AfterDawn logo

Samsungin 105-tuumainen UHD-televisio taipuu nappia painamalla

Matti Robinson Matti Robinson

Samsung on esitellyt IFA-messuilla erikoista uutuutta. Se on peräti 105 tuuman kokoinen kaareva UHD-resoluution televisio. Erikoisuus on kuitenkin sen taipuvaisuudessa.

Kyse on tietysti paneelin taipuvuudesta, mutta tällä kertaa sitä ei ole asetettu yhteen muottiin, kuten useimmissa kaarevissa televisioissa. Samsungin uutta huippulaitetta muokata napin painalluksella. Se muuttuu kaarevasta suoraksi ja päinvastoin.

Resoluutio televisiossa on 5120 x 2160, joten kyseessä 21:9-kuvasuhteen ns. elokuvatelevisio. Samsungin uusien julkistusten jälkeen sen kaarevat televisiot saa 17 eri vaihtoehtona 48 tuumasta 105 tuumaan ja joko Full HD- tai UHD-resoluutiolla.

Samsungin uutuus tuleekin varustettuna huimalla hintalapulla, jonka summaa ei valitettavasti ole vielä edes kerrottu. Taipumaton sisarmallikin maksaa kokoluokassa noin 100 000 euroa, joten voimme vain kuvitella tämän huippulaitteen hintaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT