AfterDawn logo

"Piraattien Netflix" suoraan olohuoneen televisioon

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
13 kommenttia

Popcorn Time aiheutti kevättalvella isomman luokan aallokon mediateollisuuden parissa, kun ryhmä piraatteja kehitti piraattielokuville palvelun, joka yhdisti piratismin, valtavan elokuvavalikoiman ja Netflix-mäisen käyttömukavuuden samaan sovellukseen.

Sittemmin sovellus on jatkanut kehittymistään ja siitä on irronnut myös haara (ns. fork), nimeltä Time4Popcorn, joka toi kesäkuussa ohjelmaan mukaan mm. anonymisoinnin.

Nyt saman porukan myötä on uusimpiin Time4Popcornin Windows-kehitysversioihin lisätty tuki Chromecastille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Time4Popcornia Windows-koneella pyörittävät käyttäjät voivat katsoa leffat suoraan olohuoneen isolta televisiolta, Chromecastin läpi, ilman turhia johtovirityksiä.


Time4Popcornin alpha-version voi ladata täältä.

Kehittäjät lupaavat Chromecast-tuen tulevan myös ohjelman Mac- ja Linux-versioihin lähiaikoina.

13 KOMMENTTIA

xbmc123 (vahvistamaton)1/13

mitäs se xbmc on tässä pari vuotta tehnyt..

v1gor3/13

Myös köyhällä on oikeus nauttia viihteestä. Elokuvien ja musiikintekeminen ei lopu vaikka kukaan ei enää kävisi elokuvissa / ostaisi CD-levyjä jne. Mm. Star Wreck -porukka osoitti että rahaa saadaan kasaan, kun idea ja tuote on hetsiltään kiinnostava. Välikädet historiaa, fundraising voimavara.

Peace out!

dRD4/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbmc123:

mitäs se xbmc on tässä pari vuotta tehnyt..

Pihvi onkin, että Popcorn Timen ja Time4Popcornin kautta leffoja ei tarvitse edes ladata etukäteen, vaan se streamaa ne suoraan BitTorrentin yli toiston aikana ja kaivaa "mediakirjaston" YIFYn julkaisuista.

friis5/13

Eikös tästä ollut jo jokin (samsung?) älytv versiokin olemassa?

JamesPotkukelkka6/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Eikös tästä ollut jo jokin (samsung?) älytv versiokin olemassa?

Tuskin varmaankaan mitään hirveen virallista. Vaikea uskoa, että iso ja tunnettu laitevalmistaja tukisi piratismia edes tällä tasolla. Veikkaisin, että jos Samsungin laitteille ks. softa löytyisi niin homebrew väkerrys hyvinkin todennäköisesti.

friis7/13

Lainaus:

Tuskin varmaankaan mitään hirveen virallista. Vaikea uskoa, että iso ja tunnettu laitevalmistaja tukisi piratismia edes tällä tasolla


no shit sherlock...

olegbelov8/13

Ompas perhanan kätsy palvelu. Ja katottavaakin löytyy, toisin kuin Nteflixistä. Ei tarvi olla jenkkilässä.

jouga1879/13

tosi kätsy.. Joissain leffoissa on kaksi kuvaa tai sitten toisto jumittuu heti alkuun. Sarjoissa todella moni tarjoaa vain whoops, no torren for this episode.... Pauselle ei voi laittaa koska toisto alkaa alusta. Kuva ja ääni suurimmalta osalta kuraa laadusta riippumatta. Ei jatkoon.

olegbelov10/13

Pari kertaa kuva hypänny paikoillaan muutaman leffan kanssa. Pause ja kaikki muut toiminnot toimii täydellisesti.

JamesPotkukelkka11/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

Tuskin varmaankaan mitään hirveen virallista. Vaikea uskoa, että iso ja tunnettu laitevalmistaja tukisi piratismia edes tällä tasolla


no shit sherlock...

Kysytään asiallisesti ja sitten joku vaivautuu asiallisesti kirjoittamaan vastauksen niin palkinnoksi saa melkeimpä ivallista virnuilua. Miksi vaivautua julkisesti kysymään jos tietää jo itse vastauksen?

Mutta aiheeseen liittyen tuli itsekkin kokeiltua tuota palvelua ja moitteetta tuntuisi toimivan jopa alphaksi/betaksi.

friis12/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JamesPotkukelkka:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

Tuskin varmaankaan mitään hirveen virallista. Vaikea uskoa, että iso ja tunnettu laitevalmistaja tukisi piratismia edes tällä tasolla


no shit sherlock...

Kysytään asiallisesti ja sitten joku vaivautuu asiallisesti kirjoittamaan vastauksen niin palkinnoksi saa melkeimpä ivallista virnuilua. Miksi vaivautua julkisesti kysymään jos tietää jo itse vastauksen?

Mutta aiheeseen liittyen tuli itsekkin kokeiltua tuota palvelua ja moitteetta tuntuisi toimivan jopa alphaksi/betaksi.

En ole itse ohjelmaan koskaan tutustunut, mutta sen lempinimestä, "piraattien netflix", voisi olettaa että palvelusta löytyvät elokuvat ei ole virallisesti lisensoituja. Mielestäni on siis melko itsestään selvää että jos joku on älytv softan tuosta värkännyt niin ei ole virallinen. Siitä siis johtui tuo ivallinen kommenttini. Pahoittelen.

horgh13/13

Suuri kunnioitukseni ohjelman kehittäjille. Automaattinen ja ilmainen VPN-yhteys ohjelmassa oletuksena. Uskomatonta ja mielettömän upeaa! Tottakai alkaa heti miettiä millainen yhteys tuo on, kun käyttäjämäärät lisääntyvät niin riittääkö kaista yhtään mihinkään? Toivon parasta tottakai. Ideana jokatapauksessa parasta parhautta ehkä koskaan!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT