AfterDawn logo

Digitaalinen pelikauppa GOG laajentaa tarjontaansa elokuviin

Juha Tuppi Juha Tuppi
3 kommenttia

Good Old Games -pelikauppa uskoo DRM-vapaille filmeille olevan yhtä paljon kysyntää kuin tietokonepeleille.

GOG.com ilmoitti eilen uudesta aluevaltauksestaan, jonka myötä se ryhtyy kauppaamaan epäkäytännöllisistä DRM-suojauksista vapaita elokuvia. Toistaiseksi kyseessä on kokeilu, jonka aikana sivustolla on tarjolla parisenkymmentä videopeleihin ja pelaamiseen liittyvää dokumenttielokuvaa, kuten esimerkiksi The King of Arcades, Gamer Age ja palkittu Indie Game: The Movie. Lisäksi kaksi saatavilla olevista dokumenteista, The Art of Playing ja TPB AFK: The Pirate Bay Away From Keyboard, ovat ladattavissa ilmaiseksi.

Mikäli kokeilu osoittautuu suosituksi, GOG.comin tavoitteena on laajentaa valikoimaansa muun muassa klassisilla Hollywood-elokuvilla sekä suosituilla TV-sarjoilla. GOG-sivuston mukaan he ovat jo neuvotelleet asiasta eräiden elokuvateollisuuden tahojen kanssa, jotka eivät sinänsä pidä DRM-vapaiden elokuvien digitaalista myymistä huonona ideana, mutta haluavat jonkun muun kokeilevan sitä ensin.


Kaikki tällä hetkellä saatavilla olevista dokumenteista maksavat 5,99 dollaria, jota on myös kaavailtu vakiohinnaksi palveluun tuleville elokuville. Suurin osa filmeistä on laadultaan 1080p-resoluutioisia ja osa 720p-resoluutioisia. Filmit ovat myös saatavilla kevyempinä 576p-resoluution versioina. Elokuvaostokset voidaan ladata omalle koneelle tai katsoa GOG-sivustolta suoratoistona. GOG.com lupaa myös jatkossa bonussisältöä elokuvaostoksiin sekä viikottaisia lisäyksiä tarjontaan.

3 KOMMENTTIA

Jarzka_1/3

Todella hieno juttu. Toivotaan menestystä palvelulle. :)

Zunter2/3

näkeekö mistään enää tuota: "TPB AFK: The Pirate Bay Away From Keyboard" -elokuvaa suomi teksteillä? YouTubesta ei löydy enää.

myllis3/3

The Piratebay leffan voi muuten ladata ilmatteeks tuolta. Pistän kokeiluun.
Mielestäni suolanen hinnottelu tuolla etenkin, kun vanhoista leffoista kyse. Pitää olla sitten hyvistä leffoista kyse.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT