän sama kuin Suomessa, mutta huomattavasti pahempi tilanne. Operaattoreilla on myös laillinen monopoli useimmilla alueilla, kilpailua ei vain ole.

29.9.2014 17:25

kyllähän nyt ihan maalaisjärkikin sanoo että täytyyhän ohituskaistan nopeampi kapasiteetti jostain ottaakkin ja aina se jostakin on pois, todennäköisesti kuluttajalta...

39.9.2014 18:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti maugetus:
kyllähän nyt ihan maalaisjärkikin sanoo että täytyyhän ohituskaistan nopeampi kapasiteetti jostain ottaakkin ja aina se jostakin on pois, todennäköisesti kuluttajalta...
mutta jos sitä otetaan jokaiselta niin vähän jotta se ei käytännössä vaikuta mitenkään kuluttajien nopeuksiin yksilöllisesti?

49.9.2014 19:04
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti maugetus:
kyllähän nyt ihan maalaisjärkikin sanoo että täytyyhän ohituskaistan nopeampi kapasiteetti jostain ottaakkin ja aina se jostakin on pois, todennäköisesti kuluttajalta...
Paperilla ei välttämättä, vaan päinvastoin, muille vapautuu kaistaa jos ohituskaistan ostaja rakennuttaa oman tarvitsemansa kaistan.

Kaista ei ole rajallinen luonnovara joka kokonaan käytössä.

Se miten tuo saadaan läpinäkyväksi onkin sitten haasteellista, tuossakin pitää huolehtia siitä ettei ns vapaan kaistan määrää pysäytetä nykyiseen, eli taata että ohituskaista on aidosti ylimääräistä.

59.9.2014 20:42

On se hankala asia tuo internet ameriikoissa.

610.9.2014 19:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:
On se hankala asia tuo internet ameriikoissa.
Eipä siitä kaukana olla Suomessakaan. Sonerahan halusi jokunen vuosi sitten Skypen maksulliseksi palveluksi nettiliittymiin.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti (24.3.2017 18:51)
Apple ei ole ainoa bitcoin-kiristyksen kohteeksi joutunut suuryritys, sillä myös 20th Century Foxilta ja Dreamworksilta on yritetty lypsää rahaa virtuaalivaluutan muodossa. Elokuvajättien ....
1 kommentti
Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille (24.3.2017 13:06)
Republikaanienemmistöinen senaatti on ehdottanut muutosta lainsäädäntöön, joka sallisi operaattorien myydä käyttäjistään keräämää selailuhistoriaa ja muuta dataa suoraan mainostajille.
5 kommenttia
Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille (24.3.2017 10:32)
Teknologiapatenttien ja -lisenssisopimusten tärkeys on tullut näkyvästi esille tietokoneiden ja mobiililaitteiden yleistymisen myötä, kun oikeussaleissa on väännetty kättä graafisista käyttöliittymistä ....
2 kommenttia
Vain puolet Android-laitteista sai tietoturvapäivityksiä Vain puolet Android-laitteista sai tietoturvapäivityksiä (24.3.2017 09:17)
Androidin tietoturvatiimiin uuden blogikirjoituksen mukaan sen tavoitteena on huolehtia kaikkien käyttäjien tietoturvasta, mutta lukujen valossa tässä onnistuttiin viime vuonna vain osittain. ....
1 kommentti
Hakkerit uhkaavat tyhjentää iPhonesi – Vaativat Applelta bitcoineja Hakkerit uhkaavat tyhjentää iPhonesi – Vaativat Applelta bitcoineja (24.3.2017 08:36)
Turkish Crime Family -niminen hakkeriryhmä on vaatinut Applea maksamaan sille 75 000 dollarin arvosta bitconeja huhtikuun 7. päivään mennessä, muutoin ryhmä aikoo tyhjentää miljoonien Applen ....

Uutisarkisto