AfterDawn logo

Tivi: Syytetty TVKaistan toimitusjohtaja edelleen pakosalla

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Kiistanalainen nettitelevisiopalvelu TVKaista on ollut oikeuden puitavana jo vuosi tolkulla, mutta loppua tapauksessa ei vieläkään näy. Suurimpana ongelmana on yrityksen toimitusjohtaja, jota ei ole edelleenkään tavoitettu, kertoo Tivi.

TVKaista meni helmikuussa konkurssiin ja sen verkkopalvelu suljettiin. Konkurssipesän selvitys ei ole edennyt mihinkään, sillä palvelun nokkamiestä ei ole saatu kiinni kirjoittamaan papereita.

Tuomioistuin on kahteen kertaan antanut lisäaikaa konkurssipesän asiakirjojen allekirjoittamiseen, mutta jo lähes vuoden etsintäkuulutettuna ollut toimitusjohtaja on edelleen hukassa. Kuten aiemminkin spekuloitiin, voi olla, että allekirjoitus konkurssipapereihin saadaan muulta hallituksen entiseltä jäseneltä.

Toimitusjohtajasta on tehty vangitsemispyyntö ja häntä syytetään tekijänoikeusrikoksesta ja törkeästä petoksesta.

1 KOMMENTTI

hape21/1

Hyvinhän tuo toimii yhä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT