*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Jaguar Land Rover kehittämässä älyteknologiaa autoihinsa

Kirjoittaja Juha Tuppi (Google+) @ 11.7.2014 12:23

Jaguar Land Rover kehittämässä älyteknologiaa autoihinsa Jaguar Land Rover haluaa autojensa tarjoavan käyttäjälle yksilöidyn ja älykkään käyttökokemuksen siinä kuin muutkin modernit älylaitteet.
Telegraph raportoi Jaguar Land Roverin hankkeesta, jossa se pyrkii integroimaan älyteknologiaa automalleihinsa. Valmistajan tavoitteena on saada auto tunnistamaan kuskinsa tämän älypuhelimen perusteella ja säätämään automaattisesti esimerkiksi ohjauspyörä ja istuin oikeaan asentoon käyttäjän lähestyessä autoa. Teknologian myötä auto kykenee toimimaan myös virtuaaliassistenttina joka muistuttaa käyttäjää sovituista tapaamisista ja menoista, arvioi liikennetietojen perusteella, milloin käyttäjän tulisi lähteä liikkeelle jotta hän ehtisi perille ajoissa, ja tarvittaessa ilmoittaa myöhästymisestä ja myöhästymisen syystä automaattisesti tapaamisen toiselle osapuolelle.

Jaguar Land Roverin tutkimus- ja teknologiajohtaja tohtori Wolfgang Epple kertoo valmistajan halunneen viedä autojen älyominaisuudet navigointia ja liikenteen ennakoimista pidemmälle kehittämällä itseoppivan algoritmin. Uusi teknologia mahdollistaa entistä yksilöidymmän käyttökokemuksen, joka paranee käytön myötä.

Työn alla on myös "virtuaalinen tuulilasi", joka toimii läpinäkyvänä näyttönä, jotta kuljettajan ei tarvitse irroittaa katsettaan tiestä operoidakseen auton älyjärjestelmän käyttöliittymää. Teknologia tulee pitämään sisällään myös eleiden tunnistuksen, joka osaltaan helpottaa ominaisuuksien käyttöä.

Jaguar Land Rover ei toistaiseksi osaa antaa tarkkaa aikataulua teknologian saapumiseen kuluttajille, mutta odottaa uusien älyautojensa pääsevän myyntiin lähivuosien sisällä.


Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti (24.3.2017 18:51)
Apple ei ole ainoa bitcoin-kiristyksen kohteeksi joutunut suuryritys, sillä myös 20th Century Foxilta ja Dreamworksilta on yritetty lypsää rahaa virtuaalivaluutan muodossa. Elokuvajättien ....
1 kommentti
Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille (24.3.2017 13:06)
Republikaanienemmistöinen senaatti on ehdottanut muutosta lainsäädäntöön, joka sallisi operaattorien myydä käyttäjistään keräämää selailuhistoriaa ja muuta dataa suoraan mainostajille.
5 kommenttia
Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille (24.3.2017 10:32)
Teknologiapatenttien ja -lisenssisopimusten tärkeys on tullut näkyvästi esille tietokoneiden ja mobiililaitteiden yleistymisen myötä, kun oikeussaleissa on väännetty kättä graafisista käyttöliittymistä ....
2 kommenttia
Vain puolet Android-laitteista sai tietoturvapäivityksiä Vain puolet Android-laitteista sai tietoturvapäivityksiä (24.3.2017 09:17)
Androidin tietoturvatiimiin uuden blogikirjoituksen mukaan sen tavoitteena on huolehtia kaikkien käyttäjien tietoturvasta, mutta lukujen valossa tässä onnistuttiin viime vuonna vain osittain. ....
2 kommenttia
Hakkerit uhkaavat tyhjentää iPhonesi – Vaativat Applelta bitcoineja Hakkerit uhkaavat tyhjentää iPhonesi – Vaativat Applelta bitcoineja (24.3.2017 08:36)
Turkish Crime Family -niminen hakkeriryhmä on vaatinut Applea maksamaan sille 75 000 dollarin arvosta bitconeja huhtikuun 7. päivään mennessä, muutoin ryhmä aikoo tyhjentää miljoonien Applen ....

Uutisarkisto